tiistai 8. helmikuuta 2022

Joel Haahtela: Jaakobin portaat

Joel Haahtelan kirkas, kuulas kieli soljuu hienoimmillaan kolmen pienoisromaanin sarjan päättävässä kirjassa. Kertojamies saa kotiinsa Helsinkiin pyynnön hakea veljensä Ilja sairaalasta - Israelista! 

"En oikeastaan ollut yllättynyt kun sain puhelinsoiton Jerusalemista: samanlainen soitto olisi voinut tulla mistä päin tahansa ja milloin tahansa, sillä Ilja oli ihminen, joka ei kerta kaikkiaan sopinut muotteihin, joita maailma tarjosi. Mehän synnyimme tämän elämään villeinä yksilöinä, jossain määrin vaarallisina tapauksina, jotka tuli kesyttää ja muokata kollektiiviin sopiviksi, ja siksi meillä oli lastentarhat, koulut, tarinat, lait, vankilat, lääkitykset ja psykoterapiat. Vaikka maailmaan jäi silti ihmisiä, jotka lipsahtelivat yhteiskunnan sormista, takertuivat elämän reunoihin kuin ohdakkeet."

Kertoja katsoo tarpeelliseksi selitellä läsnäoloaan taksikuskille Jaffa-kadulla, sukulaista hakemaan. Taksikuski lausuu arvoituksellisesti: I once had a nephew, mutta vaikeni kesken lauseen. Tämä vie kertojan ajatukset aivan luontevasti ihmisyyden kautta kadonneeseen paratiisin, joka ehkä oli sijainnut juuri Jerusalemin kohdalla.

"Ja kaiketi meistä jokainen kaipasi paratiisia, ehkä se oli jotain, mitä jo ensimmäinen ihminen oli tuntenut kun hän oli kipeästi käsittänyt oman epätäydellisyytensä ja puutteensa."

Mies käy veljen luona sairaalassa - vielä pari päivää toipumista - ja asettuu asumaan tämän asuntoon. Katolla hän tapaa Miháilyn, vilttiin kääriytyneen naapurin. Kertoja on sosiaalisesti taitava, ja osaa solahtaa paikalliseen elämään sopivan kiinnostuneesti, avoimin mielin ja luottavaisesti. Se palkitaan, miehet ystävystyvät. Miháily antaa hänelle avaimen, jonka Ilja on jättänyt hänelle säilytettäväksi.

Lapsuuden ja nuoruuden muistot häilyvät läsnä, kun mies kotiutuu ja tutustuu paikallisiin. 

"Enkä muista milloin viimeksi olin joutunut sellaisen sydämellisyyshyökkäyksen kohteeksi, tuskin koskaan elämässäni."

Iljan lääkäri Elsiheva tekee mieheen vaikutuksen. "Jos ihmisillä tosiaan oli armonlahjoja, hänelle oli annettu sellainen." Veli pääsee sairaalasta. Molemmat vaikuttavat etsivän jotain: ehkä Jaakobin portaita, joista mies näki kartantapaisen veljensä papereissa. Isoisän vanhassa muistikirjassa oli myös oudon yksityiskohtaisia piirroksia kaikkein pyhimmän sisältävästä temppelistä Jerusalemissa - sen sanottiin olevan Jumalan olinpaikka ennen kuin hän päätti jättää maan ihmisineen. Kirja vilisee pyhien paikkojen nimiä ja ympäristön kuvausta. Oikealla Golgata, vasemmalla Öljymäki ja niin edelleen.

"Olin aina pitänyt vieraista kaupungeista, ja ehkä rakkauteni niitä kohtaan liittyi uuden alun mahdollisuuteen, vapauden toiveeseen."

Ei aivan vapaalta vaikuta, historian ja kulttuurin painosta ainakaan! Mutta vastapainoksi tai täydennykseksi: mainittu on myös Lontoon Tate Modern ja Rothko, Billy Wilder, Dead Kennedys ja Bach. Ja veljesten isän kiintoisat tarinat historiasta, joita he edelleen muistelevat. Mereen vajonneeseen kuningaskunnat Atlantis, Caer Wyddno ja Tyno Helig! Ja niin, tietysti ne portaat, Jaakobin. Joiden sanotaan symboloivan ihmisen ja Jumalan yhteyttä, ehkä jopa johtavan siihen. Raamatussa ne taisivat olla tikapuut. Jotain niiden avulla kuitenkin etsitään. 

Hieno ja ehjä kokonaisuus moninaisuudesta huolimatta; kaunis kieli ja monet terävät, ajatteluttamaan jäävät ajatukset kiehtovat. En ole hengellinen tai uskonnollinen - siitä kiinnostuneille tapahtumapaikka tarjonnee paljon - mutta henkisyys ja jonkin arkista näkymäämme suuremman läsnäolon vihjaus vetoaa vahvasti.

Aiemmat pienoisromaanit: Adèlen kysymys, Hengittämisen taito

Muuta Haahtelaa: Mistä maaailmat alkavat

Kenelle: Kauniin kielen ystäville, henkisyydestä innostuville, kirjallisesti matkaileville. 

Muualla:
Ihastuttava, koskettava, sanoo Mummo matkalla.


Joel Haahtela: Jaakobin portaat. Otava 2021. Kansi Päivi Puustinen, kuva Kodin kuva-Raamattu.





4 kommenttia:

  1. Haahtela on mitä luontevimman oloinen opas Jerusalemin kaduille ja kujille sekä ihmismielen alati kiinnostaviin koukeroihin ja mekanismeihin.
    Hienoviritteinen teos, joka tarjoaa lukijalleen runsaasti kosketuspintaa ja reflektointimahdollisuuksia.
    Joel Haahtela todella osaa asiansa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haahtelalla on täysin oman äänensä ja genrensä, syvä kumarrus sille.

      Poista
  2. Tätä odotan kyllä kovasti! Hengittämisen taito oli hieno teos, jotenkin luulen että tämä iskee vielä lujemmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minuun iski lujemmin. Paras näistä pienoisromaaneista; kristallisoitunut ilmaisu. Miksi ihmeessä Haahtelaa ei näy palkintoehdokkaissa - tosin hän on saanut useita palkintoja ja ollut ehdolla aiemmin niin Finlandia- kuin Runeberg-palkintokisassa. Että ehkä lukijakunta jo tuntee hänen ansionsa.

      Poista