Nuoren opiskelijan unelmatyöpaikka: huvipuisto. Myydä hauskaa. Työpaikka kaikessa outoudessaan on nappilöytö tilanteessa, jossa Devin Jonesin sydän on juuri särkynyt, tyttö jättänyt, ja jotain tekemistä on löydettävä. Kun mies vanhana muistelee tuota aikaa, hän sanoo:"Ensirakkauteni loppua ei voi verrata yhden vanhan ystävän kuolemaan ja toisen menetykseen, mutta se noudatti samaa kaavaa. Ja ---- teidän täytyy ymmärtää, ettei minulla ollut mitään mittakaavaa, johon olisin voinut suhteuttaa asian. Sellaista on nuoruus."
Devin kotiutuu erinomaisesti huvipuiston ihkaomaan maailmaan, johon lukijakin saa tutustua: kieleen, tapoihin, jopa kummalliseen - jopa hengenvaaralliseen - työasuun. Mutta etenkin lapsiasiakkaisiin ja työporukkaan, joista mies - nyt kirjassa nuoruutensa tapahtumia muisteleva - saa muutaman elinikäisen ystävän. Ja kokemuksia loppuiäkseen.
Voiko kummitusjunaan oikeasti kuolla? Kirjan lukeneet miettivät tätä varmasti aina laitteeseen mennessään.
"En ole koskaan käynyt siinä helkkarin kummitusjunassa, joten en ole varma. Mutta murhatarina se on. Siitä olen varma."
Kautta kirjan, pelon mestari King on yllättävän leppoisa ja vitsikäs.
"...äiti odotti numero kakkosta, vaikkakin hänellä oli varaman kolme tai neljä kuukautta suolakurkkujen ja jäätelön syöntiä vielä edessä."
Liikuttavaa lukea nuoren, innokkaan työntekijän kokemuksia ensimmäisestä työpaikasta 1970-luvun Amerikassa: töissä tarvittiin hanskoja, mutta ne piti ostaa itse. Vieläkö joku ostaisi työvälineita omaan piikkiin? Ei ainakaan Suomessa. Vaikka Dev oli fiksu nuori, hän toteaa:
"Muistattehan että olin vasta kahdenkymmenenyhden."
Murhatarina vaivaa Deviniä. Ja hän yrittää ratkaista arvoituksen. Löytää murhaajan.
"...mutta oli jotain muutakin. Jotain mitä en ihan tajunnut. Se oli raivostuttavaa, koska minusta tuntui että se kaikki oli aivan nenäni edessä."
Devin selviää hengissä, kuten jo alussa lukijalle tehdään selväksi muistelumuodolla, mutta kokemukset ovat vähintäänkin mieleenpainuvia. Sekä hyvässä että pahassa, miehen itsensä kannalta. Huvipuistokesä oli käänne, joka teki pojasta miehen, tai ainakin nuorukaisen.
"...elämä ei ole aina pelkkää teurastusta. Joskus palkinnot ovat oikeita. Joskus ne ovat kallisarvoisia."
En ole ikinä toipunut Uinu, uinu lemmikkini -kirjasta - jonka jälkeen päätin, että nyt riittää painajaisten kanssa, muitakin kirjailijoita on - mutta Kirsin vahvasta suosituksesta luin tämän Kingin kirjan. Ja nautin suuresti.
King kirjoittaa letkeästi, pilke silmäkulmassa, onnistuu usein naurattamaan ja tietysti myös hieman karmimaan, mutta hyvin vaarattomasti tällä kertaa. Enemmän kirja sisältää lämmintä huumoria ja yleistä elämänviisautta kuin Kingiin yhdistettyä pelottavuutta. Ehkä miehestä on tullut vanha? Ehkä hän haluaa muistuttaa, että muutkin tunteet kuin pelko voivat olla vaikuttavia?
Suomennos on pääosin sujuvaa mutta hieman käännetyn tuntuista, jotkin kohdat pistivät silmään. Sanoisiko lapsi Herran tähden? Voimasanat ovat vaikeita kääntää. Eddie helvetin Parks? Suomalainen sanoisi sanat eri järjestyksessä. Eikä tiedätkö-tyyppisiä sanomisia tarvitsisi kääntää.
Kaiken kaikkiaan helppoa, taitavaa ja ihmisläheistä viihdettä, ilman suurta dramatiikkaa, pieni vaaraton jännitys vatsanpohjassa - kuten huvipuistokäynti.
"This is the end, beatiful friend."
Kenelle: Huvipuistofaneille, liian pelottavia romaaneja vältteleville, perushyvän tekstin ystäville.
Muualla: Pehmeä puolidekkari, sanoo Lumiomena. Maija nautti lukemisesta valtavasti ja toteaa, ettei kirja vie yöunia. Sympaattinen, sanoo Siina, jolla on samantyyppisiä King-kokemuksia kuin minulla. Oiva kesäkirja, sanoo Kirjakirppu. Kirjakaapin kummitus taisi hieman haukotella. Morre "kingiaanina" pettyi. Kirjakaapin avain arvostaa miljöötä, ja Kuuttareen Kingin lempeämpi puoli tehosi.
Stephen King: Tervetuloa Joylandiin. Tammi 2015. Suomentanut Kristiina Vaara.