Anna ja Make asuvat Isokaarella Helsingin Lauttasaaressa, ja heillä on vauva nimeltä Nuppu. Annan haave perusperheestä rikkoutuu rajusti, kun Make ilmoittaa muuttavansa pois. Makella on entisestä liitosta poika, Jami, jonka kautta Anna kuulee asioita, joita iskä ei tule avovaimolleen ja tyttärensä äidille maininneeksi. Tilanne on traaginen."- Yritetään nyt mennä tää siirtymävaihe rauhallisesti. Mulla on yksi kämppä jo kiikarissa. Mä asun tässä kuitenkin siihen asti, että asia varmistuu. Voin nukkua sohvalla, Make selosti. - Muutatko sä yksin asumaan, Anna sai kysyttyä. - Niin olis tarkoitus tässä totutteluvaiheessa. Se on varmasti kaikille helpompaa niin. Siirtymävaihe ja totutteluvaihe. Rauhallisesti ja helpompaa. Mistä Make repi määritelmiään? Kuulosti ihan joltain amerikkalaiselta TV-psykologilta. Anna ei jaksanut sanoa mitään. Odotti vain, että joku herättäisi ja sanoisi, ettei tämä ollut totta. Että tämä ei tapahtunut Annalle. Ei hän ollut tilannut siirtymävaiheita tai muuta sontaa."
Mutta totuuteen on taivuttava, vaikka kaikki Annan unelmat menevät uusiksi. Miten hän pärjää yllättävässä tilanteessa? Miten järjestää oleminen, asuminen ja työnteko vauvan kanssa, ilman toista aikuista? Ja kuka selittää asian koiralle?
"Kun Make lähti Nupun kanssa eteisestä, hämmentynyt koira jäi tuijottamaan sulkeutuvaa ulko-ovea. Sille oli mahdotonta selittää, miksi lauma hajaantui taas eri osoitteisiin."
Velling kuvaa Annan tuntoja sympaattisesti, tuskaa halveksumatta mutta huumoria unohtamatta. Tarina antaa vertaistukea eron kokeneille ja käytännönläheisiä selviytymiskeinoja, eteerisistä öljyistä lempeään anopille irvailuun asti. Terttu-anoppia nimittäin ero myös harmittaa, ja hän tukee Annaa omalla tavallaan.
"- Me ollaan nyt kokeiltu yhden yön käyntejä muutaman kerran ja on sovittu kokonainen viikonloppu ensi viikolle, Anna sanoi. - Lähde Anna sinäkin vähän rimpsalle, että piristyt, Terttu kevensi. Lapsenvahdiksi Terttu ei kuitenkaan tarjoutunut, sillä hän oli isovanhempi täysin omilla ehdoillaan."
Annaa tukevat äiti, kollegat ja ystävät. Ja päiväkirjan kirjoittaminen. (Make voisi olla mieluummin kuollut. Niin olis helpompaa." Eniten häntä surettaa Nuppu, joka joutuu ilman omaa syytään kahden kodin lapseksi, jatkuvaksi pakolaiseksi tavallaan - mistä Annalle tulee mieleen oma mummo, joka joutui pakkaamaan ja jättämään Karjalansa, pääsi takaisin ja joutui taas keräämään kimpsunsa ja kampsunsa ja lähtemään.
"- Ei tämä Annan yhden perheen sota ihan niin dramaattista ollut. Piti vain jaksaa pakata."
Pidin paljon Vellingin lämpimästä ja realistisesta otteesta: hän kuvaa tuntojaan, muttei vello niissä, sillä arkielämän järjestäminen on ykkösenä. Kirjassa voisi olla nuori vihainen nainen, mutta hän on tässä kirjassa myös ymmärtävä nuori nainen. Erittäin virkistävä näkökulma: ei kaikki mulle heti nyt, vaan otetaan asiat omiin käsiin. Voi johtua siitä, ettei Anna voi ajatella vain itseään, koska Nuppu on olemassa.
Harvinaisen lämmin ja sympaattinen teos, josta jää hyvä ja toiveikas mieli kaikista hankaluuksista ja riipovuuksista huolimatta. Ne ymmärtävät, joille erokokemus on osinkin tuttua, muut lukenevat kirjan silkkana viihteenä. Sutjakkaa ja helppolukuista tarinaa rytmittävät Annan päiväkirjamerkinnät, kuten liikuttava yh-äidin iltarukous ja tarinat muista pareista, joita hän ympärillään seuraa.
Kenelle: Yh-äideille ja heidän lähipiirilleen, nuoren naisen elämästä kiinnostuneille ja kirjan takakantta lainaten parisuhteessa eläneille ja muuten suhteisiin sotkeutuneille.
Muualla: Villi kortti ja yllättävän vetävä, sanoo Mitä luimme kerran.
Hanna Velling: Kirjosieppo. Bazar 2018. Kansi Sanna-Reeta Meilahti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti