Dekkariviikko 2024. Anu Patrakka: Kiusaaja

Kun on matkakuume, Anu Patrakan kirjat hieman helpottavat: ne vievät mukanaan Portugaliin, Porton seutuville. Pidän Patrakan kirjoissa monesta, kuten sujuvuudesta ja selkeydestä, henkilöiden aitoudesta ja kirjailijan tavasta liittää luontevasti murhatarinaan arkisia asioita ja havaintoja ajankohtaisista ilmiöistä. 

Kiusaajassa on kyse paitsi nuorten opiskelijoiden toistensa kiusaamisesta myös ikiaikaisista uskomuksista ja tavoista, joihin monet saattavat vielä luottaa. Rikollisuudesta, joka on ylikansallista, kuten huumekauppa, ja jota paikalliset poliisit Nelson Monteiron johdolla pyrkivät pitämään kurissa. Ja tietysti ihmisistä: inhimillinen ote tekee Patrakan kirjoista houkuttelevia. 

Edellinen teos, Arvoton, on täydempi, monine suurine teemoineen pakolaisuudesta ja halpatyövoimasta yhteiskunnan kahtiajakoon täysin osattomien ja hyvinvoivien välillä. Kiusaajan aihealue on ehkä suppeampi, mutta lukeminen yhtä sutjakkaa. Kun kiusaaja Ruben löytyy kuolleena, löytyy heti kiusattu henkilö, Lucas, joka tunnustaa murhan. Mutta selitys ei ole niin simppeli kuin Lucas luulee.

Monteiro ja hänen alaisensa saavat vaivata aivonystyröitään, joskus lihaksiaankin. Arvottomassa alkanut suhteenpoikanen Monteiron ja suomalaisen, Portugalissa etätyötä tekevän Emilian välillä väreilee. Rikoskomisariolla on työn lisäksi huolenaan dementoituva isä, joka oli yksi syy hänen aiemmalle muutolleen Lissabonista Portoon. 

Monet kerrat olen googlannut paikkoja Patrakan kirjoja lukiessani. Herkullista todellisuuspakoa ja eteläeurooppalaisuutta, suomalaisille tutulla asiallisuudella ja puhetavalla. Suosittelen lukemaan ilmestymisjärjestyksessä, jotta ihmissuhteiden kehittymisestä saa kaiken irti. Tunnustan, että vaikka nautin lukemisesta, en ole ihan vielä sinut Monteiron kanssa: en esimerkiksi osaa kuvitella häntä henkilönä silmissäni. Mutta tutustunen jatkon myötä. Patrakan aiemmasta sarjasta, jossa pääosassa oli Rui Santos, olen kirjoittanut aiemmin. 

Anu Patrakka: Kiusaaja. Otava 2024. Päällys Mika Tuominen.

Vanhasta postauksesta löysin Patrakan lisäksi Elly Griffitsiä; myös ihmisläheistä ja ihmissuhteisiin keskittyvää dekkaristia, väkivallan sijaan. Ruth Galloway -sarjasta tuttu kirjailija aloitti uuden, Lontoossa ja sen liepeillä tapahtuvan sarjan, jossa päähenkilönä toimii intialaistaustainen rikosylikonstaapeli Harbinder Kaur. Ensimmäinen osa on Muukalaisen päiväkirjat, seuraava, jonka luin nyt, on Murhan käsikirjoitus. 

Mutta voi, mikä väärä valinta minulle! Olin juuri lukenut Richard Osmanin mainiot teokset, ja tämä muistutti niitä aivan liikaa. Senioriyhteisö, iäkkäät päähenkilöt, murhaan sotkeutuvat ystävykset. En pystynyt keskittymään, sillä Osmanin vastaavat henkilöt elivät vielä mielessä. Mutta sopivaan hetkeen varmasti toimivaa luettavaa. 

Reunahuomiona: Ehkä dekkareissa ja muussa viihdekirjallisuudessa ovat nyt pinnalla niin iäkkäät ihmiset kuin sateenkaarevatkin, heitä on paljon tässäkin kirjassa. Alkaa tuntua, että jopa hieman tarkoitushakuisesti. Onko trendi "laita mukaan vanhus ja homo", niin kaupaksi käy? Eipä siinä, etteikö heitä saisi tehdä näkyviksi, ainakin vanhusten joukko vain kasvaa, eikä kaapissa tarvitse enää olla.  

Elly Griffits: Murhan käsikirjoitus. Tammi 2024. Suomennos Riina Vuokko. Kansi Markku Taina. 

Luin viikon aikana myös ensimmäisen suomennetun korealaisen dekkarin. Piruparka ei ole tainnut nousta otsikoihin, koska kohtasin sen kirjaston poistohyllyssä. Ja hyvä niin, sillä kuvaus sairaasta mielestä ei ole kaunis. Melko hypnotisoiva kyllä, jos psykopaattisuus kiinnostaa. Nuori mies Yu-Jin herää aamulla oudoissa olosuhteissa muistamatta yön tapahtumia. Kunnes ne alkavat selvitä karmealla tavalla. Paljon verta ja mielipuolisuutta, jota ei toivoisi kenenkään kokevan saati matkivan tai samastuvan. Pelottava. 

You-jeong Jeong. Piruparka. Like 2019. Suomennos Kirsi Luoma.

Liitän postauksen osaksi kirjablogien Dekkariviikkoa 2024, jota vetää Kirsin kirjanurkka.