Hankoniemen haltija voi valvoa Suomenlahden suun liikennettä. Se on suuri etu Itämeren merenkulkua tarvitseville maille - tai sitä valvomaan havitteleville. Neuvostoliitto valtasi niemen ja suunnitteli pitävänsä sen 30 vuoden ajan, mihin suomalaisten oli rauhanehdoissa myönnyttävä. Harvoin on puhuttu hankolaisista evakoista, mutta hekin joutuivat jättämään kotinsa ja lähtemään, nopeasti. Aikaa oli 10 päivää noin 8 000 asukkaan evakuointiin. Vaikka viimeiseen asti uskottiin muuta.
"Eihän sitä vielä tiedetä, alkaako se, ja vaikka alkaisi, tuskin sitä jatkuu kovin pitkään, Disa sanoo automaattisesti, koska on tottunut lohduttamaan ja rauhoittelemaan tyttöjä keittiössä. Sitten hän nielaisee. - Tulethan kuitenkin Hankoon taas ensi kesänä?"
Rauhaa edelsivät rankat taistelut alueella. Keskustaa pommitettiin ankarasti, ja kaupunkilaisten ahdinkoa kasvatti kova pakkanen sotatalvena. Koska nuoret miehet olivat itärintamalla, jäljelle jääneet iäkkäämmät joutuivat puolustamaan taloja jatkuvilta tulipaloilta. Myös Hjalmar kivistävine lonkkineen: hän halusi jäädä suojelemaan koteja, omaansa ja muiden.
"Sara vetäytyy pois ja läimäyttää Hjalmaria käsivarrelle. - Sinä olet niin pehmeäsydäminen, Sara toruu. - Luoja tietää, kuinka pärjäät täällä yksiksesi. - Nipin napin, Hjalmar tunnustaa - En voi väittää, että hyvin."
Naiset ja lapset pyrittiin lähettämään pommeilta turvaan muualle, mutta kaikki eivät lähteneet. Sellaisia olivat muun muassa Bellevue-pensioneetin johtaja Disa, kesiksi Hankoon muuttava ja paikkaan rakastuva itsellinen nainen, sekä nuori Aino, joka pyristelee irti perheensä vaikutuspiiristä ja haaveilee rintamalle joutuneesta Berndtistä, joka miehenä tuntuu erilaiselta kuin Ainon ikäiset koulupojat. Ei Ainokaan uskonut sodan ulottuvan Hankoon saakka; järkytys on suuri tosipaikan tullen.
"Kun Aino oivaltaa, että hänen korviinsa kantautuu ilmahälytyksen käheä ulina, hänen polvensa valahtavat veltoiksi kuin keitetty sipuli. Hän yrittää nousta, mutta ruumis ei tottele. Kuumat kyyneleet kihoavat silmiin, ja hän kohottaa kädet kasvojensa eteen ja tuijottaa niitä, ei näe selvästi kyynelten läpi, ei ymmärrä, miten muka pystyisi liikkumaan."
Disa osallistuu kaupungin varustautumiseen Keksin Lohkoksi nimetyssä tehtaan kellarissa, josta oli tehty organisointi- ja huoltopiste. (Hanko ja keksi lienee kaikille tuttu yhdistelmä?) Disa on henkilöistä helpoiten samastuttava keski-ikäiselle naislukijalle, vaihdevuosioireineen ja mietteineen työstä, rakkaudesta ja haluamastaan elämäntavasta. Huvila- ja kylpyläkaupunkielämän kuvaus tuo viehättävän menneen maailman tuulahduksen.
"Vietettyään jo yli kuukauden meren kanssa kahden, seisoessaan jalat rantaan vyöryvissä aalloissa hän joutuu myöntämään, ettei käsitä, miksi hän on sesongin päätyttyä aina matkustanut takaisin Helsinkiin."
Pidin kirjan kielestä ja konstailemattomasta ihmisen tasoisesta kuvauksesta, jolla tapahtumista ja tunteista kerrotaan. Tunnelmat ja näkymät koukuttavat tehokkaasti. Niin meren kauneus kuin haisevassa pommisuojassa kyhjöttäminen tulevat lähelle, samoin pelko läheisistä ja yhteisöllisyys, jota yhteinen hätä kasvatti. Se ulottui Ruotsiin saakka; vapaaehtoisia tuli auttamaan, kirjassa heitä edustaa Olof.
Kirja aloittaa sarjan Hangon historiasta. Hyppään jo hieman edelle lainatessani Wikipediaa, sillä en malta olla tarkistamatta, miten historia oikeasti meni hankolaisten osalta: "Jatkosodan jälkeen Neuvostoliitto vaati Hangon vuokra-alueen sijasta itselleen Porkkalan vuokra-alueen ja Hankoniemi jäi siten suomalaisten haltuun." Saanemme lukea tästä lisää seuraavissa osissa. Tuskin maltan odottaa, mitä Ainolle, Disalle, Bellevue-pensionaatille ja muille tutuksi tulleille nimille tapahtuu.
Nimistä puheen ollen, törmäsin juuri kirjaan, jonka nimi on En voi sua unhoittaa poies. Poies? Sydämessäin? Uusi kirjannimitrendi?
Kenelle: Hangon tuntijoille, sotaa pohtiville, historiaan perehtyville, sujuvan tarinan ystäville.
Muualla: Kirjan jos toisenkin -blogin Jane sanoo kirjaa vahvaksi trilogian aloitukseksi ja aikoo lukea seuraavankin osan. Sama täällä!
Takuulla kiinnostava!!!!
VastaaPoistaSitä se on, Leena. Olen iloinen, että tämä on suomennettu. Tuo mieleen omat Hangon reissut huvilamajoituksineen ja historiakohteineen, mutta näin lähelle sodan tapahtumia en ole aiemmin päässyt: Katja Kallion upeat kirjat entisestä Hangosta kertovat toisella tavalla ja toisesta aiheesta.
PoistaVoi että minä ihastuin tämän kirjan kerrontaan ja vähän vanhanaikaisiin tunnelmiin. Hanko on ihana paikka.
VastaaPoistaMatkakuumehan tässä iskee väistämättä. Tehokas kirja.
Poista