"Oikeastaan odotin vanhenemista innolla, koska se vei minut kauemmaksi menneisyydestä, joka ei suinkaan ollut mikään kadotettu paratiisi vaan pikemminkin myrskynsilmä, jota olin paennut koko elämäni."
Myrsky-sanaa ei välttämättä liittäisi Thomakseen, sillä kertoo olleensa kirjanörtti ja hieman sivussa joukosta jo pienestä. Koulutoveri Maxime ilmoittaa kuitenkin jotain, jonka vuoksi on syytä varata lento, ja nopeasti.
Alkuosassa lukija saa fiilistellä eteläisen Euroopan auringonvalossa, sinisen meren ja vielä sinisemmän taivaan alla, pinjojen ja oliivipuiden katveessa, pittoreskeilla pikkukaduilla, hyvinvoivan väestönosan elämää. Kirjan nykyhetki on vuosi 2017, toinen aikataso vuosi 1972, jolloin lukiolaisnuorten maailmassa tapahtui ikäviä: eräs tytöistä katosi, ja hänen kohtalonsa on mysteeri.
Kun Thomas tapaa vanhoja kavereitaan, tapaus nousee jälleen puheeksi. Thomasilla on toimittajan tausta ja uteliaisuus, eikä hän pysty olemaan sekaantumatta asian selvittelyyn. Hänellä on siihen myös henkilökohtaisia syitä ja teoriansa tapahtuneesta. Myös tekstin tyyli muuttuu tykittävämmäksi, Thomasin ahdistus alkaa näkyä.
"En muista enää, kuka väitti, että ihminen ei saa kohtalokseen enempää taakkaa kuin jaksaa kantaa, mutta oli kuka oli, hän oli väärässä. Useimmiten kohtalo on kieroutunut ja pahantahtoinen paskiainen, joka nauttii heikompien musertamisesta, samalla kun ylimieliset mulkut elävät onnellisen ja pitkän elämän."
Tyylitietoinen trilleri antautuu arvoitukselle, ja lukija seuraa herkeämättä mukana. Thomasille selviää uutta siitä, mitä neljännesvuosisata sitten tapahtui. Visusti piilotettuja tunteita ja yllättäviä yhteyksiä, totta kai. Teksti on ranskalaisen kepeää, ja joitakin koristeellisen tunteellisia kappaleita (jotka nekin tuntuvat kuuluvan ranskalaisuuteen, jos verrataan suomalaisen suorasukaiseen ilmaisuun) lukuunottamatta vauhdikkaasti etenevää.
Musso sekoittaa tarinaan oivasti ajan (aikojen) henkeä kirjoina, leffoina, musiikkimainintoina. Mukaan ujutetut elämänviisaudet ovat itsestäänselvyyksiä, mutta kieltämättä hän käyttää niitä uskottavasti. Eikä väkivaltaa ole ylenmäärin. Osiin pilkottuna kokonaisuus tuntuu hieman laskelmoidulta, kuin tekijä ruksaisi aineslistaltaan lukuromaanien suosituimmat (maisemat check, ajankuva check, romantiikka check, äitisuhde check...), mutta tunnelma on onnistuneen vetävä ja viihdyttävä. Kotimaisista vastaavista arvoituksia purkavista "kilteistä" jännäreistä mieleen tulevat vaikkapa Anu Patrakan tai Johanna Savolaisen dekkarit. Enemmän psykologiaa kuin väkivaltaa.
Ymmärrän hyvin ranskalaisia, jotka ostavat Musson kirjoja niin paljon, että hän on maansa suosituin kirjailija. Luin teoksen lähes yhteen putkeen, enkä osannut arvata tulevia käänteitä. Syvää jälkeä kirja ei jätä eikä ole sellaiseksi tarkoitettukaan, vaan viihteeksi sopivaan hetkeen. Lisäksi oli kiinnostavaa kurkata ranskalaisten kirjamakuun ja niin mielen kuin maantieteen maisemiin.
Kenelle: Ranskalaisuuden ystäville, mysteereitä ratkoville, helppoa viihdettä hakeville.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti