Kimmon aamuja ei käy kateeksi: hän löytää itsensä milloin mistäkin sohvalta haisevissa vetimissä, taskut yhtä tyhjinä kuin puhelimen akku. Ymmärtämätön vaimo Sannamari nimittäin käytännöllisesti katsoen heitti miehen ulos, kehtasi vielä lopettaa Kimmon käyttötilinä toimineen yhteistilin - jonne sisältöä toi perheen ainoa työssäkäyvä eli samainen Kimmon ulkoistuksen taustalla vaikuttanut naishenkilö.Kimmoa eivät ymmärrä muutkaan entiset kumppanit, eivät edes vanhat bändikaverit, ja parhaalla kaverilla Makellakin alkaa olla outoja vaikeuksia. Vaimon valitukset nyt ymmärtää, hormonit ja muut, eikä se sitä oikeasti tarkoita, tuumii Kimmo. Työkavereita ei sentään ole riesana, kun ei ole töitäkään. Sukulaisen firma, jonne oli hyvä kadota kotoa vauvan huutoa kuulemasta, meni kanttuvei. Kimmoa ärsyttää ihmisten tyhmyys. Joku työpaikan luusereista oli jopa vihjaillut, että Kimmolla ja hänen työnsä laadulla "olisi ollut jotain tekemistä firman tappioiden kanssa."
Kimmo on väärinymmärretty taiteilija. Hänellä on nimittäin musakuvioita meneillään, "prosessissa". Tosin hän ei osaa soittaa mitään, ei tunne nuotteja, ja laulutaidottomuus oli yksi syy hänen erottamiselleen nuoruuden bändistä, väittivät kateelliset. Mutta suuria unelmia ei mikään estä, mitä nyt rahattomuus, kodittomuus, laiskuus, osaamattomuus ja sosiaalisten kontaktien puute hieman. Jopa suhde teini-ikäiseen poikaan, Konstaan, on karkaamassa Kimmon ulottumattomiin.
Katariina, tumma kypsä kaunotar, pitää kirpputoria entisen pankin tiloissa. Kimmo ajautuu kirppikselle sattumalta, mutta kokee siellä kummia. Kaiken sen hylätyn ja kierrätystä kerjäävän, olemisessaan epäonnistuneen roinan keskellä (jota muuten luetellaan turhankin perusteellisesti). Mutta onko Katariinan tarina vielä uskomattomampi kuin Kimmon? Ja mitä todella toivottomassa tilanteessa oikein voi tehdä?
Olen aina viehättynyt Palmgrenin tummanharmaasta vinosta huumorista, ja Kimmo on sen luokan ääliö, että hänestä piristyy. Ehkä kirjailija haluaa kuvata äärimmäistä itsekkyyttä varoituksena - tai sitten vain viihdyttää ja saada ihmisen tuntemaan itsensä ja lähipiirinsä oikeastaan ihan hyväksi ja onnistuneeksi. Hauska jatkumo edelliseen: ei kai tämä sentään ole Rakkaus niinku -kirjan Joonan tulevaisuudenkuva? Muutenkin on mukava miettiä, ketä Kimmo voisi muistuttaa - on niin raadollisen kivaa naureskella tyypille, josta ei sympaattisuutta löydy hiventäkään. Kimmossa on optimismia, se on sanottava: hän löytää asioista aina hyvät puolet, itsensä hyvät puolet.
Palmgren kirjoittaa sujuvasti omalla tyylikkäällä tavallaan, joka ei sano ilmeisintä suoraan, vaan napauttelee mukavasti - joskin vaarattomasti ja ilman suurempia kohokohtia - ironiaansa.
Kenelle: Kierrätyksen ystäville, narsistien kavereille, itsetunnon kohotusta kaipaaville, helponhauskaa luettavaa etsiville.
Muualla: Lukuneuvojalta kului muutama ilta rattoisasti kirjan parissa. "Ihan kiva", tuomitsee Tuijata.
Reidar Palmgren: Kirpputori. Otava 2016.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti