Kristiina Vuori: Elinan surma

Elias Lönnrotin koostaman Kantelettaren balladi Elinan surmasta on väkevä ja väkivaltainen. (Kuten aika monet kansantarinat?) Kristiina Vuori muuntaa sen romaaniksi, joka selittää keskiaikaisen tarinan tämän ajan ihmiselle, lisää siihen henkilöitä ja tapahtumia, jotka täydentävät juonen ja voisivat olla totta tai sitten eivät.

Jostain todellisesta tapahtumasta nuo vanhat kertomukset kuitenkin mitä todennäköisimmin kumpuavat: eivät ehkä edes Suomesta, vaan kauempaa. Vuori kertoo kirjan lopussa, että Elinan surmaa vastaavaa tarinaa on kerrottu ainakin Tanskassa. Tarinoiden taika, säilyminen ja leviäminen on ihmeellistä, kun ajatellaan aikaa ennen nykyviestintävälineitä. Juttuja on kerrottu aina, ne ilmenevät ihmeellisesti ja vaikuttavat vuosisatoja.

Kuten Elinan surma. Kirjassa on mukana myös Kantelettaren balladi, johon Vuoren uutta tekstiä voi verrata, enkä ihmettele, että aihe kiehtoi kirjailijaa. Millainen oli Kirsti, josta ylhäinen Klaus Kurki ei voinut pitää näppejään irti ja joka vihasi Elinaa, Kurjen vaimoa? Tunne on molemminpuolinen, kun Elina saa suhteen selville.

"Ajatukset kimpoilevat päässäni kuin ketun säikäyttämä varisparvi. Jospa vain Klaus olisi täällä. Hän seisoisi kilpenäni Elinan vihaa ja halveksuntaa vastaan. Hän tukisi minua. Kaaos mielessäni kaikkoaa, kun Elinan tulipunaisiksi leimahtaneet kasvot sulloutuvat aivan nenäni eteen. - Onko se totta? hän kirkuu. Todellakin kirkuu vasten kasvojani."

Kirsti saa jo alkujaan kehnot pelikortit, Elina kaikin puolin paremmat, silkkisemmät hiukset ja pehmeämmät pielukset. Selkeä tragedian alku. Kirsti on piika, Elina tärkeän perheen tytär. Kirsti raataa, Elina käskee.

Vuori kertoo tarinan Kirstin silmin. Hän tuo näkyväksi näkymättömän, palkollisen, mitään omistamattoman naisen, oikeastaan orjan, joka on pakotettu toimimaan kaikessa käskyttäjiensä tahdon mukaan mutta jolla on kuitenkin käsitys maailmasta ja tunteet yhtä lailla kuin onnekkaammilla sisarillaan, varakkaista vanhemmista syntyneillä.

Kirstiä ei kasvateta kuten Elinaa, joten hän oppii käytännöstä. Hän on taitava piika ja hallitsee kartanon arjen sujumisen kuin työmaamestari ikään, vaikkei osaakaan "riipustaa pukstaaveja." Mutta ei Vuoren kuvaama Elinakaan ole onneton ja kädetön neito, vaan tuntee hyvin naisten roolit ja tehtävät ja osaa käyttää asemaansa niissä hyödykseen.

Kuka lopulta voittaa? Onko surma voitto vai tappio? Kylmäävää kertomaa, mutta komean notkeaa ja nokkelaa Vuoren kieltä. Kirjailijan selvitys runon historiasta on tervetullut tietopaketti kirjan lopussa. Mukana on jopa sanasto 1400-luvun kielestä. Perusteellista, ammattimaista työtä, mistä kiitos. Oli muuten ensimmäinen Vuoreni, jo oli aikakin!

Kiinnostuskerrointa lisäsi kirjassa esiintyvä sukulainen: sukuselvityksen mukaan Birgitta Jepentytär Kurki, Klausin sisar, on mieheni esiäiti kuudennessatoista polvessa. Kirjassa mainitut tosipohjaiset henkilöt ja vuodet täsmäävät sukuselvityksen kanssa. Jepen isä oli Jakob, joka syntyi vuonna 1300, ja hän on vanhin selvityksen löytämä henkilö. Yllättävä yhteys, joka hieman huimaa ja saa tarinan henkilöt entistä enemmän eläviksi. Jostain me olemme kotoisin. Mitähän sinun suvustasi löytyisi?

Kenelle: Historiahulluille, juuriaan etsiville, kansanperinteen ystäville, naisen rooleista kiinnostuneelle.

Muualla: Mai on kirjailijan ihailija, ja päähenkilö sopii hänen mielestään Vuoren historiallisten kirjojen upeiden naisten kavalkaadiin.

Kristiina Vuori: Elinan surma. Tammi 2018.

Helmet-haaste 2019 kohta 11: kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa.