keskiviikko 18. lokakuuta 2023

Hanna Weselius: Nimetön. Nanette Kottaraisen muotokuva

Nanette Kottarainen oli yli yhdeksänkymppinen, kerrostalossa yksin asunut nainen. Kukaan ei tuntenut häntä läheisesti, perhettä lähinnä muistuttavan joukon jäsenet olivat jo poissa. Näkymätön, kuulumaton, aaveenharmaa - niitä, joita lähistöllämme on paljon, vaikka emme heitä huomaa.

Nanette saattoi haluta varmistaa, ettei hänelle käy kuten lehdestä lukemalleen henkilölle, joka löytyi kotoaan 7 vuoden kuluttua kuolemastaan muumioituneena, eikä kukaan tiennyt tämän elämästä mitään. Ainakin Nanette piti omaa nimeään tärkeänä, olennaisena, sanoo Leila, jonka Nanette palkkasi kirjoittamaan elämän mittaiset muistiinpanonsa puhtaaksi. Ehkä Nanette halusi muistuttaa, että yksinäisillä harmaillakin on menneisyys. Tai että heillä vasta onkin. 

Leila työskentelee ohjeiden mukaan. Hän kertoo vuoden mittaisesta pestistään kahvilassa jollekulle, joka myös jää nimettömäksi ja jota aihe ei edes kiinnosta, mutta lukija alkaa pian aavistella yhteyttä Nanetten - ja Leilan - tarinaan. Se alkaa Nanetten nuoruudesta ja muutosta Helsinkiin, käy läpi yhteenkietoutuvan työ- ja kotielämän yksinäisyyteen saakka ja pitkälle tätä vuosikymmenien mittaista elämänvaihetta, loppuun asti. 

"Vanha ihminen ei pysty käsittelemään mitään asiaa joutumatta tähän kurimukseen. Jokainen asento, ääni, tuoksu, maku, tuntemus ja nähty asia tuo mieleen aikaisempia asentoja, ääniä, tuoksuja, makuja ja nähtyjä asioita. Niille ei ole olemassa täsmällisiä sanoja, koska ruumiin muisti ei osaa puhua. Ne tunkeutuvat tajuntaan epätarkkoina ja epäluotettavina mutta väkisin ja väistämättä, niin, että edes rusehtavaksi haalistunutta kuollutta ruohoa ei mitenkään pysty ajattelemaan sellaisenaan, kerrallaan, pelkästään."

Hanna Waseliuksen kirjat haastavat lukijaa. Hän toimii kielellä ja tunnelmalla, ei juonivetoisuudella. Se pakottaa lukijan keskittymään tekstiin ja uppoamaan vieraan ihmisen ajatuksiin, jotka selittävät tätä ihmistä, kummallisiakin reittejä pitkin. Oudon vangitsevaa. Arkiset asiat ja kiinnostuksen kohteet; kuinka kummallisia ne olisivat itse kunkin kohdalla, jos ne kirjoitettaisiin auki? Kahvilassa on edelleen vastahakoinen Leilan kuulija:

"Kuka tahansa ihminen ärsyyntyy, kun joku alkaa rakentaa hänen eteensä mysteereitä arkisista asioista tai ihmisistä." 

Nanette piti kuvista; maalauksista, valokuvista, taiteesta, teki niitä itsekin. Billie Holidaysta ja Whitneystä. Viinistä ja kukista. Eteerinen runotyttö Nanette ei ollut, vaan terävä tarkkailija, joka ei kestä valittamista eikä tyhmyyttä, mutta pysyy taustatoimijana, kaikessa. Mitä hän lopulta oikeastaan haluaa? 

Kirjan nykyhetki on pandemianjälkeinen, Venäjän Ukrainan-sodan aikainen. Vaikka Nanette on poissa, kirjallinen muotokuva jää. On jälkeenjäävien asia, mitä sille tai sen vuoksi tapahtuu.

"Sinun täytyy ymmärtää, Leila sanoi. Sinun täytyy ymmärtää, tai siis minä pyydän, että yrität ymmärtää, minkälaista se oli ja että minä yritin parhaani. Se oli, no."

Kenelle: Hitaasta uppoutumisesta pitävälle, ajatuksia lukemaan pyrkivälle, yksinäisille, vanhenemista välttelemättömille, jälkeenjääville.

Muualla: 
Kerronnaltaan rikas, tarkka ja kiehtova, todella hauska ja hurjan koskettava, ihmeellinen, sanoo Helmi Kekkonen.

Hanna Weselius: Nimetön. Nanette Kottaraisen muotokuva. WSOY 2023. Päällys Martti Ruokonen.


2 kommenttia:

  1. Onpa kiinnostavan tuntuinen kirja. Hyvä, että harmaillekin vanhuksille annetaan ääni. - Kirjan nimi on onnistunut ja kirjan kansi on erinomainen.

    VastaaPoista