Luen dekkareita, kun olen väsynyt, kun en jaksa perehtyä tietoon tai vaativaan kaunoon, kun haluan nollata, kuluttaa aikaa ja viihtyä. Selkeä asetelma - joku kuolee, joku selvittää, joku on syyllinen - on rentouttava. Parhaimmillaan dekkari on antoisa lukukokemus monipuolisine henkilöineen ynnä ajankohdan ja ympäristön kuvauksineen, tylsimmillään kankea ja kalsea, pinnallinen rikostarina.
Parhaasta päästä on britti Elly Griffits: hänen päähenkilönsä Ruth Galloway on tullut tutuksi vuosien mittaan, vaikken kaikkia sarjan kirjoja ole lukenut. Luin peräperää sekä alkuvuodesta (2021) suomennetun Maan alla -osan että seuraavan sarjan ensimmäisen osan, uuden päähenkilön esittelevän Muukalaisen päiväkirjat -kirjan.Ruth Gallowayta palkitsee kiinnostava työ poliisia avustavana arkeologina, rakkauselämä puolestaan ei: suhde Nelsonin kanssa on oudossa vaiheessa, vaikka heillä on yhteinen tytär. Mies on tahollaan naimisissa, ja muutakin mietittävää ilmenee. Maan alta löytyy luita, joiden alkuperä johtaa paikallisen asunnottomien yhteisön kuvioihin ja pienehkön paikkakunnan ikäviin ilmiöihin. Ja niin, Ruthin parisuhdehuoliin. Seuraavaksi pitää lukea Musta enkeli, jossa saanemme valaistusta mutkikkaaseen tilanteeseen. Ehkä jopa lopullisia ratkaisuja - ymmärsinkö oikein, että sarja päättyy siihen, kymmenenteen osaan?
Uuden sarjan avauksessa tutustumme rikosylikonstaali Harbinder Kaueriin. Hän on nuorempi, ajankohtaisempi ja lähes kaikin tavoin erilainen kuin Ruth. Muukalaisen päiväkirjat on hieman hassu nimi, sillä tiedämme päiväkirjojen kirjoittajan alusta asti - mutta emme sitä, kuka opettaja Claren päiväkirjoihin käy lisäilemässä omia merkintöjään. Karmeusastetta nostaa se, että merkinnät ilmestyvät aina jonkin väkivaltaisen tapahtuman yhteydessä, joita Claren lähistöllä tapahtuu.
Elly Griffitsin piti tulla Helsingin kirjamessuille 2021: sattuneesta syystä hän oli kuitenkin läsnä vain etänä. Mukava oli hänet silti tavata näinkin, kuulla ajatuksia kirjoittamisesta ja ihailla rutinoituneen esiintyjän luontevuutta. Hilpeyttä yleisössä ja kirjailijassa herätti Hesarin uutinen, jonka mukaan messuille saapuisi itse Ruth Galloway!
Elly Grifftsin kirjoissa vetoaa inhimillinen ote: hänen kirjoissaan on lämpöä. Sitä ei ole kaikissa suosituissa dekkareissa tai dekkarisarjoissa, joista suositut tuppaavat olemaan kalseita. Muovisia jopa, kun mietitään joitakin vaikkapa ruotsalaisia huippudekkaristeja, jotka tekevät erinomaista tekstiä ja viihdettä, mutta mieleen jäämättä. Toisaalta, muistiin painuminen ei ole niiden ykköstehtävä.
Sofie Sarenbrandt on ruotsalainen dekkaristi, jonka Emma Sköld -sarja on pidetty, ja sama on omakin kokemukseni. Näitä lukee sujuvasti, mutta pakko myöntää, ettei mitään mieleen jää (kuin ehkä painajaisiin?). Luin Lepää rauhassa -osan, joka tuo mieleen kylpylämuistoja. Tapahtumat alkavat tunnetun näyttelijättären turmasta hyvätasoisessa allaspaikassa. En ole kylpyläihminen, muttei käynneiltä voi välttyä riittävän kauan eläneenä. Yksi parhaista muistoista on tapaus, jossa matkanjärjestäjän sotkettua hotellivaraukset minut ohjattiin ökyrikkaiden luksuskylpylään Virossa. Niin hieno sisustus, etten edes tekniikan namiskoita löytänyt kuin pitkän etsimisen jälkeen! Ympäristö oli ylellinen, tosin itse en ollut, arkivaatteissani. Mutta niin ylevää oli, ettei sekään herättänyt huomiota. Mainio kokemus. Ja kirja sujahtaa sulavasti viihteen tarpeeseen. Se on kuulemma sarjan ensimmäinen, mutta käännettiin suomeksi jostain syystä vasta viime vuonna, vaikka myöhemmin ilmestyneitä oli suomennettu jo liuta aikaisemmin.
Anu Patrakka on tuttu Portugalin kuvaaja, eikä uutuus tuota pettymystä maisemien ja matkahaaveiden maalailussa. Porton kaupungin murhatarina on nautittava kirjallinen matka Atlantin rannoille, vanhojen talojen ja katujen keskelle. Jossa on suuren ajan vuodesta lämmintä, mutta kauniit kaakeloidut seinät ovat talvisin jääkaappikylmät, käy ilmi, ja paikalliset suosivat kuumavesipulloja ja sängyssä pysyttelyä. Kylmää kyytiä saa myös poliisi selvittäessän outoja kuolemia kirkon piirissä. Katolisuudesta käytännössä saattaa lukija myös oppia jotain; Patrakka panostaa paljon paikallisten tapojen, ajattelun ja arjen kuvaukseen. Päähenkilö on rikosetsivä Rui Santos, kuten aiemminkin. En kuitenkaan suosittele aloittamaan sarjaan tutustumista tästä osasta, vaan sarjan alusta tai vaikka kirjasta Syyllisyyden ranta tai Häpeän aukio.
Kiitos antoisasta esittelystäsi, Sophie Sarenbradt meni varaukseen!
VastaaPoistaVedin itse asiassa kaksi Sarenbrandtia putkeen - kuten sanoin, väsymystä ilmassa - ja nyt tuntuu, että ei ihan heti lisää :) Kiitos Takkutukka!
PoistaMinäkin luen dekkareita kun väsyttää, ja toki joskus muutenkin. Elly Griffiths on yksi suosikeistani. Kiitos (minulle) uudesta kotimaisesta vinkistä!
VastaaPoistaElly on kova. Kiva jos sait vinkin ja tervemenoa Portugaliin!
PoistaTykkään tosi paljon Ruth Galloway-sarjasta, mutta tuo uuden sarjan kirja ei napannut mukaansa.
VastaaPoistaSarenbrantin Emma Sköld-sarja on ihan parasta. Outoa, että sitä alettiin julkaisemaan keskeltä sarjaaa. Tämä oli tosi hyvä avausdekkari.
Jää vielä nähtäväksi, miten tuo uusi sarja kehittyy, ekasta on tosiaan vaikea vielä sanoa, kun on esittelyä ja hahmottelua enemmän. Emma Sköld, täytyy lukea hänen seikkailustaan lisää.
PoistaMinäkin pidän kovasti Ruthista! Tosi hyviä dekkareita. Totta on, että ainakin se joku lukemani Emma Sköld -kirja ei jättänyt hirveästi muistijälkiä.
VastaaPoistaRuth on ihan omanlaisensa kyllä. Monesti noissa sarjoissa käy niin, että vaikka on lukenut useammankin, ei silti juuri muista edes päähenkilöstä paljon mitään.
Poista