lauantai 25. kesäkuuta 2016

Haastevastaus: Unpopular bookish opinions

Kuva: HerkkuKeijun dekkarikakkuja
Kirjabloggaaja Omppu paiskasi haasteella, jossa ideana on kertoa kirjoista, joista ei pidä tai jotka eivät kiinnosta. Ja kuulemma rehellisesti vielä! Hah, paha - mutta kiintoisa, kiitos! Tuleekohan itsellekin yllätyksiä juttua kirjoittaessa, näitä kun ei yleensä muuten mieti. Lähtökohtaisesti sitä alkaa aina lukea hyvää kirjaa - ja jos se ei sellaiseksi osoittaudu, ei tule tehtyä syvällisiä analyysejä, vaan kiireesti seuraavaan. Katsotaan, mitä irtoaa!

1. Kirja tai kirjasarja, josta kaikki muut pitävät, mutta sinä et.

Alice Munron kirjojen kanssa en pääse puusta pitkään. En osaa selittää, ei vain nappaa, en löydä tarttumapintaa enkä vastausta siihen, miksi minun pitäisi kiinnostua. Ja kaikki vähänkin itseään arvostavat lukijat ihailevat Munroa. Tunnen itseni vialliseksi. (Mutta voin elää sen kanssa.)  

2. Kirja tai kirjasarja, josta kukaan muu ei pidä, mutta sinä pidät.

Stefan Mosterin kirjoja näkyy ainakin blogeissa tosi harvoin. Tai Pekka Saurin. Molemmat viisaita ja omaperäisiä kirjoittajia; Saurilla tosin korostuu asiasisältö, Mosterilla luomis- ja kirjoitustaito. Tykkään myös lukea perusteellisia elämäkertoja ja arvostan niitä suuresti, kuten A.I. Virtanen. Ei niitäkään paljon mainita missään: mikä valtava työ jää varjoon! Sekä kirjoittajan että kohteen.   

3. Kolmiodraama, jossa päähenkilö päätyy yhteen sen kanssa, jonka et olisi halunnut.

Tulevat mieleen John Greenin kirjat, joissa taitaa käydä näin useammankin kerran, jos oikein muistan. Leffana tämä olisi helppo: se kammottava "romanttinen komedia", jossa Julia Roberts varastaa sulhasen oikealta morsiamelta. Järkyttävä rikosluonteinen tapaus, jonka pitäisi viihdyttää?

4. Suosittu kirjagenre, josta et pidä tai josta haluaisit pitää, mutta et pysty.

Kotimaiset dekkarit. Tämä hiertää oikeasti, koska rakastan suomen kieltä ja suomalaisia kirjailijoita. Mutta dekkarigenren kanssa tuskastun. Onko sen lukemiseen pakko pukea erityiset dekkarilasit - joilla annetaan paljon anteeksi kielen ja juonen kömpelyyksiä tarinan varjolla? Eivätkö ne voisi olla oikeasti paitsi dekkareita myös hyviä kirjoja? Ehdottomasti on poikkeuksia, mutten halua niitä tässä nimetä, etteivät leimaannu tähän ei-niin-miellyttävien-kirjojen haasteeseen sisältyviksi. Ensireaktioni kotimaiseen dekkariin on  kiitos, mutta ei kiitos, ja se irvistävä hymyntapainen.

Ja sitten, ei varsinainen genre, mutta inhoan kirjoista kertovia romaaneja. Koska ne ovat pääsääntöisesti lukijoita kosiskelevia ja naiiveja. Siis vaikkapa kirjakauppias- ja kirjailijafiktiot. Mikä sekin Totuus Harry Quebertin tapauksesta oli, ja Kirjavaras, ja monet muut. Hohhoijaa.


5. Pidetty, suosittu tai rakastettu hahmo, josta et pidä.

Julia Roberts. Ai eikun siis kirjassa: minunko pitäisi muistaa? Mahdotonta, ainakin yhden hahmon nimeäminen. Riikkojen Ala-Harja tai Pulkkinen henkilöistä en ole koskaan pitänyt. Liian itsekeskeisiä ja "tööttelläs ja kallellas" minun makuuni. On muitakin, mutta nyt en blogista jaksa enempää kaivaa.


6. Kirjailija josta monet pitävät, mutta sinä et.

Paolo Coelho on kuulemma suosittu, en yhtään ymmärrä miksi. En myöskään ole innostunut esimerkiksi Carlos Ruiz Zafónista. Kotimaisia en tohdi mainita nimeltä, mutta niitäkin on - ja ns. hyviä kirjailijoita, joiden tyyli ei vain kolahda. No, sanotaan esimerkiksi Katja Ketun Kätilö, jota en saanut luettua, "suoritin" sen lopulta äänikirjana. Yöperhonen taas on minusta huippu, joten tämä ei ole ihan täsmällinen vastaus otsikon kysymykseen, koska koskee vain tiettyä kirjaa, ei kirjailijaa.

7. Suosittu sarja, jonka lukemiseen sinulla ei ole mielenkiintoa.

Taru sormusten herrasta ja Hobitit ja vastaavat. En jaksa paneutua laajoihin fantasiamaailmoihin niiden vaatimalla intensiivisyydellä.

8. Kirja, joka on mielestäsi huonompi kuin siitä tehty elokuva.

Ruusun nimeä en ole ikinä saanut luettua - parista yrityksestä huolimatta - koska on niin tylsä ja vaikea. Mutta leffana viihdytti, ja Sean Connery! Ymmärrän, etteivät leffa ja kirja ole sama asia, mutta kirjan hienoudet jäänevät minulta iäksi pimentoon.

Haasteen heitän eteenpäin mietityttämään Ammaa ja Tuulevia sekä Kirsiä, joka lukee kotimaisia dekkareita melkein työkseen.

Haasteen säännöt:
1. Linkkaa haasteen antaja blogipostaukseesi. Lisää haasteen säännöt postaukseen.
2. Vastaa haasteen kysymyksiin.
3. Lähetä haaste vähintään kolmelle henkilölle ja linkkaa heidän bloginsa postaukseesi.
4. Ilmoita haasteen saajille haasteesta ja linkkaa heille postauksesi, jotta he tietävät mikä on homman nimi.

31 kommenttia:

  1. Minäkään en ymmärrä Coelhon suosiota. Ruusun nimen sain luetuksi, vaikka se oli tosi tylsä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luovutin jo Ruusun nimen kanssa. Kun ei niin ei! Coelholta luin muutaman aikoinaan ihan siitä ihmetyksestä, mikä kumma siinä ihmisiä kiehtoo. Ei selvinnyt.

      Poista
    2. Coelhoa en ymmärrä minäkään. Ruusun nimi on hieno.

      Poista
  2. Olen väännellyt ja käännellyt tätä haastetta mielessäni ja ehkä valmistakin tulee. Kohta 7 on aivan sama kuin sinulla ja jaan myös Kirjavaras-kammosi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh, muitakin TSH-ohittajia sentään on! En ole kiinnostunut leffoista sen enempää kuin kirjoistakaan, samasta syystä.

      Poista
  3. Minäkin haastoin sinut tähän ;)

    Carlos Ruiz Safonin Tuulen varjosta pidin osin, mutta seuraava kirja (liittyiköhän nimi jotenkin taivaaseen?) oli surkea ja sen jälkeen en ole hänen tuotantoonsa tarttunut. Samoin jaan tuon Ruusun nimi -kokemuksen kirjasta, elokuvaa voisin yrittää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin haastoitkin, anteeksi Hanna, tekniset valmiudet mökillä ovat niin rajoitetut, että jäi kunnon pohjustus tekemättä. Tuulen varjo oli "ihan ok" kirjana jos aihetta ei lasketa, ja sama mielikuva jäi minullekin, ettei jatko napannut sitten senkään vertaa ja jäi parin alkusivun selailuun.

      Poista
  4. Ruusun nimi tuli luettua, ja se syventää kyllä mainiota filmiä paljon. Alice Munro lukemani perusteella on varsin "tyypillinen nobelisti", heillä on minusta paljon samanlaista tematiikkaa ja tapa kuvata asioita ja henkilöitä kirjoissaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiintoisaa, on muuten totta, että ns. hyvinä kirjoina pidetään aivan tietynlaista tekstiä ja käsittelytapaa, ainakin amerikkavaikutteisissa listauksissa. Uskon sen, että Ruususta jää paljon sävyjä pois pelkän elokuvan varassa. Mutta tällä on pärjättävä näköjään.

      Poista
  5. Jaan tunteesi kotimaisten dekkarien suhteen, mutta sinnikkäästi yrittämällä olen löytänyt muutamia omaan makuun sopivia sarjoja. Eikä niitä lukiessa tarvitse kauheasti laskea rimaa käännösdekkareihin verrattuna :). Ruusun nimen uusintaluku on kangastellut pitkään mielessäni. Luin sen nuorempana ja tykkäsin tosi paljon... mutta miten mahtaa nyt kolahtaa. Ehkä testaan lukumuistoja syksyllä :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On hyviäkin kotimaisia dekkareita ja dekkarisarjoja! Mutta kovin usein iskee pieni pettymys suurestikin hehkutetun kirjan lukemisen jälkeen. Ja herää ilkeä ajatus siitä, onko dekkarilla helpompi päästä esille vähän vaatimattomammallakin suorituksella kuin peruskaunolla.

      Poista
    2. Dekkareita julkaistaan nykyisin todella paljon ja taso (etenkin kotimaisissa, mutta yllättäen myös käännöksissä, joissa olisi parempaakin valinnanvaraa) vaihtelee. Mutta eiköhän se vaihtele muussakin ns. viihteessä? Kertokaa minulle jokin muu luettava kotimainen click-lit kuin se "Lempivaaran sydän".

      Poista
  6. Coelhosta en pidä minäkään, liian makea minun makuuni. Hänen ajatelmistaan, jotka ovat niitä kaikkein kliseisimpiä, on myös tehty typeriä koristeellisia lahjakirjoja.
    Fantasiamaailmat menevät elokuvana, jos joku pyytää seuraksi niitä katsomaan, mutta kirjana en viitsi lukea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kliseinen on ehdottomasti sana, jonka myös minä liitän Coelhoon. Eikös joskus ollut teepusseja, joiden mukana sai jonkin ajatelman? Luen vaikka niitä mieluummin. Tai viikkolehtien horoskooppeja.

      Poista
  7. Minäkin jaan tunteesi TSH:sta. Olen muutenkin vähän arka fantasian suhteen, ja sellaisen järkäleen kanssa fantasiamaailmaan sukeltaminen pelottaa liikaa. Uskon että kyseessä on omalla tavallaan hieno kirja - mutta ei minulle. Tosi kiinnostavia vastauksia, Arja! Ja Coelho - ei kiitos minullekaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Krista, varmasti on hieno kirja, mutta ei minullekaan, TSH siis! Onneksi on valinnanvaraa, ja sä jos kuka olet monipuolinen lukija.

      Poista
  8. Minä taas jaan Munro-kokemuksesi. :) Kun ei kolahda niin ei kolahda vaikka yrittäisikin.

    Ja Coelho, nimen kuuleminenkin pistää haukottelemaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jes, joku Munro-samanmielinen, kiitos Satu! Ei vaan, ja yritetty on. Tuo toinen, maitopurkin kylkikin kiinnostaa enemmän...

      Poista
    2. Munro vaatii tietynlaisen mielentilan. Jos se osuu kohdalleen, teosten teksti on silkkaa nautintoa.

      Poista
  9. Kirjailijafiktiot eivät miellytä minuakaan, vaikka kuinka sanottaisiin, että kirjoittaa pitää siitä, mistä tietää (eli sitten kai kirjoittamisesta ja kirjailijan työstä?). Kirjan kirjoittamisesta kirjoittaminen on kliseistä kamalin.

    Kirjavarkaasta kyllä pidän, mutta aika harvoin kirjalliset viittaukset ja intertekstuaalisuudet loistavat, useammin lässähtävät...Fantasia ei toimi minullakaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin kai, pitää kirjoittaa siitä mistä tietää, mutta kirjailijajutut menevät jo liian sisäsiittoisiksi helposti. Kyllä hyvä kirjailija ottaa asioista selvää, aiheestaan, josta kirjoittaa. Se on osa kirjailijan työtä. Samaa mieltä, usein nuo kirjalliset viittaukset lässähtävät, tuntuvat liian lukijaa nuoleskelevilta. Taitaviakin tietysti on, mutta bestseller kirjailijantyöstä saa mulla karvat pystyyn...

      Poista
  10. Kiitos Arja haasteesta, otan sen vastaan! Tosin tätä täytyy jonkin verran sulatella ja mietiskellä.
    Taru sormusten herrasta ja vastaavat eivät uppoa minunkaan ollenkaan. Dekkareita sen sijaa luen, kotimaisiakin ja vieläpä mielelläni, mutta toisaalta ei minusta pelkäksi dekkaristiksi olisi. Muutama vuoteen on ihan sopiva määrä ja silloinkin on useimmiten kyse niistä vakiokirjailjoista.
    Minä pidin Totuus Harry Qn tapauksesta paljonkin, mutta yleisesti ottaen kirjakauppaan tms. sijoittuvat romaanit tuntuvat turhan kosiskelevilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sulattelu ja mietiskely on tarpeen tämän kanssa! Eikä ehkä edes julkilausuma, vaan oma mietintä. Kiitos kun otat vastaan! Ai säkin olet samoilla linjoilla muutamien fantasioiden kanssa... Heti tuli kiinnostavaa tietoa. Ja mitä ne vakiosuosikkidekkaristit mahtavat olla - jään odottelemaan.

      Poista
  11. Minä nyökyttelin monille sinun vastauksille. Sain myös toivoa eli voisin katsoa Ruusun nimen elokuvana.

    Luen Munroa, mutta suhteeni on monimutkainen. En pidä novelleista. Ja sitten se painolasti, että minä olisin toivonut palkinnon menoa toiselle naiselle siellä likellä. Tuo toinen nainen on mahtunut minun Top kymppiin aina, olen lukenut ensimmäisestä teoksesta lähtien hänen suomennetun tuotannon ja paljon myös eng.

    Kotimaiset dekkarit, olen sanaton kanssasi, niin nyökyttelen samaa.

    Coelholle olen antanut armoa muutaman kirjan takia, mutta Zafon jäi odottamaan päivää parempaa.

    Keltaisen kirjaston kirja eli Dicker ei saanut hyllytilaa tai blogitekstiä minulta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Novellit eivät ole minunkaan lempilajini; haluan uppoutua! Ja sama toive kuin sinulla Nobelin suhteen, Atwoodin se olisi pitänyt saada. Onpa meillä samantyyppinen kirjamaku monessa mielessä.

      Poista
    2. Ilman muuta soisin Nobelin lempikirjailijalleni Margaret Atwoodille, joten siinä mielessä Munron palkinto oli pettymys, koska toinen kanadalainen nainen ei sitä varmaankaan Atwoodin elinaikana saa...

      Poista
  12. Kiitos haasteesta! Tässä vihdoin vastauspostaus: https://tuulevi.wordpress.com/2016/07/26/haastevastaus-unpopular-bookish-opinions/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuulevi! Pari kotimaista chick-litiä: Kaisa Haatanen, Meikkipussin pohjalta. Oikeastaan turkey-litiä eli vähän kypsemmälle ikäluokalle sopiva, nauratti ainakin minua. Veera Vaahteran Kevyesti kipsissä on kivan kepeä ja iloinen kirja, ja Piia Leinon Ruma kassa ajassa kiinni tosi-tv-tarinallaan, sujuvasti luettavia molemmat, mutta genren mukaisesti eivät mitenkään yllättäviä. Sano sinä vastalahjaksi, miten sen Munro-mielentilan saa? :)

      Poista
    2. Kiitos. Meikkipussin pohjalta ei naurattanut, joten jätin kesken. (Ikäryhmä kyllä mätsää.) Kokeilen ehkä sitten Vaahteraa ja/tai Leinoa. Munron lukemiseen tarvittava mielentila on minulla sellainen, että "nyt en halua lukea jännitystä enkä tiiliskiviä enkä mitään historiallista, spekulatiivista tms., joten päätän lukea novelleja tavallisten ihmisten elämästä, jossa ei tapahdu paljon, ainakaan kovin nopein kääntein, ja joiden eräänlainen salaviisaus paljastuu pikkuhiljaa". Auttaako?

      Poista
    3. Hmm, tuo salaviisaus on jäänyt minulta huomaamatta, olen vain ihmetellyt, miksi pitäisi kiinnostua jonkun Lenan tai Margaretin kampaajakäynneistä tms. Ehkä yritän vielä, jonain päivänä.

      Poista