tiistai 4. toukokuuta 2021

Anna-Liisa Haavikko: Kaari

Kiinnostava henkilö ja vetävä elämäkerta eivät aina kohtaa, mutta nyt kohtaavat. Kaari Utrio on ikoninen kirjailija sekä yhteiskunnallinen ja kirja-alan vaikuttaja, joka on elänyt kirjasta ja kirjoittamisesta syntymästään saakka. Olihan hänen isänsä Untamo Utrio kirjailija, toimittaja ja  yksi Tammi-kustantamon perustajista. Myöhemmin Kaari Utrio perusti miehensä Kai Linnilän kanssa oman kustantamon, Amanitan, jota nykyisin johtaa poika Lasse Linnilä.

Meri Utrio, tuolloin vielä skandaalimaisesti Vitikainen eli ei vihitty vaimo, synnytti esikoisensa Kaarin vuonna 1942 Helsingissä, joka kärsi sodasta, ruuan puutteesta ja kovista pakkasista. Ruokatilanteessa "oltiin lähellä suurkatastrofia", kertoo Haavikko. Viljalaivat eivät jäiden vuoksi pääseet satamaan, pakkanen palellutti perunavarastot ja "ihmisillä oli liian vähän lämpimiä vaatteita. Sähköjä säästettiin, ja kaupunki oli pimeä." Ei järin komeat olosuhteet tutustua maailmaan! Mutta Kaarin vanhemmat olivat työteliäitä ja aktiivisia ja lapsi toivottu, vaikka pommeja piti paeta välillä väestönsuojaan ja maaseudulle. Sisaruksia syntyi kaksi lisää, ja sodan päätyttyä perhe asettui Siltasaarelle suurin tulevaisuuden toivein. Tammen kirjamyynti oli alkanut vetää jouluna 1944: myytiin Arvo Turtiaista ja Elvi Sinervoa sekä Hemingwayta. Enemmänkin olisi mennyt, jos myytävää olisi riittänyt. 

Kaari Utrio on syntymädemari, kirja kuvailee. Hänen isänsä oli SOK:n miehiä, toimitti Suomen Sosiaalidemokraattia ja muun muassa Väinö Tannerin 60-vuotisjuhlakirjan. Sodan aikana hän oli kansanhuoltoministeriössä tiedottajana. Tytärtä pidettiin pehmeäpäisenä, tämän kun oli vaikea oppia lukemaan. Onneksi pian tajuttiin, mistä oli kyse - hän ei nähnyt kunnolla! Silmälasit ja lukeminen astuivat tytön elämään koulun alkamisen aikoihin. Ja ovat pysyneet. 

Ajankuva kiehtoo. Jo koulussa Kaaria kiinnostivat historiassa arkiset asiat ja ihmiset enemmän kuin valtioiden rajat ja niitä siirtelevät päämiehet. Lukiolaisena hän teki mieltä avartavan leirimatkan Neuvostoliittoon ja sai realistisen kuvan naapurimme arjesta. Perhe muutti Vallilan kautta Tapiolan puutarhakaupunkiin: Kaari kertoo kasvaneensa ylemmän keskiluokan kulttuurikodissa, jossa työväenaate tasa-arvoineen oli johtava periaate. Lasten piti lukea hyvää kirjallisuutta, käydä oopperassa ja mieluiten välttää amerikkalaista nuorisokulttuuria; tosin tältä ei vältytty, kun helmat alkoivat heilua rokin tahtiin. Ja vihdoin alkoi yliopisto, historian opiskeluineen.

Kaari kiinnostui keskiajasta, mikä ei ollut muodikasta. Ei myöskään tavallisten ihmisten arjen tutkiminen, joka häntä kiehtoi. Suunnitelma jo opiskeluaikana oli selvä; hän alkaa kirjoittaa historiallisia romaaneja, ohjenuoranaan professori Suolahden lause: "Historiallisen romaanin tapahtumien ei tarvitse olla todennäköisiä mutta mahdollisia."

Lukion tansseissa hän tapasi Jaakko Virkajärven, ensimmäisen aviomiehensä. Upseerin vaimona hän sai kaksi poikaa, ja 1960-luvun tuoreen historian maisterin perhe eli varuskuntaelämää Vekarajärvellä. 

"Hänellä oli kirjoituskone ja aihe valmiina. Eeva-lehden jatkokertomuksen vastaanotto kannusti. Se oli vienyt Englantiin, mutta nyt Kaari sukelsi keskiaikaiseen Suomeen. Hänellä oli aikaa ja täydellinen työrauha. Mitä muutakaan hän olisi tehnyt, kun suku, ystävät ja kulttuurihuvit olivat kaukana. .... Kaari halusi tienata historian lehtorin palkan mielikuvituksella. Kustantajan tytär tiesi, että taideproosalla sitä ei tehtäisi." 

Angelika-romaaneista hän sai hyvää oppia. "Utrio mursi tyttökirjamaisen tavan kirjoittaa viihdettä. Hän kuvasi naisen seksuaalisena olentona, joka oli miesten riistaa, mutta myös itse haluava." Tammen johtaja Hellemann tajusi potentiaalin, ja niin markkinoille saatiin Kartanonherra ja kaunis Kirstin - nimi, jota kirjailija itse vastusti. Painosmäärät räjähtivät, konsepti toimi. Kaari ei kuvitellut itseään taiteilijaksi, ei edes kirjailijaksi. Tarkoitus oli tienata tutkimalla itseä kiinnostavia asioita ja viihdyttämällä lukijoita. 

"Mutta minä en ajattele kirjoittaessani arvostelijoita vaan esimerkiksi niitä perheenäitejä, joilla on kuusi lasta ja kymmenen lehmää hoidettavanaan. Heille täytyy tarjota luettavaa, mikä tempaa heidät pois arjen paineesta." 

Siitä aukesi ura romaaneilla, jotka painottavat vahvasti naisen asemaa kertomalla seikkailuja ja selviytymistarinoita romanttisen jännityksen siivittäminä ja historiafaktojen tukevasti kannattelemina. Seksi ja seksikkyys puhututti mediaa, 1970-luvulla moraalikoodit olivat nykykatsannolla koomisen asenteellisia. 

"Samaan aikaan kun naistenviihteen eroottisuus närkästytti, tupakkakioskien hyllyillä notkui miestenviihdettä. 

Kai Linnilän Kaari tapasi Oriveden opistolla, ja se oli menoa. Avioerossa hän joutui tekemään elämänsä luultavasti raskaimman ratkaisun: kaksi poikaa jäivät isälle, poikien kannalta harkittuna parhaana vaihtoehtona. Linnilän kanssa he saivat yhden pojan, Lassen. Perheyhteisö on ollut vahva, myös isoveljet lähentyivät kasvaessaan, ja äitinsä Merin - joka olisi muuten oman tarinansa arvoinen uransa ja perheensä kautta -  Kaari otti myös pihapiiriinsä Somerniemellä, jonne he Linnilän kanssa perustivat kodin, firman ja henkisen tukikohdan. Meri Utrio työskenteli Amanitassa, samoin myöhemmin poikien puolisoita. Linnilä menehtyi vuonna 2017, tämän elämäkertakirjan kirjoittamisen aikana. 

Kirjallisesta tuotannosta merkittävä on tietoteos Eevan tyttäret, naisen historia. Sen kustannettavaksi saaminen ei ollut helppoa, mutta kannatti: Tammen myynti nousi huikeasti, kertoo Haavikko. Vuonna 1984 ilmestynyt kirja kiinnosti naisia valtavasti, löytyy omasta kirjahyllystänikin. Kriittisiä ääniä kuului siitä, kuka saa tehdä tutkimusta ja miten asioista saa kertoa. Menestys kuitenkin rohkaisi jatkamaan, ja lisää tietoteoksia ilmestyi myöhemmin. 

Kaari Utrio on toiminut kirjailijan ja kustantajan uransa ohessa monissa luottamus- ja vapaaehtoistehtävissä, niin paikallisessa kuin valtakunnallisessa politiikassa sekä kirja-alan, erilaisten järjestöjen ja kotipaikkakuntansa eteen. Ei voi kuin ihailla monitaitoisuutta, rohkeutta ja aikaansaamisen kykyä sekä kirkasta tervejärkistä ajattelua, joka hänen toimintaansa vaikuttaa ohjaavan. Hän on elävä esimerkki siitä, että järki ja tunne voivat yhdistyä menestyksellisesti, ja ennen kaikkea hänen itsensä kannalta tyydyttävästi.

Kirja jättää tunteen, että hän saanut elämältä paljon, myös vaikeuksia ja kipeitä asioita, mutta voittopuolisesti jää tunne täydestä, omannäköisestä elämästä. Inspiroivaa luettavaa! Haavikon hieno teos kuvaa niin lähtökohtia, tekoja ja tapahtumia sekä antaa kehyksen ajattelulle, jossa nainen ottaa vastuun omasta elämästään, kuten Utrion kirjoissakin. Elämäkerta on fiksu, monipuolinen, helposti luettava ja paljon kertova. Ahmin sen kahdessa illassa. Kirjan painos taisi päästä jo loppumaan välillä kaupoista, mutta niitä tulee lisää. 

"Kaari Utrio oli realisti. Jonain päivänä hän ei enää ehkä jaksaisi kirjoittaa tai työstä katoaisi mielekkyys. Kirjoittaminen oli olennainen osa hänen identiteettiään. Se tuotti suunnatonta iloa ja tyydytystä." 

Nyt hän sanoo kirjoittaneensa viimeisen romaaninsa. Hupsun rakkauden loppukohtaus on koskettava. Mutta kirjoittaminen ja historiatutkimus jatkuvat, ja niitä voimme seurata hänen Facebookistaan.  

Kenelle: Kirja-alasta kiinnostuneille, naisen asemaa miettiville, historiallisia romaaneja lukeville, ajankuvista innostuville, kirjailijoille ja sellaisiksi aikoville.

Anna-Liisa Haavikko: Kaari. Kirjailija Kaari Utrion elämä. Siltala 2021. Graafinen suunnittelu Tuula Mäkiä. Kannen kuva Kari Nieminen. 


4 kommenttia:

  1. Tämän haluan lukea! Eevan tyttäret on myös lukulistallani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin ihan liekeissä tuota lukiessani, niin oli innostava tarina. Eevan tyttäret pitäisikin lukea uudestaan, onhan siitä jo, noh, mitä lie 35 vuotta kun viimeksi... Mutta kirja on tallella ja sitä on lainattu muillekin, jopa miehille, joita se on ilahduttavasti kiinnostanut.

      Poista
  2. Tämän elämäkerran aion ilman muuta lukea. Niin monta Utrion kirjaa olen lukenut, ihan uran alusta saakka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa, elämäkerta ei ole pölyinen faktaluettelo, vaan piirtää elävän kuvan kohteestaan. Utriot olivat must-luettavaa aikanaan, ja viime kesänä luin yhden varhaisen teoksen uudestaan. Ilahduin asenteesta ja huumorista edelleen, historiatiedon ohella.

      Poista