maanantai 21. elokuuta 2023

Maritta Lintunen: Sata auringonkiertoa

Jotkut muistavat ajat, jolloin Ruotsiin tehtaalle töihin muuttaneet suomalaiset ajoivat uljaasti uutukaisella Volvollaan kesälomalle entisille kotikonnuille pikkukyliin. Niihin aikoihin pohjautuu Maritta Lintusen omakohtaiseksi vihjattu tarina maastamuuttajista 1970-luvulla. Aihe voi olla vanha tuttu, mutta sen käsittely on uutta.

Tämän päivän Monika on toimittaja ruotsalaisessa iltapäivälehdessä ja saa tehtäväkseen tehdä jutun maahan muuttaneista suomalaisista. Monika inhoaa ajatusrakennetta "kaikki oli surkeaa, mutta sitten muutettiin Ruotsiin!" mutta innostuu jutusta saadakseen samalla penkoa omia pohjoiskarjalaisia sukujuuriaan. Vaikka:

"En oikein löydä kärkeä jutulle. Jos kirjoittaa oman sukunsa tarinan, joutuu paljastamaan liikaa yksityisasioita. Yleisellä tasolla pysytteleminen taas ei kiinnosta ketään. .... Koetan tyynnytellä itseäni. Äiti ei voi koskaan keksiä sitä, mitä juuri olen saanut tietooni, sellaiseen ei riitä kenenkään mielikuvitus."

Hän haluaa haastatella äitiään Leenaa ja tämän veljeä Seppoa, jotka olivat teinejä muuttaessaan  vanhempiensa kanssa Göteborgiin. Leena ruotsalaistui mielellään, vaikkei nimeään suostunut Lenaksi vaihtamaan, Seppo palasi Suomeen, vaikka äiti Aili itki katkerasti ikäväänsä. Nyt Leena hoitaa muistamatonta vanhaa Ailia ja tarttuu härkää sarvista:

"Ja minun on käytävä asioitani lävitse. Mikään ei saa jäädä kiveksi mielenpohjalle, sen olen velkaa Monikalle. En halua, että elän yhä uudelleeen ahdistuksiani todeksi vuoteenomana, ehkä jo molemmat kielet unohtaneena ja mihinkään ratkaisuun kykenemättömänä. En halua, että minunkin tyttäreni joutuu katsomaan vierestä äitinsä kärsimystä."

Muistojen kaivelu ei ole kivutonta. Monika, Leena ja Seppo vaihtelevat kertojina, mikä tuo hienosti esiin erilaiset näkökulmat ja sukupolvierot. Siinä missä Leena intoili kaupunkilaisuudesta, muotivaatteista, kaveriporukoista ja ilostaan hiljaisen kotikylän taaksejättämisestä, Seppo puhuu muuttoaallon aikaisesta maalaishäpeästä, kun pikkutilat eivät enää elättäneet asukkaitaan sekä kielen muuttumisen pakon vaikeudesta - murteesta kirjakieleen, suomesta ruotsiin - ja kotona olon tunteesta, jonka hän saavutti vasta palattuaan synnyinseudulleen korven hiljaisuuteen, luonnon keskelle.

"Mehän olemme muun Suomen suuri taloudellinen ongelma. Uutisten pakollinen musta piste. Mätää tursuva ajos pääkaupunkipolitiikon pakarassa."

Seppo on lukijalle kiinnostava hahmo suuren lukemisrakkautensa vuoksi. Hän suuntautuu sisään päin, toisin kuin sisarensa Leena. 

"Maailmani paisui, minuun kerrostui uusia aikakausia ja vyöhykkeitä, ja mitä enemmän luin, sitä suuremmaksi nälkäni kasvoi. Joskus lojuin huoneeni pimeydessä enkä saanut unta miettiessäni mykkiin kirjoihin kätkeytyviä voimalatauksia; kuinka yksi ainoa osuvasti valittu sana saattoi vaikuttaa ihmiseen kuin syvä viillos tai hellä hyväily." 

Seppo tutustuu paikkakunnalla esikoisromaaniaan kirjoittavaan ihan oikeaksi kirjailijaksi huhuttuun Pulkkiseen, saa jopa lukea lukuja tulevasta teoksesta ja on myyty mies: kirjailija sanoittaa hänen tuntemuksensa ja enemmänkin. "Lukiessa tuntu monta kertaa siltä, että tässä on sanottu kaikki."

Lintusen kirjassa tärkeä inspiroija onkin Matti Pulkkisen rakennemuutoksesta kertova Ja pesäpuu itki (taidan muuten tietää, mitä luen seuraavaan klassikkohaasteeseen). Lainaukset on asianmukaisesti listattu, kirjallisten lisäksi niitä on otettu musiikista. Hassisen Koneen lyriikat kertovat ajasta osuvasti lukujen niminä. 

Mutta perheen sisäiset asiat vaativat selvittelyä. Samalla kirja kuvaa hellänterävinä pistoina monia isoja ilmiöitä nykyisestä maahanmuutosta entiseen evakkouteen, hemmotellun teinitytön huolettomasta itsekkyydestä vanhenemiseen, poikien tärkeydestä ja kohtelusta perheenjäseninä tyttöön verrattuna, esimerkiksi. Vaikka asiaa ei kirjassa mainita, olen näkevinäni myös kannanoton "entisen" ihailuun, jota jotkut harrastavat vaatiessaan "Suomea takaisin": järjetön ajatus jo siksikin, ettei auvoa ole pitkiä aikoja ollut. Siitä kertoo muun muassa se, että Suomesta on muuttanut sodan jälkeen yli puoli miljoonaa ihmistä pelkästään Ruotsiin. 

Lintusen kynä tekee herkkää, älykästä ja vahvaa jälkeä, sen ovat todistaneet jo aiemmin lukemani kirjailijan kirjat. Herkulliset pikkuheitot Fleur de Hollande -hajuvedestä Bay City Rollerseihin tai syreeni-nimityksen hienostelevuuteen (sehän oli sireeni) herättävät omia muistoja lapsuudesta. Maalla 60-luvulla syntyneenä kokemuksissani on samankaltaisuutta, mikä tuo oman tunteikkuutensa lukemiseen. Mutta muillekin kirja on varmasti antoisa kokemus jo pelkän kielen vivahteikkuuden vuoksi. Ja juuret kiinnostavat ihmisiä. Jostain olemme kaikki tulleet, ja kuten Pulkkinen kirjassa sanoo: 

"Joka ei tiedä, mistä on tullut, on siellä yhä."

Kenelle: Maastamuuttaneille ja heidän läheisilleen,1970-luvun Suomen muistaville, yhteiskunnan muutoksesta kiinnostuneille, Hassisen Konetta kuunnelleille, kotiseutuidentiteettiään etsiville, kielen rakastajille, juuristaan uteliaille.

Lisää Maritta Lintusta:
Boriksen lapset
Stella
Kirjeitä Suolavuonolta
Hulluruohola

Maritta Lintunen: Sata auringonkiertoa. WSOY 2023. Kansi Mika Wist.




4 kommenttia:

  1. Tästäpä pitää vinkata isälle. 50-luvulla syntyneelle, ikänsä pienessä maaseutu- ja korpikunnassa eläneelle tässä olisi varmasti kiinnostavia aineksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi varmasti, tosin suositan nuoremmillekin, tai ehkä erityisesti heille: maastamuutto ja maahanmuutto ovat kovin ajankohtaisia ja kasvavia ilmiöitä. 70-luvulla ei paettu sotaa eikä ilmastonmuutosta, vaan työttömyyttä, mutta muuton tuntemukset ja uuteen kulttuuriin asettautuminen lienevät samankaltaisia.

      Poista
  2. Kirja on varausjonossa, toivottavasti aihetta ei ole modernisoitu niin, että se nostalgia mitä kuvittelen kirjasta löytäväni sitä ei ole tai sen on kirjoittaja lakaissut nykyajan alle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mennyt aika ja tämä hetki on selkeästi erotettu eli asiat kerrotaan, kuten ne tapahtuivat. Tosin välillä luvun alkaessa on lauseen parin verran mietittävä, kukas tässä (kolme kertojaa) nyt puhuukaan. Mutta pian se asiayhteydestä ja kielen tyylistä selviää.

      Poista