Näin avaa Koistinen esityksen liukuhihnaltaan. Ja niin hän totisesti tekee: perehdyttää meidät kertakäytön, ylituotannon ja aliravitsemuksen maailmaan, joka kirjaimellisesti murenee palasiksi ympärillämmme sulavina napajäätikköinä ja sekuntien laskentana. Viimeiset ajat alkavat nyt, aikaa 38 sekuntia! Ei, sekoitan asioita, tuon verran vie aikaa yhden hampurilaisen teko, kun tekijä on ammattilainen, kuten Koistinen on.
"Eat, shit and die."
Perehdytettävä uusi työntekijä hampurilaisravintolassa on Meke. Miesten yhteistyön kehittymistä on ilo seurata. Vaikka sielua riipoo heidän sätkimisensä liukuhihnan osina, he löytävät myös selviytymiskeinoja, omilla tavoillaan. Pokat - eikun asiakkaat - on ruokittava, jotta palkka ja bonukset irtoavat. Miten ja millä, se on eri asia.
Ateria heittää roskikseen (tuskin edes lajittelusellaiseen) niin hampurilaisten syömisen ilon kuin kuvitelmat ihmisen viisaudesta ja ylivertaisuudesta, jos niitä vielä jollakulla oli. Hararinsa on käsikirjoittaja lukenut, työelämää pohtinut. Mitä yksittäiseltä ihmiseltä on lupa odottaa?
"Älä ruoki rottaa."
Rotta on toki ihmistä selviytymiskykyisempi ja elää jätteistä. Rottamaisia ominaisuuksia vaaditaan myös ihmisiltä pärjäämiseen. Haista mahdollisuudet ja hyödynnä ne, muista välittämättä! Ne pärjäävät, jotka pystyvät. Entä kaikki maailman koistiset, jotka eivät pysty? Sinnitellään pehmishuuruissa päivästä toiseen?
"Sä oot myöhässä."
Emmeköhän me kaikki ole myöhässä, tuntuu esitys sanovan. En tiedä, pelastaisiko lihan syömättömyys maapallon, mutta vakuuttavasti asia näyttämöllä ilmaistaan: se, että ihan itse olemme itsemme tähän tilanteeseen saattaneet. Keksimme yhä hullumpia tapoja nostaa tuottavuutta, tehdä rahaa, tahoille, joita emme koskaan edes tapaa, mutta elämme heidän pöydältään tippuvista murusista.
"Paljon onnea vaan."
Ateria on ajankohtainen ja iskevä. Teksti sisältää runsain määrin oivalluksia, joissa riittää purtavaa. Rennonroisi huumori kannattelee vakavien asioiden esiin nostoa ja seuraamista, sekä tekstissä että lavalla, jossa kaikki toimii, lavasteista, musiikeista ja efekteistä näyttelijöihin. Juho Milonoff ja Niko Saarela ovat rooleissaan loistavia, heidän ammattitaitonsa ja energiansa tekevät kaikesta nähdystä totta. Jo fyysisenä suorituksena veto on molemmilta ihailtava.
He ovat niin hyviä, etten sekuntiakaan esityksen aikana muistanut "katsovani näytelmää". Paitsi siinä vaiheessa, jossa normaalisti olisi väliaika, tuli hieman levoton olo (näin ehdollistunut teatterikatsoja voi olla!) - mutta tuli se taukokin. Aiheeseen sopivan mittaisena: 58 sekuntia. Mainio oivallus sekin. Ja "tyypillisessä työsuhteessa" oleva katsoja kiittää esityksen varhaista päättymisaikaa arki-iltana. Taimaamisiin!
Kenelle: Ajankohtaisuuden ystäville, maailmanmenoa miettiville, tyhjännaurua inhoaville, peruslaadukkaan teatterin ystäville.
Muualla: Voiko aiheesta tehdä komediaa, pohtii Simo ja toteaa, ettei siitä varmaan voi tehdä muuta kuin komediaa.
KOM-teatteri: Ateria. Ensi-ilta 31.10.2018. Sain teatterilta kutsun ensi-iltaan, mistä kiitos.
Rooleissa: Juho Milonoff ja Niko Saarela
Teksti: Okko Leo, ohjaus Mika Leskinen, lavastus Janne Vasama, lisätietoja KOMin sivulta.
Valokuvat: Pate Pesonius
No niin, nyt heräsi kiinnostus! Ei muuta kuin lippuja varaamaan!
VastaaPoistaViihdyin, toivon että sinäkin!
Poista