torstai 20. syyskuuta 2018

Paula Havaste: Pronssitähti

Vielä haikailen Kerten perään, mutta se tarina on nyt loppu ja suljettu iäksi, ymmärsin kirjailijan kommentista hänet viime vuonna kirjamessuilla tavatessani. Nyt on aika jollekin muulle. (Jota hän ei silloin vielä paljastanut.)

Nyt tiedämme, että tuo muu on sukellus Viron lähihistoriaan. Saarenmaalla eletään neuvostovallan aikaa, kiiltävien saappaiden ja mustien autojen pelon aikaa, odottamattomien tarkastusten ja selittämättömien katoamisten aikaa, sovhoosin työvuorojen ja kotitilan rippeiden pilkuntarkan hoitamisen aikaa, tarkkojen laskelmien aikaa; riittävätkö perunat, porkkanat, porsaat ja oma nöyryys vakuuttamaan vallanpitäjät? Kyllä, sitä samaa, josta Sofi Oksanen kertoi, Neuvostoliiton haltuunsa ottamasta maasta ja hirmuvallasta. Havaste ottaa aiheeseen oman, kansanperinnettä ja ihmistä korostavan näkökulmansa.

Perheeltä on viety pellot ja suuri osa omaisuudesta yhteiseen hyvään. Jäljelle jäävällä on elettävä, mutta onneksi Vilja on tekemisen lisäksi hyvä laskemaan ja suunnittelemaan. Hänen miehensä Villem on käytännön asioissa kömpelömpi, mutta kirjallisesti lahjakas: hän kirjoittaa runon, johon puolue ihastuu. Villemin on lähdettävä hakemaan palkintoa Tallinnasta, vaikkei omista edes pikkukenkiä, kun rotat olivat syöneet niihin reikiä. Maalaissaappaissa lähtee Villem kaupunkilaista puoluejohtoa vakuuttamaan ja viihdyttämään, ja Viljan toiveesta porsasta hakemaan.

Liikuttava, pieni suuri tarina virolaisesta elämästä ei niin kauan sitten, toisen maailmansodan jälkeen. Karkotus Siperiaan loisti varoittavana punavalona arjen taivaalla joka toimessa, loppumattoman junaraiteen määränpäästä tiedettiin vain huhuja, eivätkä ne olleet kauniita.

Kauneutta piti luoda itse, ja sen Vilja osasi. Täysi kellari oli kaunis, mutta niin olivat myös laulut, joita mieleen tuli. Vai tulivatko ne kauniista olosta sisällä? Runoista sinänsä en innostunut - lienevätkö aitoa kansanrunoa, en tiedä - mutta kauniina näyttäytyvät luonto ja maisemat, vaikkei noilla sanoilla vielä kutsuttu kukan komeutta, aallon välkettä tai tuulenhenkäyksen lempeyttä, joista kotitöiden lomassa saattoi nauttia. Ja Villem oli kaunis mies, eikä senkaltaistakaan kauneutta naisen kannata ylenkatsoa, miehen heikkouksista huolimatta.

Viljalla on tomera täti, joka auttaa. Anna tuo tarinaan kokemuksen ääntä ja iän viisautta. Naiset ovat heitä, jotka pitävät arjen rullaamassa, hoitavat kodin ja lapset ja suvun ja talouden sillä aikaa, kun miehet tekevät politiikkaa. Täti nousee minulle kirjan päähenkilöksi ja lempihahmoksi, vaikka on sivuhenkilö, sillä nuoresta parista tässä oikeastaan puhutaan.

Kirjan mieskuva on armoton. Miehet ovat joko asemastaan juopuneita pässejä tai tahdottomia tottelijoita. Tunnen kyllä toisenlaisia, ja uskon heitä olleen noinakin aikoina. Silti Havasteen kirja on virkistävä poikkeus perinteisiin sankaritarinoihin, naisia kohottava ja näkyväksi tekevä tarina, jonka historiallinen todellisuustausta tekee siitä vakuuttavan. Ja kertojanlahjoillaan Havaste saa lukijan mukaansa, uskomaan tapahtumiin ja kiintymään henkilöihin, jotka ovat tavallisia ihmisiä epätavallisessa tilanteessa. Havaste on mestari ihmis- ja ajankuvauksessa. Pieni nillitys siitä, että hän tuppaa takertumaan detaljeihin ja selittämään niitä paljon. Toisaalta, eikö se ole inhimillistä elämässä, jonka puitteet ovat karut, kuten Viljan? On pakko keskittyä pieneen, kun iso kuva on pelottava. Eikä sellainen ajattelu tee pahaa meille kenellekään.

Sympaattinen ja arkinen tarina suurten kuvioiden varjosta, arjesta aikana, jossa hallinto nousee mustaksi pilveksi ihmisen yläpuolelle. Erityisen kiinnostava aiheessa on Viro, josta emme vieläkään tiedä tarpeeksi, vaikka olemme lähinaapureita ja jaamme paljon kokemuksia. Viro on Turun kirjamessujen 2018 vierailijamaa.

Paula Havaste: Pronssitähti. Gummerus 2018. Kansi Eeva-Liisa Rusanen. Lukualoitusten kaunis  kuvitus Karkki Havaste. Kirjailijakuvan nappasin Turun kirjamessuilta 2017.



Kenelle: Viron historian ystäville, politiikan vaikutuksista arkeen kiinnostuneille, naisten merkitystä yhteiskuntaan miettiville.

Muualla: Lämmin, taianomainen tunnelma, kuvailee Kirjailuja-blogi. Tuija vierasti jatkuvaa laulunluritusta, mutta sanoo kirjan viehättävän ja kylmäävän ajan- ja kulttuurikuvauksellaan. Havaste kuvaa hienosti maaseudun köyhää elämää ja arkista aherrusta, sanoo Kirja vieköön -Riitta.

Helmet-haaste 2018 kohta 35: entisen itäblokin maasta kertova kirja. 

2 kommenttia:

  1. Kiitos Arja kirjan mielenkiintoisesta esittelystä. Kovasti kiinnostavalta kirjalta vaikuttaa. Minun täytyy kyllä tunnustaa, että en ole lukenut yhtään Havasten kirjaa. Ehkäpä aloitan tästä. - Mukavaa syksyistä viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos Viro teemana kiinnostaa, tästä on hyvä alkaa. Jos taas kotiniemen historia innostaa enemmän, sitten aiempia. Kiitos Anneli ja samoin sinulle kivaa viikonloppua!

      Poista