Marnie ymmärtää kyllä, ettei hän voi jämähtää 54 neliöönsä, tai yksinäisyydestä tulee pysyvä olotila. Niinpä hän suostuu ystävättärensä Cleon kanssa ryhmäpatikointiin, jota vetää Cleon opettajakollega Michael, ahkera retkeilijä. Reitti kulkisi Skotlannin järviseudun läpi Irlanninmereltä itään, jopa Pohjanmerelle saakka. Kyseessä on kuulemma todellinen, tunnetun vaeltajan Albert Wainwrightin alueen opaskirjoissaan hahmottelema reitti, josta Michael suunnitteli kokemattomien vieraidensa vaeltavan muutaman alkupätkän, kun hän itse voisi patikoida koko reitin. Loppumatkan ylellisessä yksinäisyydessään, vaikka Cleo on kutsunut mukaan myös Tessan, josta arvelee Michaelin kiinnostuvan. Michael on kokenut kipeän avioeron, eikä ole vielä päässään irtautunut vaimostaan.
Koska Marniella ja Michaelilla ei ole paineita pariutua, he tulevat juttuun hyvin. Ja juttua riittää. Ja reittiä, ja säiden vaihtelua. Itse asiassa he ovat tavanneet aiemminkin, Cleon lapsen nimiäisissä.
"- Tapasimme siis nimiäisissä. - Niin sen täytyy olla. - Olen selvästikin tehnyt lähtemättömän vaikutuksen. - Anteeksi. - Ei se mitään. Minulla on sängyssä sellainen muistivaahtopatja, eikä silläkään ole iltaisin aavistustakaan siitä, kuka hitto oikein olen. Saatat kylläkin muistaa entisen mieheni - hänkin oli siellä. Muistatko jutelleesi jonkun paskantärkeän mulkvistin kanssa? - Enpä kyllä. - Sellaisen, joka suhtautui sinuun alentuvasti, haastoi riitaa, puhui päälle? - Kaikki vaikuttivat oikein mukavilta. - Et sitten tainnut tavata häntä. Onnenpekka. - Oliko liittonne hyvinkin onnellinen?"
Pidin tarinasta, vaikkei se mullistava ole, vähän junnaavakin lopussa (toisaalta, elämä on!). Erityisesti pidin siitä, että henkilöt ovat nyt, varmaan kirjailijan omien ikävuosien kartuttua, aikuisia eivätkä enää nuoria etsimässä paria. Tuttua huumoria, sujuvaa sanailua ja lämmintä tunnelmaa kiinnostavissa maisemissa, sitä hain ja sitä sain.
Vaeltamisesta kiinnostuneille kirja on erityisen innostava (jopa itse aloin ajatella, että olisi ehkä mukava patikoida). Reiteistä on mukana kartat, ja kirja jakautuu osiin, jotka puolestaan jakautuvat päiväkohtaisiin reitteihin ja tietysti matkalaistemme päivän tapahtumiin. Lyhyitä lukuja, helppoa luettavaa.
Sinä päivänä -kirja räjäytti Nichollisin kuuluisuuteen vuonna 2009, suomennoksena 2011. Se on niitä erikoisuuksia, jotka toimivat yhtä hyvin tai jopa paremmin tv-sarjana. Leffanakin se on nähty, ei yhtä hyvin tuloksin. Itse kiinnostuin eniten siksi, että Nicholls oli käsikirjoittamassa yhtä parhaista tv-sarjoista ikinä, Rimakauhua ja rakkautta (Cold Feet). Muitakin tv-käsikirjoituksia mies on tehnyt.
Kaikki peliin ilmestyi 2012.
Varamiehestä (The Understudy) olen kirjoittanut kaksikin kertaa, myös suomennoksesta. Kaikki tähänastiset suomensi Sauli Santikko, nyt kääntäjä on vaihtunut ja luontevasti vetää, myös puhekielisyyden kanssa.
David Nicholls: Melkein perillä. Suomennos Oona Nyström. Otava 2024.
Tätä kirjoittaessani kirja on Akateemisen 10 myydyimmän kaunokirjan listalla yhdeksäntenä.
Kas, nyt kun googlasin kannen tekijää (ei löytynyt, ja hölmösti katsomatta palautin jo pikalainan kirjastoon), löysin Kirsin Book Clubin postauksen samasta kirjasta, tänään julkaistun. Olen samaa mieltä Kirsin kanssa siitä, että alkuperäinen kansi (alla) on osuvampi, ilmeisesti käyttöoikeutta ei ole harmi kyllä Suomeen saatu. Ja minäkin tapasin Nichollsin Suomessa 2019, Helsingin kirjamessuilla, jossa hän esitteli tuolloin uusinta kirjaansa Suloinen suru.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti