Se on myös naisromaani, jossa miehet vilahtavat sivuosissa. Margit on köyhän kodin tyttö Paraisilta, joka 1930-luvulla aikuisena toimii keittäjänä amerikkalaisen kirjailijan Gertrude Steinin taloudessa Pariisissa. Taloudesta vastaa Alice B. Toklas, jota vaitelias mutta sivistyneen oloinen Margit kiehtoo. Alice on Steinin rakastettu, joka vastaa tämän mukavuudesta kaikin tavoin ja vaikuttaa myös itse kirjoitustyöhön, kuten toimittamalla kirjailijan tekstit. Pari asuu Euroopassa, koska he tuntevat siellä olonsa vapaammiksi kuin Kaliforniassa niin suhteensa kuin taiteen tekemisen kannalta.
Stein ei ole helppo kumppani, mutta sopii Alicelle, joka rakastuu:
"Kun me tapasimme, minä olin täysin lumoutunut hänen itsevarmuudestaan. Siinä maailmassa, jossa minä, naisen oletettiin olevan vaatimaton. Hänen oletettiin olevan hyvä äiti, hyvä taloudenhoitaja, pitävän lapsista. Gertrudea ei kiinnostanut mikään näistä. Hänestä oli paljon kiinnostavampaa olla Gertrude Stein."
Heidän ystäviinsä kuului runsaasti myöhemmin tunnetuiksi nousevia Picasson, Matissen ja Hemingwayn kaltaisia nimiä sekä taustavaikuttajia, puolisoita, kriitikkoja, taiteentuntijoita... Taiteilijaelämä ennen toista maailmansotaa piirtyy välkkyvänä ja levottomana lukijan silmien eteen, nautinnoista ei pihistelty, jos varaa oli. Tärkeä nautinnon lähde oli hyvä ruoka, ja keittotaidon tuntemus yhdistää Margitia ja Alicea heidän suunnitellessaan ruokalistoja ja pohtiessaan ainesvalintoja. Alice on utelias, mutta saa vain niukasti vihjeitä siitä, millaisten vaiheiden kautta Margit päätyi Paraisilta Pariisiin, Alicen hatarasti hahmottaman kaukaisen maan ("Euroopassa oli niin kauheasti maita ja niiden rajat muuttuivat koko ajan kuin eurooppalaiset eivät oikein olisi osanneet päättää." ) pikkupiiasta arvostetuksi eurooppalaiseksi keittäjättäreksi. Jonka asenne taustaansa ja perheeseensä vaikuttaa kyyniseltä:
"Äiti oli kaunis ja hyvästä perheestä, hänen olisi voinut käydä toisin. Hän ei koskaan antanut meidän unohtaa sitä. - Se on ikävä kuulla. - En tiedä olisiko äiti ollut muutenkaan kiltti. Ei hän ollut sitä sorttia. Mutta kiltti tai lempeä hän ei ollut. En ymmärrä miksi ne ominaisuudet niin usein yhdistetään naisiin. En ole ehkä koskaan tuntenut kilttiä ja lempeää naista. Minun sisareni oli hyvin kiltti muttei lempeä. Mutta ei se häntä pitkälle vienyt."
Tarkemmin tätä puolta kirjassa valottaa Margitin lapsuuden palveluspaikan Gröndahlin kartanon puutarhuri Ulriikka. Hän käy kirjeenvaihtoa erään tohtori Martinlaakson kanssa: tämä tutkii Paraisten tapausta, jonka Ulriikka näki läheltä, oli tuntenut Margitin ja tämän sisaren Astridin jo pienestä.
"Olen kiitollinen Teille, rouva Tohtori, että ette ole kysellyt sukupuolen asioista. Sellaisia minä en mielellään ajattele, eivätkä ne kuulu minulle. Ikäneitona minä olen valinnut olla kaiken sen ulkopuolella mitä hellempiin tunteisiin miehen ja naisen välillä tulee. Ja onhan niitä muidenkin välillä, jos tohtori saan sanoa. Enkä minä ketään sellaisesta moiti. Minusta maailmassa on paljon rumaa ja niin vähän kauneutta, hellyyttä ja lohtua, että ihmisen on otettava vastaan avoimin mielin se mitä hän saa."
Ihmiset saivat sodan, muun muassa, mutta sitä ei kirjassa vielä tiedetä eikä ainakaan uskota. Alice ei halua edes keskustella muista kuin miellyttävistä asioista ja uskoo Amerikan voivan estää kamaluudet, jos sellaisia ilmenisi.
"Se Eurooppa, jonne minä saavuin vuonna 1907 oli läpikotaisin demokraattinen ja ystävällinen. Se juhli yötä päivää ja toivotti tervetulleeksi parhaat taiteilijat ja hylkiöt kaikkialta maailmasta. Se oli luonteeltaan suvaitsevainen ja ystävällinen, se on Euroopan perusolemus, eikä mikään Hitler tule sitä muuttamaan."
Leena Parkkinen on jälleen kirjoittanut komean teoksen, joka ei tunne suomalaiskansallisia tai vuosilukujen asettamia rajoja, vaan kutoo faktan ja fiktion kiehtovaksi ja runsaaksi ajattomaksi kokonaisuudeksi. Kirjallisuutta, joka toimisi missä vain länsimaissa, uskon, Maxin tavoin. Taide, ruoka, tasa-arvo, kauneus ja rakkaus ovat universaaleja teemoja. Samoin väkivalta, joka myös kytkeytyy tarinaan, kuin kirjailija nappaisi ovelasti siivunsa kuumasta dekkaribuumista. Aivoni nyrjähtivät ja jäivät kihisemään: ratkaisun jälkeen tuntuu siltä, että kirja on luettava heti uudestaan uudessa valossa. Lopetan kuitenkin viihdyttävään sitaattiin, johon voin täysin yhtyä (ja mitä "tämä kaikki" tarkoittaa, sen voi jokainen itse päättää; itse viittaan sillä, no, kaikkeen):
"- Luojan kiitos minä olen yli kuudenkymmenen, Gertrude sanoi. - Tämä kaikki on paljon hauskempaa, kun on vanha."
Kenelle: Uppoutumista kaipaaville, toden ja kuvitellun yhdistämisestä viehättyville, naisparien ja taiteilijoiden elämästä 1900-luvun alussa kiinnostuneille, kosmopoliiteille, laatuproosan ystäville.
Muualla: Parkkinen kirjoittaa tarinaa lukijan iloksi myös rivien väleissä ja antaa hänelle mahdollisuuden täydentää tarinaa omassa mielikuvituksessaan, sanoo Kirjasta kirjaan -blogi.
Pitäisiköhän minun lukea tämä kirja jo ihan keittäjän nimen vuoksi...
VastaaPoistaNimenomaan pitäisi, Margit! Löytyyköhän teiltä muuta yhteistä...
PoistaKirjoitat niin lumoavasti, että kirja alkaa vetää puoleensa. Monenlaisia kiinnostavia asioita ja ajankohta, jossa nämä ihmiset elävät muistoineen tietämättä tulevasta, mikä jo tietysti näkyy, jos osaisi nähdä...
VastaaPoistaHyvä jos vetää! Tämä on runsas teos. Margit oli epäilevämpi tulevan suhteen kuin vaikkapa Alice.
Poista