lauantai 24. syyskuuta 2022

Jonna Riikonen: Nainen on naiselle tuki

"Vaikka Suomessa mielellään ajatellaan, että yhteiskuntamme on tasa-arvoinen, on todellisuus toinen. 

- Me elämme erilaisissa yhteiskuntaluokissa, se on ihan selvää, ja valtavirrasta poikkeavia ryhmiä on todella monta. On aivan eri asia olla ihminen, jota ei kommentoida ja kyseenalaisteta jatkuvasti, verrattuna ihmiseen, jota ei hyväksytä osaksi valtavirtaa."

Näin sanoo DI Katarina Engblom, Microsoftilla työskentelevä johtaja, joka on myös perustanut Iltavuoron, eri alojen naisten yhdistyksen, jossa voi verkostoitua ammatillisesti. Hän mainitsee esikuvakseen Ensto Oy:n omistajan ja Enston sekä Teknologiateollisuus ry:n hallituksen puheenjohtajan Marjo Miettisen, Women in Tech -verkoston perustajan. Naisten poluissa onkin paljon samaa, kuten asenne, jossa autetaan muita naisia eteenpäin omien mahdollisuuksien mukaan. 

Jonna Riikonen on kirjoittanut asiallisen ja tervetulleen kirjan naisten tuesta toisilleen. Esimerkkihenkilöiden kautta hän osoittaa, miten tukea voi konkreettisesti antaa ja saada ja miten se on auttanut pärjäämään maailmassa, jossa päättäjien valtavirta on ollut miesvaltainen. Kelkka on kääntymässä tasa-arvoisempaan suuntaan, mutta vielä ei maailma ole valmis, sanoo Riikonen, ja olen samaa mieltä.

Kirja sopii elämäänsä suunnitteleville ja etenkin työelämässä toimiville esimerkkien ja rohkaisun löytämiseen paineisena koettuun maailmaan. Myös näin uran loppupuolella olevalle se on antoisa katsaus ja kooste tilanteesta. Olen hämmästellyt asiaa, josta puhuu yliopistolehtori Iiris Ruoho. Median naiskuva on vielä kapeanpuoleinen. Ruohon mukaan esimerkiksi iäkkäitä naisia tuodaan esille vähän. 

"Tilanne on hämmentävä, koska vanhenevat naiset ovat suuri kuluttajaryhmä. Eläkkeelle jäätyään heillä on aikaa ja yhä enemmän myös rahaa, jonka luulisi kiinnostavan mediayrityksiä." 

Tulkitsen tätä omalta kannaltani: mummoina maksamme paljon lasten ja lastenlasten laskuja, hankimme heille sitä ja tätä. Kuitenkin markkinointi, esimerkiksi kirjojen, keskittyy yhä enemmän verkkoon ja kanaviin, joista ikääntyviä löytyy vähän. Mutta takaisin Riikosen kirjaan: Ruohon mukaan myös nuorista naisista annetaan mediassa helposti ohut kuva, some vahvistaa mölyjä ja pinttyneitä käsityksiä ("köyhyys on oma vika"), mutta toisaalta sen moniäänisyys tuottaa myös monenlaisia kuvastoja ja voi kyseenalaistaa vallitsevia ihanteita. 

Kirjan esimerkkinaisten alueet on valittu monipuolisesti ja alojensa kärjestä: tekniikasta tutkijamaailmaan, politiikasta vammaisedustukseen, maahanmuutosta opetusalaan, urheilusta uskontoon. Kirsikkana on presidentti Halosen haastattelu; hänen ajatuksensa ovat ennestään tutumpia, joten muiden osuuksia oli mielestäni kiinnostavampi lukea. Ekonomisti Anni Marttinen esittelee uuden käsitteen, feministisen taloustieteen, joka "ei aja vain naisten asiaa vaan sen lähtökohtana on ihmisten eriarvoisuuden tunnustaminen." 

Vaikka pehmeämpien arvojen tuomista taloustieteeseen pyritään hakemaan, kova fakta on edelleen, että naisen palkkaeuro on 84 senttiä. Tai se, että julkisuudessa olevia naisia kommentoidaan eri tavalla kuin miehiä, usein ulkonäön tai muun ulkoisen käytöksen kautta, ei osaamisen tai tulosten. Monia kirjan ilmiöitä tietää, muttei ehkä ole tullut syvällisesti ajatelleeksi. Ajattelun herättämisestä pisteet helppolukuiselle ja konkreettiselle teokselle. 

Toivon kirjan kannustavan naisia uralla tai eri elämäntilanteissa, mikä se sitten onkin. Ja rohkaisevan tukemaan naisia, sillä se on tehokkain ja hyödyllisin tapa tasa-arvon edistämiseen, uskon. Lasikattoja ei jokaisen tarvitse rikkoa, mutta niitä voi koputella ja katolle kiivetä monin tavoin. Kuten Katarina Engblom sanoo:

"Jonkun täytyy tehdä muutoksia. Minä voin ihan hyvin olla se joku."

Kenelle: Uraa miettiville, etenemään pyrkiville, tasa-arvoa puolustaville, epäreiluudesta ärsyyntyville, paineita kokeville, esikuvia etsiville, hyvään elämään pyrkiville. 

Muualla: Kirjoittaja on kirjablogeista tuttu Kirjakaapin kummitus. Mutkattoman luistavaa kerrontaa, toteaa Tuijata.


Jonna Riikonen: Nainen on naiselle tuki. Tärkeitä esikuvanaisia. Atena 2022. Kansi Anna Makkonen.


2 kommenttia:

  1. Tämä kirja tulee kyllä selvästi tarpeeseen! Tosi usein vieläkin ajatellaan, ja vieläpä naisten taholta, että nainen on naiselle susi. Todella inhottavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivon, että susi-ilmiö hiipuu sukupolvenvaihdoksen myötä. Nuoret ovat tottuneempia toimimaan verkostoissa laaja-alaisesti ja siten näkevät myös toisten tukemisen edut paremmin kuin omia asemiaan varmistelevat vanhemmat, jotka ovat ehkä joutuneet itse etenemään suurella taistelulla, ilman tukea. Ymmärrettävää sinänsä, muttei enää tätä päivää.

      Poista