perjantai 26. tammikuuta 2018

Lucia Berlin: Siivoojan käsikirja ja muita kertomuksia

Nyt on novellia, jota ei tarvitse pinnistellä. Neljän pojan äiti, yhdysvaltalainen kirjailija Lucia Berlin teki perheensä elättämiseksi töitä siivoojana, ensiavussa, pesulassa, kaupassa, toimistossa ja vaikka missä. Asuinpaikkojakin hänelle kertyi useita, samoin avioliittoja, eroja ja muita isoja elämänkäänteitä. Berlin kutoi kokemaansa fiktiivisiin kertomuksiinsa, mistä suuri kiitos: niitä jaksaisi lukea loputtomasti.

Kokoelma on terävä, fiksu ja viihdyttävä. Berlinin pitkä ja lavea elämänkokemus näkyy ja kuuluu. Hän ei ole turhantärkeä eikä korrekti, vaan sanoo hienostelematta. Eikä aina edes sano, vaan olettaa lukijan tajuavan ja on jo muualla, usein seuraavassa tarinassa (naureskellen lukijan ällistykselle, luulen). Koukku on usein aivan kertomuksen lopussa, tai eräs koukuista. Tätä haluan seurailla!

Kertomuksia on peräti 25, osa hyvin lyhyitä. Teksti on nasevan ytimekästä ja osuvaa, se ei rönsyile, vaan etenee harkitusti mutta nopein kääntein, taitavasti rytmitettynä. Lisäksi se on uskottavaa; feikkituntua ei tarvitse pelätä, mistä kiitos myös vivahteikkaalle käännökselle. Yksi yhteen todella tapahtuneen kanssa kertomukset eivät ole, vaikka kirjailija lainaa paljon kokemuksistaan, jopa henkilöitään, ainakin isoäiti Mamie ja kaunotarserkku Bella toistuvat useammassa kertomuksessa. Alkoholi oli Berlinille ongelma, ja sitäkin hän hyödyntää tarinallisesti, muun muassa hienossa novellissa Kaikki karkaa käsistä. 

Kuten yleensä kokoelmissa, niminovelli on tässäkin parhaasta päästä. Varakkaiden perheiden siivooja antaa vinkkejä samaa työtä tavoitteleville. Vinkeissä ei neuvota puhdistustekniikoita, vaan asiakkaan käsittelyä. Tyrskähtelin naurua moneen kertaan.

"(Vinkki siivoojalle: älä tee töitä ystäville. Ennemmin tai myöhemmin he kääntyvät sinua vastaan, koska sinä tiedät heistä niin paljon. Tai sitten sinä lakkaat pitämästä heistä - samasta syystä.)" 

Hyvät ystävät -novelli yllättää ja myötänolostuttaa. Klassikko! En uskalla kertoa juonesta mitään, ettei idea mene pilalle. Ystävyyden ja yksinäisyyden mietinnästä kuitenkin on kyse.

Tunnelmaltaan vakavampi on koskettava Tiikerinpuremia, jossa nainen yllätysraskauden alkutaipaleella menee hakemaan laitonta aborttia. Tunnelmista puheen ollen, niitä Berlin luo taitavasti. Huumori on tummaa ja sitä on paljon. Ja suomalaiset mainittu! Heitä muutti kaivostöihin Amerikkaan aikanaan paljon. Sauna- ja rakastelutapojen kuvauksen lisäksi kommentoidaan heidän sisustustyyliään, tämä novellissa Hyvät ja pahat:

"- Sinua ei lika tunnu haittaavan. Hyvä juttu", neiti Dawson sanoi säteilevästi hymyillen. - Minä olen kasvanut kaivoskaupungeissa. Niissä on likaa riittämiin. Tosin sielläkin suomalaisten ja baskien mökit olivat sieviä, niissä oli kukkia ja kynttilöitä ja kauniskasvoisen Neitsyen kuvia."

Amerikkalainen tapa kirjoittaa esipuheita ja alkusanoja tuskastuttaa: en tajua ideaa. Miksi pohjustella ja kehua kirjaa ("Mikä äännemaalailu, mikä rytmi!"), jonka lukija on jo valinnut - ja näkee itsekin lukiessaan, millainen kirja on. Analyysit luen mieluummin luottoblogeista kuin tuntemattoman kynästä. Lopussa on kerrattu vuonna 2004 kuolleen Berlinin tuotanto ja elämäntarina tiiviisti, se antaa infoa ja on paikallaan. Laitan loppulauseeksi mietityttävän sitaatin novellista Ensiapupolin päiväkirja.

"- Yhden asian minä kuolemasta tiedän. Mitä 'parempi' ihminen, mitä hellempi, iloisempi ja huolehtivampi, sen pienemmän aukon hänen kuolemansa jättää." 

Teki mieli ahmia yhdeltä istumalta, toisaalta viivytellä, että luettavaa riittäisi mahdollisimman pitkään. Onneksi näitä on tulossa lisää: toinen osa julkaistaan syksyllä!

Kenelle: Tässä olen samaa mieltä kuin johdannon kirjoittaja: en keksi ketään lukevaa aikuista, kuka näistä todennäköisesti ei pitäisi. Fiksua viihdettä hakeville. Vahvan tekstin ystäville.

Muualla: Lukuisan Laura löysi uuden lempikirjailijan. Berlinistä tuli myös Suketuksen lempinovellisti.

Lucia Berlin: Siivoojan käsikirja ja muita kertomuksia. Suomennos Kristiina Drews. Aula & Co 2017.

Lukupino Yhdysvallat-haasteessa sijoitan kohtaan 1, pikkukaupungissa tapahtuva kirja, koska aika moni novelleista sijoittuu näin. Enkä missään mainituista paikoista ole käynyt, joten Helmet-haasteessa kävisi kohta 26. Mutta täppään siitä kuitenkin kohdan 15, palkitun kääntäjän kääntämä. kirja. Kristina Drews on saanut urallaan mm. valtion kääntäjäpalkinnon ja Mikael Acrigola -palkinnon.

8 kommenttia:

  1. On niin mahtava kokoelma kyllä. Huh. Onneksi suomennokset jatkuvat, jo tulevana syksynä ilmeisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Parasta aikoihin, ja ihan mahtavaa, että pian saadaan lisää!

      Poista
  2. Voi kyllä, tämä on niin novellien timanttia! Mitä herkkua! Onneksi tätä tosiaan tulee kohta lisää.

    VastaaPoista
  3. Aloitin tämän kuuntelemisen Storytelista tällä viikolla ja tuskastuin minäkin esipuheen jaaritteluun. Jospa maanantaiaamuna työmatkalla päästäisiin jo asiaan. Ilmeisesti herkkuja on tulossa. Pidän lakonisesta tyylistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen hyppäämään yli alkuläpinät, teen niin itse, silmäilen ne sitten vasta lopuksi :-) jos edes silloin. Pidät varmasti tästä, Mervi!

      Poista
  4. Tämä on tosiaan fantastinen - jonotin kirjastosta varmaan neljä kuukautta :) Ne alun johdannot ärsyttivät minuakin - ei mitään ideaa. Hienoa että syksyllä tulee kokoelman loput!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipa pitkä jonotus, onneksi olin etukenossa tämän kanssa! Tämä olisi kyllä hyvä olla omassakin hyllyssä. Syksyä odotellen.

      Poista