sunnuntai 15. lokakuuta 2023

Karin Smirnoff: Merikotkan huuto

Stieg Larssonin supersuosittu Millennium-sarja haluttiin pitää hengissä kirjailijan kuoleman jälkeenkin. Kunnioituksen, rahan vai tarinan jatkuvuuden takia, en tiedä, mutta mielenkiintoinen ja ristiriitaisia tunteita herättävä konsepti. Takuuvarma huomionkerääjä ainakin, itsekin seuraan saagan kehitystä.

Vaikka David Lagercrantzin versiosta en valtavasti innostunut. Mikä ei tapa olisi perushyvä dekkari, jos kirjailija olisi keksinyt itse henkilönsä ja puitteensa, toisen tarinan jatkaminen tuntui oudolta, kokonaisuus valjummalta. Saattaa olla, että alkuperäistrilogian vahva vaikutus oli vielä niin hyvin mielessä, ettei "kopiointi" millään voinut siihen yltää. Käsiala kun jokaisella kirjailijalla on omanlaisensa, ja Larsson teki aikanaan täysin uudenlaista jännityssarjaa ajankohtaisuuksineen, mediamaailmoineen ja erikoisine henkilöineen. Epäviihtyvyyttä jatkon kanssa lisäsi tiedetty riita perikunnan kesken siitä, kenelle tekijänoikeudet kuuluvat ja tulisiko sarjaa ylipäänsä jatkaa.

Lagercrantz kirjoitti kaikkiaan kolme sarjan osaa. Seuraavien kolmen tekijäksi pestattiin Karin Smirnoff. Kova nimi hänkin Ruotsin ja Pohjoismaisen kirjallisuuden kartalla, hämmästyttävästä Jana Kippo -trilogiastaan tuttu. Larssonin ja Lagercrantzin tapaan hänelläkin on paitsi näyttöjä kirjailijuudesta myös toimittajatausta, mikä on eduksi sarjan toisen päähenkilön, toimittaja Mikael Blomkvistin, nahkoihin asettumisessa. Ja Jana Kipossa ja Lisbeth Salanderissa tosiaan on samankaltaisuuksia. 

Millennium-sarjan seitsemäs osa vie tapahtumat pohjoiseen Ruotsiin, jossa kirjailija Smirnoff itsekin asuu. Nautin janakippoilusta, joten odotukset olivat kovat, mutta kelpoisasti Smirnoff niihin vastaa.  Koska Smirnoffin oma trilogia on tyyliltään niukka ja mustahuumorinen, kuinkahan vaikeaa on ollut tehdä lavea ja ankara (lue: huumoriton) teksti Larssonin tapaan? Kirjailija on ratkaissut sen tuomalla Larssonin hahmojen ja perustarinan lisäksi myös annoksen smirnoffilaisuutta jonkinlaisena ajoittaisena kolkkona, naurattamattomana leikkisyytenä.

Tarina vetää vinhasti ja kuljettaa eri suuntia taitavasti. Pidin tästä enemmän kuin ensimmäisestä Lagercranzista (seuraavat lukematta) personallisen otteen ja monisyisen, mutta hallitun juonen vuoksi. 

Nuori Svala, Lisbethin sukulaistyttö, tuo raikkautta henkilökaartiin ja mahdollistaa sarjan jatkumisen pitkälle, jopa yli sen kymmenen osan, joita Larsson itse kaavaili. Rikokset ovat julmia ja pahikset armottomia, kuten ennenkin, ja yhteiskunnallinen ote tiukasti ajassa. Vihreä siirtymä vaatii halpaa sähköä, ja hyödyntavoittelijoita riittää. Pelottavan luonteva kehityskulku on jengitoiminnan siirtyminen rahan mukana pohjoiseen, jossa kaavaillaan tuulipuistoja. Suomalaisuus on mukana henkilöiden matkana Rovaniemelle, muun muassa. Joulupukin pajassa vieraillaan!

Lisbeth on tuttu Lisbeth, Mikael vaisumpi, kuten aina. Mies tuodaan mukaan tarinaan hieman epäuskottavalla sivujuonella, johon liittyy Mikaelin tytär ja tämän tuleva aviomies. Mutta ei kerran lujasti koukuttanutta tarinaa oikein voi olla seuraamattakaan. Smirnoff tekee sen helpoksi; antaa riittävästi yllätyksiä mietittäväksi vyöryttäessään tapahtumia vauhdikkaan viihdyttävästi. 

Karin Smirnoff on tavattavissa Helsingin kirjamessuilla Hakaniemi-lavalla la 28.10. klo 11.30. Istun takuulla paikalla!

Sopii: Jännitysviihteen tarpeeseen, uteliaisuuden tyydyttämiseen. 

Muualla: Kirjoja hyllystäni -blogi (varoitus: teksti kuvaa hiukan juonta) sanoo Smirnoffin ottaneen Stieg Larssonin luomat henkilöt ja Millennium-sarjan idean luovaan käsittelyyn.

Karin Smirnoff: Merikotkan huuto. WSOY 2023. Suomennos Outi Menna.




2 kommenttia:

  1. Olen lukenut alkuperäisen trilogian ekan osan. Minusta se oli monin paikoin hyvin ikävystyttävä, koska ihmisiä ja asioita kuvattiin liian yksityiskohtaisesti ja kesti aikaa, ennen kuin tapahtumat kunnolla lähtivät liikkeelle. Ehkä joskus vielä luen ne kaksi muuta osaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En enää ihan tarkkaan muista, mikä siinä niin koukutti - väkivalta tuntui luotaantyöntävältä - mutta jotain siinä oli, mikä teki vaikutuksen ja jätti henkilöt pyörimään mieleen.

      Poista