Johanna Sinisalo: Vieraat

Kirja on taattua hyvää Sinisalo-laatua: jännittävintä lajia eli sitä, joka taiteilee taitavasti todellisuuden ja mielikuvituksen rajamailla. Pääosassa on Siirin ja Essin perhe; heillä on kaksi lasta, kuusivuotias Sissi ja pikkuinen Luukas, elämä tavanomaista lapsiperheellisen hässäkkää Tampereella. 

Siiri on toistaiseksi kotona Luukkaan kanssa, Essi tekee pitkää päivää kahvilassaan. Hän on pieni julkkis, MasterChef-kisasta tuttu, joten asiakkaita riittää mukavasti herkkuostoksille. Molemmat toimivat kertojina, samoin Sissi. Pikkuvanha, paljon lukeva tyttö viihtyy päiväkodissaan, mutta mikä on hänen kokemansa tunne, jota hän sanoo taikauneksi? Ja kuka on Floora, joka on aina Sissin mukana? Vähän niin kuin joku puhuisi vatsassa.

"Mä en vois luopua Floorasta. Mun on niin hyvä ja turvallinen olla sen kanssa. Mikään ei satuta niin kauan kuin Floora sisäsilittää mua ja hoitaa."

Kaksivuotias Luukas ei vielä puhu, mikä huolettaa vanhempia. Lasten biologinen isä Ville on neuropsykologi eikä näe asiassa ongelmaa, kukin tahtiinsa, hän sanoo. Sissi kuuntelee tarkkaan aikuisten puheita lapsen kehityksestä ja anatomiasta ja saa selville, että vatsassa tosiaan saattaa piillä jotain elävää, ainakin lapsilla. 

"Villeisi ei usko että Luukas on autisti. Mä luulin pitkään että ne tarkoitti autistilla sitä ei uskota jumalanpalveluksiin, me ollaan kaikki sellasia meidän perheessä, mutta se olikin sitten eri juttu, me ollaan ateisteja. Autistit on vaan muulla lailla erikoisia ihmisiä, eikä se liity siihen mitä ne uskoon, vaan jotenkin siihen miten ne katselee maailmaa ja menee siihen mukaan. Mut toi on tosi kiinnostavaa! Että jos suolisto ja se autismi on jotenkin sillai riipuksissa toisistaan. Tai se että Luukas ei puhu. Mun täytyy miettiä tätä."

Sissi ei tyydy vain miettimään, vaan hän aloittaa kokeet auttaakseen Luukasta oppimaan. Vaikka hän on fiksu, hän on kuitenkin vasta kuuden, joten jotkut vaikeat käsitteet tulevat ymmärretyiksi kummallisina. Suoliston hän tajuaa jotenkin, ja hermot. Mutta onko empatia sitä, että masuasukit (tyhmä sana Sissin mielestä) juttelevat keskenään ja voiko omia sisällä tuntuvia asioita siirtää toiselle? Kun eräs koe - asiaan liittyvät sakset - säikäyttää päiväkodin, psykologi jututtaa Sissiä. Tyttö ei "tosiaankaan usko, et aikuisten tarvii aina tietää kaikkea." 

Eivätkä he tiedäkään. Tarinan jännite kasvaa hienosti, arjen ja Sissin kokemusten yhteensovittaminen alkaa hirvittää lukijaa. Vanhempien pelkoja tökitään: Onko lapsessani jotain vikaa? Tekeekö joku hänelle pahaa? Kehen voi enää luottaa? Mikä ihmisen toimintaa lopulta ohjaa? Onko olemassa jokin valtaansa ottava "paha"?

Kirja on luokiteltu kauhuksi, ja vaikkei tässä ruumiita liiku, avautuu paljon pelottavia mahdollisuuksia. Suolisto on erikoinen kirjan aihe jo sinänsä, nykyisinhän siitä puhutaan ihmisen "toisina aivoina". Se tuo mieleen ihmislajin juuri kohtaaman uhkan ja viestin pandemian muodossa: emme olekaan luonnon herroja, vaan sen orjia. Mutta teemoja (ja pelon aiheita) on muitakin. Perhe tuntuu todelliselta ja ajankohtaiselta ongelmineen lastenkasvatuksessa, kodin ja työn yhteensovittamisessa, aikuissuhteen haasteissa ja yrittäjän arjessa. Joissakin kohtaa hieman rönsyää ja selitetään liikaakin - kyllä tiesimme, että viimeinen sana ja se on ei on Maija Vilkkumaata ja sellaista - mutta yksi pääteemoista, ihmisen fysiologia, jättää arvoituksen kiehtomaan mielikuvitusta. Sillä siinä saattaa olla jotain oikeasti totta... Kiinnostava, ahmittavaksi kasvava tarina sopii luettavaksi fiksuun psykologiseen jännitysviihteeseen uppoamista kaipaavaan hetkeen.

Kenelle: Laadukkaan arkisen kauhuviihteen ystäville, lapsiperheasioista uteliaille, ihmisen kehosta ja terveydestä kiinnostuneille.

Muualla: Kiinnostava ja jännittävä, sanoo Kirjavinkit. Psykologinen kauhumomentti voimistuu kirjan viimeiselle sivulle asti, sanoo Tähtivaeltaja.

Johanna Sinisalo: Vieraat. Karisto 2020. Kansi Jussi Karjalainen.