sunnuntai 20. helmikuuta 2022

Vivian Gornick: Erikoisen naisen kaupunki

Kirja on ilmestynyt alunperin vuonna 2015: jo taitavaksi tiedetty Gornick kertoo siinä lisää elämästään, josta luimme aiemmin kirjasta Toisissamme kiinni

Erittäin kiinnostavaa. Kaupunki, the City, on New York, kirjailijan kotikaupunki. Lukija pääsee kulkemaan sen kaduille ja kaupunginosiin, joissa Gornick liikkuu, niin fyysisillä kävelyillä ja muilla matkoilla kuin ajatuksissaan, henkisessä kasvu- ja elinympäristössään. Olipa hieman monimutkainen lause, mutta niitä löytyy kirjastakin. Teksti on niin tiivistä ja paljonpuhuvaa, ettei sitä voi silmäillä - joutuu jotkut kohdat jopa lukemaan uudestaan, jotta viesti selviäisi. Suomennoksella on tietysti osuutensa, mutta jo aiemmasta tiesin, ettei Gornick höttöile eikä ainakaan aliarvioi lukijaa itsestäänselvyyksien selittämisellä.

Kirjailija kertoo itsensä löytämisestä ja ulkopuolisuuden tunteesta, joka vaivasi häntä pitkälle aikuisuuteen. Epämääräinen mutta vahva tyytymättömyys: tila, jossa lasi on aina puoliksi tyhjä. Ystävä Leonard on samanhenkinen, ja he keskustelevat aiheesta viikoittain.

"Minulle ja Leonardille on yhteistä vahingon politiikka. Meissä molemmissa palaa kiihkeän kirkkaan tunne siitä, että olemme syntyneet ennalta määrättyyn yhteiskunnalliseen epäoikeudenmukaisuuteen. Meidän kiinnostuksemme kohde on elämätön elämä." 

Pian muodostuu kuva ihmisestä, joka etsi itseään vääristä paikoista, ainakin vääristä ihmisistä; aivan kuin merkityksellisyyden tunne voisi tulla ulkopuolelta. Ehkä joskus voikin, mutta ei Gornickin tapauksessa. Siitä kertovat hänen kokemansa lyhyet avioliitot ja nopeasti katkenneet tai vain haipuneet muut ihmissuhteet. Pikku hiljaa hän oivaltaa tämän. On tunnettava itsensä paremmin, oltava sinut minän kanssa, jotta toiveet toisen suhteen voivat toteutua. Mitä hän todella haluaa?

"Mitä jos tarvetta vakaaseen läheisyyteen uhkaa kaiken aikaa yhtä suuri ellei suurempikin tarve epävakauteen? Miten silloin käy?"

Kirja muistuttaa paljon Merete Mazzarellan pohdiskelevaa, suorasukaisen kommentoivaa, hiljaisen humoristista, kirjallista ja anekdootteja tulvivaa tyyliä. Päähenkilö eli kirjailija itse ei välttämättä etsi lukijan hyväksyntää eikä halua näyttäytyä erityisen hyvänä tai mukavana ihmisenä. Hän on oikeastaan aika ärsyttävä. Toisaalta, syy voi olla ovela. Hän kertoo olevansa "terapeuttisen kulttuurin" lapsi:

"Nykyään emme pyri näkemään toisissamme parhaita puoliamme, puhumattakaan siitä, että pyrkisimme vahvistamaan niitä. Päinvastoin, nykyään ystävyyden siteitä vahvistaa nimenomaan avoimuus, jolla tunnustamme emotionaaliset vajavaisuutemme - pelon, suuttumuksen, nöyryytyksen. Mikään ei vedä meitä lähemmäs toisiamme kuin se, kuinka avoimesti pystymme kertomaan syvimmistä häpeänaiheistamme toisillemme."

Vetääkö hän puoleensa? Tekstillään, kyllä. Huumorista esimerkki löytyy muun muassa ihmettelyssä siitä, miksei hänen suhteensa Mannyyn onnistunut. Miksi he kokivat toisensa kovin erillisiksi?

"Olimme molemmat kunnollisia, älykkäitä, lukeneita. Äänestimme molemmat samaa puoluetta, luimme samat kirja-arvostelut New York Timesista. Kumpikaan ei ollut töissä kiinteistöbisneksessä eikä kaupungin hallinnossa. Mikä siinä oikein meni vikaan?"

Kirjan nimi viittaa George Gissingin teokseen The Odd Woman. Feminismin nimeen vannova Gornick samastui tämän henkilöihin, jotka pyrkivät löytämään "sukupuolten välisen aidon kumppanuuden" ja tasa-arvon jo 1800-luvun lopulla, jonne kirjan tapahtumat sijoittuvat. Kirja mainitsee lukuisia muita teoksia ja tekijöitä, joiden tunteminen ei ole välttämätöntä lukijalle, en ainakaan itse kokenut niin: osan tunsin ennestään, olennaisimpien yhteydet ajatteluunsa Gornick selittää. Ja sen, miten hänen tasa-arvoajattelunsa on muuttunut vuosien myötä. 

Antoisa syväluotaus itseen, ystävyyteen ja parisuhteen muodostumiseen yleensä, ja erityisesti kirjailijan elämään New Yorkissa. Pääsemme muun muassa seurapiiritapahtumiin ja 11/9:n jälkeisiin tunnelmiin kaduilla. Niin, kadut: niiltä Gornick poimii jatkuvasti pieniä tarinoita ja havaintoja.

"Katu on jatkuvassa liikkeessä, ja sitä liikettä on pakko rakastaa."

Aiemman kirjan lukeneet saattavat kaipailla kirjailijan äidin kuulumisia. Kyllä, myös hänet tavataan kirjassa, johon mahtuu paljon pienestä sivumäärästä huolimatta. 

Kenelle: Kaupunkielämän ystäville, parisuhteen haasteita pohtiville, Merete Mazzarellasta pitäville, tiiviin ja taitavan tekstin ystäville. 

Vivian Gornick: Erikoisen naisen kaupunki. Muistelma. (The Odd woman and the City). Suomennos Arto Schroderus. Gummerus 2021. 


Sain kirjan kustantajalta.


4 kommenttia:

  1. Gornickia voisi kyllä kokeilla joskus, vaikuttaa varsin kiinnostavalta kirjailijalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos pitää Mereten tyylistä, pitää tästäkin. On taitava ja omanlaisensa, vaikkei helpoin.

      Poista
  2. Toisissamme kiinni oli järkyttävän hyvä. Se oli niin hyvä, että pelottaa tarttua tähän kirjaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aiotko kuitenkin? Tämä kolahti minuun ehkä vielä kovemmin. Terv. Nim. Aina Nykin matkasta haaveillut.

      Poista