F. E. Sillanpää: Hurskas kurjuus. Klassikkohaaste 6.

Kirjablogien klassikkohaasteen koko nimi on oikeastaan Klassikko, jota en häpeäkseni ole lukenut. Tämä on sellainen, suorastaan nolottaa, että luin sen nyt ensi kerran. Sillanpää on sentään ainoa suomalainen kirjallisuuden Nobel-voittaja. Mutta parempi myöhään kuin ei silloinkaan; kotimainen vaihtoehto tuntuu nyt sopivalta, ja tämä nimenomainen kirja sisällissodan muistovuoden takia.

Alaotsikko on Päättynyt suomalainen elämäkerta. Se seuraa 1857 syntyneen Juhan elämää alusta loppuun, kuten otsikko paljastaa. Juha syntyi nälkävuosien kynnyksellä "perjantaina ennen Mikonpäivää" Satakunnassa Penjami-isännän ja tämän kolmannen vaimon Maijan lapseksi. Loppunsa Juha kohtaa sisällissodassa, ruumispinon painikkeena.

Miten Juha päätyi luodin eteen? Mies, joka ei rettelöinyt, ei tehnyt kenellekään pahaa", kuten hän itse ajatteli. Viinaan menevä Penjami menetti talon velkoihinsa, ja Maija poikineen joutui etsimään uuden kodin ja leivänsyrjän muualta. Siitä alkoi Juhan epätoivoinen vaellus elannon perään, talosta toiseen, lapsen kasvu mieheksi.

Juhan, Jussin, elämää leimasi puute, nälkä ja epätietoisuus. Toivo paremmasta pilkahteli haaveissa välillä, mutta epävarmuus ja avuttomuus yleensä voittivat. Mies ei koskaan pääse olemisessaan niskan päälle, puuttuu taitoa ja tietoja, kykyä ajatella ja olla oma-aloitteinen. Edes ulkonäkö ei ollut edullinen, sympatiaa herättävä. Sääli lienee ollut tunne, jota Jussia kohtaan viisaammat olisivat tunteneet, jos sellaiseen kellään noina aikoina olisi ollut varaa ja kiinnostusta.

Renkinä ollessaan Juha tutustuu piika-Riinaan ("hieman irrallinen ja löyhäluonteinen") joka järjestää avioliiton: hän kun sattuu olemaan raskaana jo ennestään ja Juha on sopivasti hollilla. Tunteilla ei pelata sen enempää. Torppareina perustettiin yhteinen koti.

"Ensi aikoinaan näytti elämä niinkuin arvelevan, mihin suuntaan nyt tätäkin paria olisi lähdettävä viemään. Se arveli sitä jouluun asti ja päätti sitten: nouskoot nyt hiukan, kun ovat vielä alussaan ja kuvittelevat nousevansa." 

Lapsia tuli lisää, jotenkin sinniteltiin. Sillanpää kuvaa torpparin arkea "noina kansamme onnellisimpina vuosikymmeninä, kun aineellinen ja henkinen edistys otti jättiläisaskelia pienen katajaisen kansan keskuudessa,..."  Edistystä ei kylläkään tapahtunut Juhan perheessä, paitsi sen verran, että vanhin poika Kalle sai pestin maailmalle ja pääsi parempiin oloihin. Tytär Hiltu jäi vanhimmaksi lapseksi ja joutui hoitamaan kotia ja perhettä, kun äiti kuoli. Juha sai pidettyä pienemmät lapset hengissä senkin jälkeen, kun Hiltu lähti kotoa rehtorskan aputytöksi. Tosin vaivoin, ja Hiltua hän ikävöi, mutta tytölle käy onnettomasti. Isä saa kirjeen, jossa kerrotaan Hiltun hukkuneen. Sillanpään Hiltu ja Ragnar -kirja kertoo tytön tarinan. (Kyllä, luinkin senkin samaan syssyyn.)

Kun sisällissota puhkeaa, Juha on olosuhteiden armoilla, kuten aina. Vaikka: "Vanhaksi tulleen Juhan näivettyneessä tajunnassa yrittelee nyt se luonnonilmiö, prosessi, jota sanotaan elämänkatsomuksen muodostumiseksi." Juhan katsomus elämästä on "niinkuin jotain hapanta ja tylsää ainetta, jotka ihmiselle annetaan paljon enemmän kuin hän voi käsitellä, niin että hän aina on sen tähden puolinäännyksissä, aina siihen tukehtumaisillaan;..."

Poistin tästä lauseen, joka kertoo, miten Jussin elämä päättyy. Suurin osa sen varmasti tietää, ja tietämättömät voivat ottaa selvää vaikka - lukemalla?

Kieli on yllättävän modernia, tarina väkevä ja vaikuttava. F. E. Sillanpää kuvaa köyhän suomalaisen elämää yksityiskohtaisesti, ymmärtävästi ja eläytyvästi: tunnen, että ymmärrän paremmin jopa isovanhempiani tätä taustaa vasten. Näillä opeilla, tässä maailmassa heidät oli kasvatettu.

Poliittisesti Sillanpäätä pidettiin nynnynä, koska hän ei ottanut tiukasti kantaa sodassa puoleen tai toiseen, vaan yritti - tälläkin kirjalla - rakentaa ymmärrystä myös hävinnyttä punaista puolta kohtaan. Vaikka häntä ahdisteltiin molemmilta puolilta, henkikulta sentään säilyi, toisin kuin vaikka Maiju Lassilalle kävi. Kuulen korvissani kauan sitten edesmenneen mummoni tuhahtelun tuosta ymmärrysasiasta. Mummo vihasi punaisia niin paljon, että hävitti tyttärensä - eli tätini - omalta kummitädiltään saaman hienon punaisen essun. Niukkuuden aikoina vahva kannanotto! Tyttö oli itkenyt katkerasti, kertoi tätini äskettäin.

Kirja on kirjoitettu vuonna 1918, ilmeisesti julkaisussa oli pieni viive poliittisista syistä. Ihme kuitenkin, että se saatiin julki niin pian valkoisen vallan voiton jälkeen. Synkkinä aikoina suomalaisiin varmasti vetosi paitsi tehokas kerronta myös tarinan matalavireisyys ja komeat lauseet, jotka vieläkin saavat kylmät väreet lukijan selkäpiihin.

"Mutta Suomen kansan kaikkien kerrosten vaiheissa on tähän asti tuskin muuta ollut kuin tragiikkaa, omituisen hentoa tragiikkaa. Kohtalo ei ole meitä tappanut, vaan on hiljakseen kidutellut. Se antaa päivän pilkahtaa, ja kun me oikein olemme tulleet uhoomme, niin ettemme tiedä ketä syleilisimme, niin se näyttää, ettei se sentään olekaan totta tarkoittanut."

Kenelle: Suomalaisten taustaa ymmärtämään innokkaille, kuplissa eläville, synkkyyttä pelkäämättömille. 

Muualla: Hyönteisdokumentissa teos nähdään aikaansa universaalimpana kirjana ihmisestä ja maailmasta yleensä. Ja se on klassikon merkki, se! Jokke pitää kirjaa hyvänä, ja myös hän muistuttaa siitä, etteivät sodan osapuolet kiittäneet kirjan näkemystä.

Kun Juhan tarinaa lukee, hiipii mieleen pelko tulevasta: kun koulutuksesta säästetään ja sivistyksen arvostus laskee, palaammeko takaisin Juhan maailmaan? Aleksis Salusjärvi kirjoittaa aiheesta asiallisesti Ylen sivulla. 

F. E. Sillanpää: Hurskas kurjuus. Otava 1919. 

Kirjabloggareiden klassikkohaaste, osa 6. Logo: Tuija Takala.

Tämänkertaista haastetta emännöi Kirjapöllön huhuiluja, josta blogista voit lukea säännöt ja löydät linkit aiempiin haasteisiin ja niiden koosteisiin. Omat lukuni haasteeseen näet sivulta Haasteet 2018.

Helmet-haaste 2018: kirja käsittelee yhteiskunnallista epäkohtaa. Kansan kahtia jakautuminen seurauksineen on lievästi sanoen epäkohta (sana esiintyy myös kirjassa; kertoja arvelee, että Juha ei tunne moista sanaa, vaikka asioita hämärällä tajunnallaan miettii).