Timo K. Mukka: Maa on syntinen laulu. Klassikkohaaste 8.

Mukan romaani ilmestyi 1964 ja oli kirjallinen sensaatio, nuoren miehen esikoisteos, jota paheksuttiin aikanaan, mutta jota on ihailtu siitä lähtien. Paheksuntaa ei enää tarvita; paatuneina lukijoina olemme vuosien varrella nähneet paljon "pahempaa", niin väkivallan, uskonnonharjoittamisen kuin seksin rankempia kuvauksia. Mutta ihailu jatkuu eikä ihme, voin todeta, nyt kun vihdoin sain sen luettua. Lapin Martan tarina on rujo ja hellä - ja kaikessa olemisessaan ajaton ja vaikuttava.

Martta asuu pienessä kylässä köyhässä kodissa, joskus viime vuosisadan alkupuoliskolla tai puolenvälin tienoilla. Mukka piirtää kylän ja kyläläiset eläviksi varmoin vedoin, sinnittelyn elämisen perusehtojen kanssa, mökit hajuineen ja makuineen. Silakkaa syödään jos saadaan, juodaan paljon kahvia ja usein pontikkaa. Isä-Juhani tekee metsätöitä hevosensa kanssa, äiti Alli on sairaalloinen, Martan ukki, äijä, auttelee, mutta iso osa kotitöistä jää Martan harteille.

"Kun oli syöty, kysyi Alli: - Sie et sitten pyhänä tule? Ei tiä oottaa? - En. Saattaa mennä kuukausiksi, sanoi isä-Juhani. Hän röyhtäili, käveli edestakaisin pirtin lattialla, joi lasillisen vettä. Sitten hän painoi karvalakin äkisti korvilleen ja suori kintaat muurin päältä. Alliin tuikeasti katsoen hän toivotti ovelta: Noh... jaksakaa nyt hyvästi! - Ja äijä se vissiin pittää huolen pirstoista, että niitä on. Äijä hypähti istualleen penkille. - Kyllä mie... kyllä mie puut... mutta ei aijaa orhiita märäksi alkumatkasta, hän sanoi. Isä-Juhani paukautti oven kiinni ja painui ulos."

Martta on pystyvä naisenalku, joka lypsää, kantaa kaivolta vettä ja lämmittää saunaa: hänellä ei mene sormi suuhun eikä luu kurkkuun herkästi, tyttö on tottunut ronskeihin otteisiin ja puheisiin. Kun kyläläiset juhlivat, usein päädytään puukkohippasille; vaatimattomassa elämässä ilot otetaan irti sieltä mistä saadaan. Helppo ja halpa tapa on iloa etsiä vastakkaisen sukupuolen sylistä. Yksi keino on uskonto jumalisine seuroineen, joissa väki hurmioituu ja nousee kiimaan, saarnaajaa myöten. Seurojen kuvaus on hurja tarina tarinan sisällä!

Mutta Martta myös haaveilee, kuten nuoren kuuluu. Verevä neito vetää miehiä puoleensa, mutta Martta ei kelpuuta kaikkia. Romanttisia ajatuksia herättää lappalainen, joka käy kylällä poronerotuksissa. Martta rakastuu.

Juuri kun lukija on tottunut kaiken niukkuuteen, surkeuteen ja seksinvonkaamiseen, hän yllättyy. Sillä yhtäkkiä lentävät joutsenet.

Kauniinhaikeat runot nostavat tekstin toiselle tasolle; ne näyttävät mielenmaisemaa, etsivät ja löytävät kauneutta kaiken arkisen yläpuolelta. Runot soivat taustalauluna tarinalle, josta ei dramatiikkaa puutu, kun isä-Juhani saa selville Martan ja lappalaisen suhteen.

Mukka kuvaa komeasti Lapin luontoa ihmisluonnon lisäksi. Maiseman voi nähdä, paukkuvan pakkasen tuntea tai ihmetellä taivaan ilmiöitä.

"Keskitalvella, kun vuosi on vaihtunut uudeksi, ilmaantuvat revontulet joinakin pakkasöinä hulmuavina Siskonrannan taivaalle. Ensin on taivaan läntisellä laidalla kirkas valo, joka väliin heikkenee melkein näkymättömäksi ja katoaa Niesaroan taakse. Mutta sitten se roihahtaa leimuamaan äkkiä Kotivaaran itäisellä loitolla ja hulmuu siitä yli koko taivaanrannan ylimaallista tanssia tanssien. Valon hulmuavat liepeet lentävät leviten kaikille ilmansuunnille - eteläänkin, haipuen aivan alas asti Kotivaaran kaukaiselle tyvelle. Ja koko ajan on valon värikäs vyö löysästi laskettuna taivaan mahalle idästä länteen ja se kuin aaltoava vesi läikehtien ja vaahtopäitä sylistään kiehtoen liikkuu kupunsa pullistaneen taivaan koristeena, kukkivana tulena." 

Eläytymään kutsuva, upeasti kerrottu melankolinen tarina; kasvutarina ja rakkaussellainen, Lapin kuvaus ja ajankuvaus, joka jättää oudosti surullisen ja voimaantuneen olon yhtä aikaa.

Kenelle: Kotimaisten kertomusten ystäville, Lappia rakastaville, komean kerronnan arvostajille.

Muualla: Samanlaista ikiaikaista, luonnonvoimaista ja peräänantamatonta kerrontaa kuin Kalevalassa, sanoo Amma. Väkevää tekstiä, kerronnasta henkii aitous ja rehellisyys, sanoo Jokke.

Timo K. Mukka: Maa on syntinen laulu. Gummerus, kahdestoista painos, 2013 (alkuperäinen ilmestymisvuosi 1964). Kansi: Markus Pyörälä.

Postaus on osa Kirjabloggaajien klassikkohaastetta numero 8, jota vetää Tarukirja. Haastesarja on loistoidea, josta kiitän ja teen aaltoja Tuijalle ja Ompulle aina kaksi kertaa vuodessa haasteeseen osallistuessani. Ilman sitä tämäkin helmi olisi jäänyt lukematta. Logo on Tuijan.