Teemu Luukka: New Yorkin uhmatar

Vielä kerran piipahdan Amerikkaan, ennen maailman pääkaupungiksi sanottuun New Yorkiin. Suurin siirtolaisaalto Suomesta Yhdysvaltoihin oli jo talttunut 1920-luvulla, kun Tyyni Kalervo, Mrs K, lähti 23-vuotiaana rapakon taakse.

Tyttö oli tehnyt töitä lapsesta saakka, eikä tekemistä pelännyt. Häntä siivittivät varmasti samat toiveet kuin muitakin siirtolaisia: leveämpi leipä itselle ja perheelle kotimaassa, onnistumisen ja rikastumisen mahdollisuus, mutta myös seikkailunhalu ja tarve nähdä maailmaa isommissa ympyröissä. 

Tyynillä oli uskomaton tuuri matkallaan. Hän matkusti ensin Kanadaan ja onnistui papereitta lopulta ujuttautumaan Yhdysvaltojen puolelle, jossa asettui lopulliseen kotikaupunkiinsa. Iso Omena oli muuten alunperin haukkumasana, joka kuvasi ihmisten ahneutta, opin kirjasta.

Muun muassa piikana, kokkina (ilman keittotaitoja) ja siivoojana vuosia työskenneltyään Tyyni löysi oman alansa, ravintolabisneksen. Tai paremminkin baarit, kansanravintolat, joilla hänen mukaansa ansaitsi helpommin ja paremmin kuin ykkösluokan ravintoloilla. Niistä hän ei piitannut, vaan nautti tavallisen kansan seurasta ja tunnelmasta ravintoloissaan, joista hän osti ensimmäisen 1930-luvun alussa. Paikasta tuli pian suosittu edullisuutensa ja hyvän sijaintinsa ansioista, ja etenkin suomalaisten suuri yhteisö tottui kokoontumaan Tyynin tiloissa.

Mikä työmäärä sitä mahtoi edeltää, jotta rahoitus onnistui, on vaikea kuvitella. Tosin työvoima oli tuolloin halpaa, ja Mrs K ankara ja saita työnantaja. Hän totisesti tunsi työn ja dollarin arvon! Kirja kuvaa tiukkaa talouden- ja kurinpitoa muun muassa muutaman hänelle työskennelleen kertomuksina. Eikä tuohon aikaan lakien kanssa ollut tarkkaa, vilunkia tehtiin minkä asiakkaita menettämättä pystyttiin, kuten tarjoilemalla laimeita drinkkejä tai kaatamalla henkilökunnalle usein tarjotut juomat takaisin pulloihin uudestaan myytäviksi.

Tyyni oli mestari keräämään ansioita itselleen kaikin keinoin, myös hyvin kyseenalaisin. 1960-luvulta alkaen levinneeseen huumebisnekseen hän ei omien sanojensa mukaan sekaantunut, mutta todennäköisesti tiesi myyntiä tapahtuvan myös hänen ravintoloissaan (ja todennäköisesti myös jotenkin hyödynsi tilannetta, voisi kuvitella, samoin asiakkaidensa tarvetta saada naisseuraa). Kyllä, ravintoloita oli parhaimpana aikana useampia, joista tunnetuimmaksi nousi vuonna 1962 perustettu Little Finland.

Mutta ei Tyyni pelkästään itselleen kahminut. Hän osti vanhemmilleen Suomesta talon ja kesämökin ja järjesti sisaruksilleen töitä ja mahdollisuuksia, joista nämä muuten olisivat voineet vain haaveilla. Hän järjesti lukemattomia hyväntekeväisyystilaisuuksia ja -keräyksiä avustusjärjestöille ja keräsi näille kymmeniä tuhansia dollareita. Hän myös lähetti etenkin sota-aikana köyhään Suomeen eri tahoille paljon lahjoituksia. Tyyni oli saita omissa hankkeissaan eikä rahoillaan leveillyt - asuikin suurimmaksi osaksi baarinsa takahuoneissa - mutta tässä hän ei kitsastellut (tosin hankkeista saattoi jotain päätyä omaankin taskuun, arvellaan kirjassa). New Yorkin Uutiset -lehti oli hänen tärkein kohteensa. Lehti välitti suomeksi uutisia paikallisille maahanmuuttajille, ja Tyyni lopulta omisti lehdestä valtaosan.

Uhmatar on nimensä veroinen henkilönä kuvauksen perusteella. Kirjailija Teemu Luukka työskenteli itsekin Tyynin baarissa muutamia vuosia. Hän on haastatellut kirjaan Tyynin ainoaa poikaa, entisiä alaisia ja tuttavia. Valitettavasti Tyyni ei enää itse ole kertomassa, kirja on jokusen vuoden myöhässä. Hän kuoli vuonna 1993 - maailman vanhin baarimikko, sanottiin tuosta 93-vuotiaasta baarissaan loppuun asti viipyneestä alansa legendasta - mutta olisi varmasti ollut mielissään elämäkerrasta. Tunnustusta hän kaipasi eniten, rahan ohella, ja piti hyviä suhteita niin yritysjohtoon kuin politiikkoihin, joista tärkein oli Urho Kekkonen. "Pusuun se jäi", oli Tyyni kertonut väitetystä romanssista.

Kiinnostava, hieman suruisaksi jättävä elämäntarina naisesta, jolle työ oli kaikki kaikessa. Suurin osa tekstiä on kerätty lukuisista kirjallisista lähteistä, joten se jää pakosti ulkokohtaiseksi koosteeksi. Onneksi Tyynin lausuntojakin on mukana, vanhoista haastatteluista ja muisteista koottuja. Fingelska-kieli on omanlaistaan - hän tarjoilit törkit ja hamit, maksoi billejä, runnasi yrityksiään ja teki välillä pät pisnestä. Musiikista puhutaan paljon, kunkin ajan, onhan se ravintolatoiminnan tärkeä osa. Ja kuuluisia nimiä vilahtelee baaritiskillä ja muuallakin Tyynin seurassa Tapio Rautavaarasta Andy McCoyhin, Lauri Törnistä Aatos Erkkoon.

Tyynin elämänkulun ohessa kirjassa kehittyy myös kaupunki itse, josta lukija saa samalla hyvän historiakatsauksen, rakentamisineen pormestareineen kaikkineen. New York -osiot on sijoitettu elämäntarinan väleihin, ja ne lukee alkuun sujuvasti osana tekstiä. Jossain vaiheessa alkoi ärsyttää, kun tarina keskeytyi usein, ja loppuosassa luinkin ensin loppuun itse kertomuksen ja vasta sitten tieto-osiot. Jonkin verran mukaan on saatu koottua myös vanhaa valokuvamateriaalia.

Kenelle: Metropolien ystäville, työhulluille, laiskoille, viime vuosituhannen tarinoista kiinnostuville.

Muualla: Jorma Melleri toteaa Tyynin olleen tehokas verkostuituja.

Teemu Luukka: New Yorkin uhmatar. Otava 2018. Kansi: Tuuli Juusela.