Helsingin kirjamessut 2023: teemoja ja keskusteluita

Kolme täpötäyttä messupäivää takana! Purettavaa riittäisi romaaniksi, mutta tiivistän havaintoja ensin ohjelman kannalta ja myöhemmin omien tapaamisten kautta. 

Avajaisnauhan leikkasi pormestari Juhana Vartiainen (kuvassa oik.), joka sanoi pitävänsä kirjamessuja kivoimpana messutapahtumana. Tässä olemme samaa mieltä! Ohjelmajohtaja Ville Blåfieldt toivotti yleisön ja median tervetulleeksi. 

Ohjelma oli huiman hyvä, kiitos Villen ja messuorganisaation sekä kustantajien monipuolisen tarjonnan. Kiinnostavia esiintymisiä, asiaa ja viihdettä, kaikkea siltä väliltä. Myös lapset oli huomioitu nähdäkseni hyvin, vaikken tarkkaan heidän puuhiaan seuraillutkaan. Mutta paljon pieniä näytti olevan lukemisohjelmia seuraamassa ja puuhapisteillä. Myös liukumäki-taideteos Messukeskuksen pihalla ilahdutti! Tiesittekö, että Suomen ihka ensimmäisillä messuilla 1920-luvulla (Helsingin Johanneksenpuistossa) oli puinen liukumäki vetonaulana? Liukumäellä on siis vahva perinne messuilussa. 

Perinteisesti messuilla jaetaan myös paljon palkintoja. Kirja-alan edistämispalkinnon voitti Vinhan kirjakauppa, Botnia-palkinnon Johanna Hulkko 1970-luvun Ouluun sijoittuvalla romaanillaan Onnenpäiviä. Max Seeck sai pohjoismaisen Lasiavain-palkinnon, Kirjailija kiittää -palkinnon Turun Sanomien kulttuuritoimitus, joka Tuomo Karhun johdolla on pyrkinyt pitämään kirjallisuutta vahvasti esillä - toisin kuin valitettavan monet muut isot mediat. On ihana katsoa voittajien ansaittua riemua! Lisää palkintohumua listauksena löytyy messujen sivuilta. 

To ja pe klo 12 Senaatintorilla oli pääohjelmaa messujen Valta-teemasta. Kenen äänet kuuluvat kirjallisuudessa -keskustelu ei oikein lähtenyt lentoon, aika oli lyhyt isoon asiaan ja osallistujajoukko liian samanmielistä. Tiedämme jo, että vähemmistöjen ääntä on nostettava, tehtävä kaikki ryhmät näkyviksi myös kirjallisuudessa. Niin seksuaaliset kuin etniset vähemmistöt ovatkin esillä kirjoissa entistä enemmän, moniäänisyys on oikea suunta. Varsinaista uutta ei siis keskustelu tuonut (paljon lukevalle), mutta vaikutelmaksi jäi painotus asian tiedostamisen tärkeydestä. Hieman myös huvitti kirjailijan kommentti hänen lokeroinnistaan tietyn asian toistajaksi - milloin muka kysytään "normikirjailijalta", aiotko aina vain jatkaa tuota hetero- tai sota-ajan muistelmalinjaasi. Olisi ollut hyvä paikka kysyä! Mutta yhtään enemmistökirjailijaa tai sellaisten lukijaa ei keskustelussa ollut mukana.  

Presidenttiehdokkaiden keskustelu - joka keräsi ehkä messujen suurimman yleisön - puolestaan oli hurjan hyvä ja meni yllättävän syvälle niin kirjoihin kuin valtaan. Menin paikalle noin 40 minuuttia ennen ja onnistuin saamaan hyvän istumapaikan. Saimme tietää ehdokkaiden suosikkikirjat vallasta ja kirjat, jotka ovat muuttaneet heidän ajatteluaan. Kirjat nähtiin diana, josta oli hauska arvailla, mikä kuuluu kenellekin. Ei ollut vaikeaa, mutta oli kiintoisaa kuulla perustelut. Keskustelusta näkyi hyvin, kuka tuntee kirjallisuutta, kuka ehkä vähemmän. Ilkka Remeksestä tuli paljon juttua, suorastaan sanallinen meemi. Peräti neljä ehdokasta oli lukenut Jäätyneen helvetin! Pitäisikö itsekin? Muutaman lukuvinkin nappasin, kuten Pekka Haavistolta Aarni Krohnin (Kuka on tuo mies, mutta muukin tuotanto). Mainittiin Orwellia, Väinö Linnaa, Kärpästen herraa, Orhan Pamukia, Mandelaa...

Risto Räppääjä ja Tiina Nopola saivat ekstrahuomiota pressaehdokkaita edeltävällä ohjelmapaikalla, kun muutkin tulivat hyvissä ajoin. Ja hyvä niin, sillä kuka ei Ristoa rakastaisi, jos hänet tuntee. Lapsille ja lapsenlapsille ehdottoman hyvää luettavaa, josta aikuiset kuulijat toivottavasti nappasivat onkeensa. Uutuuskirja Risto Räppääjä ja Viileä Venla on poikkeuksellisesti tehty leffan pohjalta eikä toisinpäin. Tiina kertoi prosessista ja mainitsi halunneensa kansien väliin viimeisen yhteistyönsä edesmenneen sisarensa Sinikan kanssa. Peukutan tälle ja tuotannolle, lapsenlapsellisena, joka on sekä lukenut että katsonut kaikki Nopoloiden tarinat noin 128 kertaa. Lähes kyllästymättä. 

Kirjallisuusvienti kiinnostaa aina, ja keskustelu aiheesta. Suomessa tehdään maailmanluokan kirjallisuutta, kyse on vain siitä, että perustuotanto turvataan ja markkinointiin panostetaan, todettiin. Olen ollut samaa mieltä agentti Elina Ahlbackin kanssa jo vuosia! FILI tekee hyvää työtä, mutta buustia kaivattaisiin. Kuten Antti Tuomainen totesi, perustaan panostaminen, kuten kansainväliseksi dekkaristeiksi haluavien, tukeminen olisi pieni kulu verrattuna Jo Nesbon ja muiden maailmanlaajuisen menestyksen saavuttaneiden kirjailijoiden tuomiin hyötyihin, kirjamyyntinä ja rahan liikuttamisena "oikeaan" suuntaan eli Suomeen, imagohyödystä puhumattakaan - mikä taas buustaisi lisää. Paljon olisi tehtävää, mutta tuhat- tai miljoonakertaisesti saavutettavaa! Ruotsissa tämä on ymmärretty.

Riemastuttavasta riipivään vei Seppo Puttosen vetämä keskustelu Miki Liukkosen tuotannosta, josta oli jättibanderolli Senaatintori-lavan vieressä seinällä. Aina sitä vilkaistaessani vihlaisi taiteilijan ja persoonan menetys. Toisin kuin Rosa Liksomia, jolla kuulemma läikähtää lämpimästi Mikin ajattelu. Toisaalta ymmärrän, lämmin muisto jäi itsellenikin aina kohteliaasta ja kaikesta kiinnostuneesta sanataiturista, jonka kanssa monesti juttelin kirjatapahtumissa ja jonka kirjat olen lukenut kaikki runoja lukuun ottamatta, mutta hänen kohtalonsa järsii silti. Kaikki jäi kesken! Kustannustoimittaja Samuli Knuuti kertoi pitkästä yhteistyöstä ja viimeisen kirjan tekemisestä, josta puhutaan myös Vierastila-kirjan jälkisanoissa (Knuuti on muuten ainoa ihminen, joka on lukenut kirjan Liukkosen ollessa vielä elossa). Yleisössä oli paitsi Miki-faneja myös Behm-faneja, pukeutumisesta päätellen. (Kuvassa näkyy banderolli ja presidenttiehdokkaiden valta-aiheiset kirjat.)

Yksittäisistä kirjoista kuuntelin esittelyjä mm. Antti Tuomaisen Palavista kivistä. Hänen humoristisen viisasta puhettaan on aina hauska kuunnella ja ei, kirjassa ei ole kyse kiuasvalmistajan sponsoroinnista. Koska kukaan ei maailmalla tunne suomalaista saunaa (se ruotsalainen on ihan eri juttu), saattaa olla, että hän aiheellaan tuhosi kansainvälisen uransa, arveli kirjailija itse. Vaikka kirjallisuusviennin keskustelussa joku totesi, ettei maailmalla enää tarvitse aloittaa puhetta näyttämällä Suomi kartalta, sillä meitä tunnetaan jo, Tuomainen on eri mieltä. Ei tunneta, hän sanoo satojen ulkomailla esiintymisten kokemuksella. Toisaalta se on myös etu; mikä tahansa idea voi mennä läpi eksoottisena "suomalaisena". 

Joonatan Tolan viimeisin teos Hullut ihanat linnut jatkaa sarjaa Tolan perheestä. Raskasta mutta kepeästi oli kirjailijan tavoite, jossa hän on onnistunut upeasti. Kirjoittaminen on osa hänen  toipumistaan kipeistä kokemuksista lapsena ja nuorena. Oli mukava nähdä hänet innostuneena ja selvästi lavalla viihtyvänä (tai hyvin esitetty) yleisön suosikkina. Toivon paljon lisää kirjoja! 

Dekkaristeja vilisi lauantaina. Kuuntelin JP Koskisen, Tuomas Liuksen ja Pauliina Suden keskustelua. Liuksen mukaan jokaisella itseään kunnioittavalla paikkakunnalla tulee olla oma etsivänsä, hänen paikkakuntansa on Liperi ja etsivänsä amatööri Pippurinen. Koskisen Hämeenlinna on Murhan vuosi -sarjasta tuttu (ja olen googlaillut paikkoja sen myötä). Tekeillä on peräti 10. osa eli vuosi kääntyy kohti loppuaan! Sarjassa on sekä kirjakohtainen kierre että koko sarjan kattava sukusaaga. Koskinen kertoi hauskan jutun kollegansa Tapani Baggen Hämeenlinna-tuotannon kirouksesta: juuri kun teos on ilmestynyt, on saatu uutinen kirjassa mainitun tapahtumapaikan purkamisesta tai muuttamisesta muuksi. Hyvä siis, että sarja on kuulemma valmis, jotta Hämeenlinnasta jää jotain jäljelle, todettiin. Pauliina Susi sijoittaa lähes verettömät ja suolenpätkättömät cozy crime -kirjansa eli Tuulia Raja -dekkarinsa Keski-Uudellemaalle. 

Tekoäly on täällä! Se on kuin ilmastonmuutos, jonka "tulemisesta" puhutaan, mutta oikeasti se on jo olemassa ja voimissaan. 

Kuka julkaisee ensimmäisen tekoälyavusteisen romaanin? Ja uskaltaako hän tunnustaa sen julkisesti? Nämä askarruttavat; tosin paljon tekoälyä käyttäneet sanovat, että nopeasti alkaa erottaa sen tekemän tekstin ihmisen työstä, AI käyttää tiettyjä fraaseja ja rakenteita, jotka toistuvat. En itse tunnista vielä, mutta opettelen koko ajan. Kerron heti, kun ensimmäinen tekoälyllä tehty blogipostaukseni on julki! 

Messujen keskustelussa, jota veti Karo Hämäläinen, aiheesta puhuttiin AI-työkalun käytöstä - juuri fraaseista ja tunnistettavuudesta sekä myös hyvistä puolista, kuten nopeana hakuna perustietoihin vieraasta teemasta tai ideoinnin ja inspiroinnin avusta. Kunhan käyttäjä muistaa sen, että tekoälyn tuotos saattaa yhtä hyvin olla täyttä huuhaata kuin faktaa. Olennaista on osata kysyä siltä oikein, tehdä oikeat "promtit", kuten sanotaan. Mitä tarkempi ja rajatumpi kysymys, sitä todennäköisemmin saa kelpo vastauksen. 

Asiallista tekstiä tuottavalle ei ole ongelma tarkistaa lähteet, sillä niinhän pitää aina tehdä, oli tieto peräisin mistä tahansa. Pelkkään verkossa olevaan tietoon ei voi luottaa. AI myös kääntää nopeasti tekstin eri kielille, mutta tarkistusta sekin vielä vaatii, jatkossa ehkä ei, kun sen käyttämä tietokanta ja algoritmit kehittyvät. Kirjoja ajatellen niiden luku äänitiedostoiksi on helppo homma tekoälylle, huono uutinen äänikirjalukijoille. 

Keskustelussa keskityttiin paljolti kuviin. Tekoälyllä on niissäkin suuri rooli. Graafikko Jussi Karjalainen sanoi tekoälyn tuottamien kuvien muistuttavan kuvapankkikuvia geneerisyydessään, sen uskon - vaikka ne ehkä eroavatkin kuvapankkikuvista jollain twistillä. Kuusisormisia ihmisiä tai muita outouksia saattaa kuvissa olla. Mutta jälleen, ideoinnin apuna toimii. Lopputuotteeseen, niin tekstin kuin kuvan, tarvitaan vielä toistaiseksi ihmistä. Tekoäly ei toimi ihmisen tavoin mielleyhtymien kautta, ei välttämättä tunne kulttuurisia tai piilomerkityksiä, jotka me hoksaamme heti. Se kuitenkin kehittyy koko ajan ja nopeammin kuin uskomme, arvelen.

Somepiste messuilla oli tervetullut, aktiiviset somettajat, etenkin aidot hullut kirjahullut ihanat kirjagrammaajat, järkkäsivät sen messujen kanssa, ja usein se oli täynnä väkeä. Vielä hiukan hapuillaan tehokäytössä (lähinnä oma vika, kun en seurannut tapahtumia riittävästi), mutta erittäin hyvin toimi, näkyi ja veti. Sijainti oli loistava, valot olivat kehnot kuvaamiseen. Kuvassa kirjapodcastien tekijöitä.

Tätä kirjoittaessani tuli Messukeskuksen odotettu tiedote, jonka sisältö ei yllättänyt: Helsingin Kirjamessut 2023 keräsi niin kävijä- kuin myyntimäärissä yli viidenneksen enemmän kuin viime vuonna. "88 071 kävijää ja lisäksi ohjelmia katsottiin verkkolipuilla tapahtuman aikana yli 12 300 kertaa." Yhdessä ne ylittävät vuoden 2019 ennätyskävijämäärän, joka oli noin 90 000. 

Onnea tekijöille! Ja kävijöille! Ja etenkin kirjoille ja kirjailijoille! Erään kustantajan kanssa ihmettelimme, mikseivät painetut kirjat liiku kirjakaupoissa, kun niitä messuilla viedään käsistä. Vastaisin: Siksi, ettei kirjakauppoja ole. Askartelutarvikeliikkeitä on, mutta kirjoja on laajasti esillä vain muutamassa isossa myymälässä. Eivät kiireiset aikuiset tai iäkkäämmät ostajat jaksa tai ehdi etsiä netistä, mitä kirjoja on olemassa, saati tilata niitä kauppaan joutuakseen siirtymään sinne toisen kerran. Kirjojen tulee olla esillä, jotta tarjonnan näkee! 

Toinen syy lienee pandemiapelon poistuminen, joka sai vanhemmat ikäluokat hyvin liikkeelle. Ja hehän ovat ostokykyisiä asiakkaita, jotka pitävät huolta paitsi omasta kirjahyllystään myös jälkipolviensa.

Kolmas eikä vähäisin syy on tietysti houkutteleva ohjelma ja tapahtuma, jossa viihtyy. Messukeskus parantaa joka vuosi. Layout on selkeä. Ravintolapuoli on muuttunut, kaipasin entistä risottoravintolaani. Hinnat ovat messutasoa eli kovat; 24 euroa "normaalista" buffet-pöydästä on hurjan korkea, tätä piti eräs ravintoloista. Pikaruokaa sai edullisemmin, kolmoskerroksen buffet oli kohtuuhintainen, 17 euron kieppeillä (enemmän kuin normilounas muttei hurja, messulisä huomioiden). En myöskään löytänyt mitään kioskin tapaista, josta olisi voinut ostaa kurkkupastilleja, nenäliinoja tai muuta pientä tarpeellista, oliko sellaista? 

Ohjelmasta kuulin tutuilta vain muutaman toiveen: lisää ulkomaisia dekkaristeja vierailulle ja enemmän erä-, kalastus- ja muita luontokirjoja lavakeskusteluihin ja esille. Ulkomaisia vieraita toivon itsekin, vaikka kotimaista kirjallisuutta fanitan: kansainvälisten tähtien näkeminen on harvinaista, ja heidän esiintymistaitojaan jaksan aina ihailla. Lisää henkilökohtaisia tuntemuksia ja kohtaamisia seuraavassa messuraportissa.

Helsingin kirjamessut 2023, Messukeskus

Messukuvat Helsingin Messukeskus, Emmi Kähkönen. Kirjankansikuvat kustantajien.