Miika Nousiainen: Juurihoito

Pekka on moderni mies, fiksu, yleistietävä ja tunteista puhuva. Jäi kotiin lasten kanssa, vaikka teki menestyvää uraa mainostoimistossa, keitteli luomupuurot ja kammosi eineksiä. Kaikesta huolimatta tuli ero, ja Pekasta viikonloppuisä.

Yksi heikko kohta Pekalla on. Hampaat. Ja se, ettei ole äidin lisäksi muuta perhettä kuin omat lapset. Isäkin on häipynyt jo pojan ollessa pieni. Mutta molempiin ongelmiin Pekka saa kirjan mittaan ratkaisuja, kun hän innostuu selvittelemään isänsä myöhempiä vaiheita. Alkaa löytyä tähän saakka tuntemattomia sukulaisia, ensimmäisenä veli, hammaslääkäri Esko, jota hammaslääkärisempää ei ole. Mutta Eskokin ymmärtää, että "hampaiden takana on aina ihminen." Pragmaattinen Esko ja kaipaava Pekka saavat toisistaan sopivasti vastapainoa.

"- Miksi aina isä lähtee? Miksi ei äiti yhtä hyvin? Se on kai sitä patriarkaalista hegemoniaa, maailman miehisyyttä. Mies voi mennä jos perhe-elämä ei huvita. - Se nyt vaan on lähtenyt. Sinä teet kaikesta niin monimutkaista. Sinä olet sitä porukkaa, joka yrittää löytää epäkohtia sieltäkin missä niitä ei ole. - Miten niin monimutkaista? Onhan se nyt epäkohta jos joku hylkää perheensä."

Pekka ei ymmärrä, sillä hänen rajuin tekonsa on punaisia päin käveleminen. Kirjailija saa ympättyä tarinaan muka puolihuolimattomasti paljon huomioita ihmistyyppien lisäksi elämisen arjesta: paitsi lastenkasvatuksesta, myös rasismista, populisteista ja vaikka käyttäytymisestä lentokoneessa. Mikäpä siinä, mukavasti ne siinä solahtavat ainakin siinä tapauksessa, että lukija jakaa maailmankatsomuksen ja ajatukset. Jos ei jakaisi eikä kirjailijan jo suurelle yleisöllekin tutusta ironisesta tyylistä pitäisi, lukija tuskin kirjaan tarttuisi.

Nousiainen kirjoittaa notkeasti, teksti kulkee hyrisevän sutjakasti, lyhyin lausein ja kappalein. Myös usein hymyilyttävästi tai vähintään hymähdyttävästi, sillä huumoriote on vahva, Vadelmaveneen tapaan. Ei varsinaisesti riemastuta eikä kauhistuta, Vadelmaveneen tapaan. Henkilöt ovat äärimmäisen karrikoituja, mikä tuo heidän ominaispiirteensä hitaammallekin selväksi. Osoittelua on minun makuuni paljon, vaikka pisteet Nousiaiselle tarkasta havainnoinnista ja ihmistuntemuksesta, eri-ikäisten ja eri sukupuolten kohdalla. Sivujuonteena voi nähdä lohdullisena iän ja elämänkokemuksen tuoman ymmäryksen lisääntymisen, jopa häipynyttä isää kohtaan.

Mukana ei ole elämää suurempaa sanomaa, kuten vaikka - hauskoista kirjoista puhuttaessa - Minna Lindgrenin Ehtoolehto-sarjassa tai Nousiaisen itsensä Metsäjätissä, eikä samanlaista yllättävää äärimmäisyyttä kuin Vadelmaveneessä. No, toki perhe on suuri sanoma (ja hampaat?), mutta jää yleiseksi ollakseen terävä kärki. Mukava tätä on silti lukea, vaikkei suurta jälkeä jää (sanoo tosikko). Ei aina tarvitsekaan jäädä. Ja suurin ponnistuksin pidättäydyn nyt heittämästä mitään hammashoitoaiheista loppukommenttia. Jostain rivien ja hampaiden väleistä löytyvästä vaikka.

Niin, ja tosiaan: Kansallisteatterissa Juurihoito menee näytelmänä marraskuun puolivälistä alkaen. Voisin katsoa, saattaa toimia lavalla erinomaisesti! Pikkujoulunäytäntönä suurmenestys, veikkaan. Kirja on muuten pk-seudun kirjastojärjestelmä Helmetin listalla varauksissa peräti seitsemännellä sijalla ja luulen, että myös muualla Suomessa korkealla, ehkä jopa tätä korkeammalla.

Kenelle: Mukavan pitäjille, vaivatonta luettavaa etsiville, nokkelan ystäville.

Muualla: Näpsäkkä luettava, sanoo Varpun Kirsin Book Clubista. Krista itki ja nauroi hammaslääkärikammostaan huolimatta eli lisätään suosituksiin myös "hammaslääkäriä pelkääville."

Miika Nousiainen: Juurihoito. Otava 2016.