Merja Mäki: Ennen lintuja

Ei enää yhtään evakkotarinaa tai sotakokemusta, kiitos! Ensireaktioni kirjaan, jonka kustantaja lähetti. Gummeruksen taitavan kirjavainun tuntien aloin kuitenkin lukea ennakkokappaletta, ja se yllätti. Ei ikinä -periaate vahvistui jälleen poikkeuksella. Kirjan mainosteksti tuli lukijallekin todeksi: ei sota pienen ihmisen toiveita kuuntele.

Kyllä, on luettu ihmisten ja eläinten kammottavista matkoista sodan jaloissa, viimeksi Tommi Kinnuselta ja Rosa Liksomilta. Alli kulkee eri suuntaan kuin edelliset: Karjalasta Seinäjoelle. Eli pois valloitetulta alueelta. Lapsena tunsin perheitä, jotka olivat siirtyneet uuden rajan tälle puolelle ja eläneet pitkän elämän sen jälkeen. Kaveerasin heidän lastensa ja lastenlastensa kanssa, mutta aihe ei tullut koskaan puheeksi.

Yli 400 000 ihmistä joutui jättämään kotinsa ja muuttamaan uusiin oloihin Karjalan luovutuksen yhteydessä: isovanhempiamme, heidän vanhempiaan tai vähintään näiden naapureita. Lähellä on, vaikkei sitä tule välttämättä ajatelleeksi. Moni toivoi ja uskoi vielä tuolloin pääsevänsä palaamaan ja palasikin, vaikka joutui lähtemään taas. 

Alkuosa on sitä "samaa" evakkotarinaa, tässä Laatokan rannalta Pohjanmaalle, ja täpärää selviytymistä. Riipivää äidin ja tyttären suhdetta, lopulta pakkolähtö perheestä. 

"Sellaisesta solvauksesta kaikki järkeni hävisi, ja teki mieleni vain loukata äitiä niin pahasti kuin kykenin. - Itsehän päästit kaksoset sotaan! Ja vielä alaikäisinä! Käskit minua oikein saunan lämmittämään ennen poikien lähtöä, ja sitten Aatos... 

Aatos kaatui. Aatos tapettiin kylmälle hangelle. Ruumis jäi viholliselle. 

- Äidin luvalla Aatos käveli kuolemaansa! 

Olin mennyt aivan liian pitkälle."

Alli lähtee viemään kälyään sotasairaalaan synnyttämään ja jää sille tielleen. Kun Mäki pääsee kertomaan nuoren Allin elämästä Seinäjoella, lukija viimeistään terästäytyy. Alli ei ole kuka tahansa. Hänen tarinansa on raskas, mutta raikkaasti kerrottu. Eivät nuoret nyt eroa silloisista, ja Mäki onnistuu ylittämään sukupolvien erot ja historian taakat ihmistä kuvaamalla. Jos Allin aikoina olisi ollut some, voin kuvitella hänen päivityksensä - niin elävä kuvaus on. 

Alli on köyhän kodin kouluttamaton tyttö. Mutta kun sotasairaala pestaa hänet vastaamaan puhelimeen, hän löytää tehtävänsä ja on pian osa sairaanhoito-opiskelijoiden yhteisöä, haaveilee jopa hoitajan työstä. Käytännön hoivatyöt sujuvat, ja onhan hänellä vauvakin huolehdittavana, tosin ei itse tehty. Vaikka hän saa ystäviä ja tukijoita, on Allilla aina ulkopuolisuuden tunne. Hänen kokemuksensa ovat niin erilaiset kuin muiden tyttöjen, eikä hyvää juuri ole osaksi langennut. Ja kotirannoille on ikuinen ikävä. 

"Jos olisin ollut kotona, meri lohduttaisi. Itkisin Laatokkaan oikein sydänitkua, ja kyyneleet kuljettaisivat surun sisältäni meren suolaksi."

Käy kuten tytöille usein käy: hän tapaa miehen, onneksi hyvän. 

"- Kuvitteletko sinä todella olevasi herrasmies? suutuin. Oli Vilhon vuoro ällistyä. - Kyllä, tuhahdin. - Sinä raukka luulet, että pelastat minut. - Mihin sinä sitten olet menossa? Olin reviiriäni puolustava koira, etutassut eteen työntyneinä, kyyryyn painunut niska ja pörhistyneet niskavillat.

- Minäpä kerron sinulle: olen nainen, joka ei pelastamista tarvitse! Olen paennut pommituksesta, vaaninut desanttia Laatokan jäällä ja tuonut lehmän elävänä koko maan halki!"

Alli ei olisi Alli, jos kaikki sujuisi tavallisesti ja helpon kautta - ja onhan aikakin poikkeuksellisesta - mutta toivoa on. Ehkä parempaan päin? Kelpo seikkailun ja kehityskertomuksen on esikoiskirjailija pöytään läväyttänyt. Luontevaa kieltä ja kuvausta, joka toimii.

Kenelle: Historiaa sietäville, nuoren naisen kasvutarinasta uteliaille, kiinnostavaan kirjailijaan tutustuville. 

Muualla: Kirjakko ruispellossa sanoo lukukokemustaan hyvin tunteelliseksi. 

Merja Mäki: Ennen lintuja. Gummerus 2021.