tiistai 30. marraskuuta 2021

Finlandia-spekulointia! Pirkko Saisio: Passio.

Mikä sen hauskempaa kuin miettiä vuoden parhaimpia kotimaisia kirjoja - ja spekuloida kirjakisojen voittajista! Huomenna julkaistaan Finlandia-palkintojen saajat ja spekulointi jatkuu siihen saakka (seuraa kirjabloggarien somea), viikonloppuna 4.12. julkaistaan Tulenkantaja-voittaja, 9.12. Savonia-palkittu

Mitä näitä muita on: Runeberg-palkinto helmikuussa, parhaan suomennoksen Agricola-palkinto maaliskuussa, molemmat edellisen vuoden töistä. Lasten ja nuorten kirjoille on monia muitakin palkintoja kuin Finlandia. Kirjasomen oma äänestys, Blogistanian Finlandia, tehdään alkuvuonna. HS:n esikoispalkinto myönnettiin jo, ja aiheesta, Meri Valkamalle. Lisää palkintoja löytyy esim. Piki-verkkokirjaston sivulta. Kattavin listaus lienee Wikipediassa

Mutta jos nyt keskitytään aikuisten kaunokirjallisuuden näkyvimpään, rahallisesti suurimpaan ja myös siten kirjailijoille vaikuttavimpaan palkintoon: olen lukenut Finlandia-ehdokkaista neljä kirjaa kokonaan, kahdesta puolet.

Matias Riikosen Mataran jätin kesken. Niin hieno kirjoittaja kuin hän onkin, lasten roolileikin maailma ei puhutellut minua, kaikesta hyvästä huolimatta. Olisin toivonut Riikosen olevan ehdokkaana vuonna 2019, jolloin ilmestyi hurmaava Iltavahtimestarin kierrokset.

Jukka Viikilän Taivaallinen vastaanotto, tuo himmeli ja hämähäkinverkko kirjaksi, riemastutti. Se saisi mieluusti mielestäni voittaa, vaikka Viikilä on jo kerran saman palkinnon saanut, Akvarelleilla Engelin kaupungista. Hyvä kysymys on, onko reilua, että sama henkilö voi osallistua, jopa voittaa useamman kerran. Mutta mikä olisi peruste sille, ettei loistokirja olisi loisto, vaikka palkinto olisi jo takataskussa? Olen ollut huomaavinani, että palkinnon joskus saa kirja, joka ei ole tekijänsä paras, joten olen tulkinnut kisan enemmän urapalkinnoksi kuin yhden kirjan nostoksi. Luulen, ettei tuomaristokaan aina ole aivan varma - eikä ainakaan joka vuosi vaihtuva diktaattori - kumpaa palkitaan. Uraa vai yhtä teosta? 

Rosa Liksom sai Finlandiansa vuonna 2011 kirjastaan Hytti nro 6. Väylä on jo valittu tämän vuoden voittajaksi Varjo-Finlandia-äänestyksessä, johon saivat osallistua kaikki kansalaiset ja lukijat. Diktaattorin saattaa olla vaikea sivuuttaa kansan mielipide, mutta tämän vuoden diktaattori Zaida Bergroth tuskin pelkäisi yllättää. Helsinkiläisenä karja ja Lappi tuskin ovat hänen sydäntään lähinnä, vaikka tytön kasvutarina varmasti kiinnostaa, ehkä myös tarinan elokuvalliset mahdollisuudet. Mutta mahdollisesti hän taiteilijana kuitenkin pitää kokeellisemmasta? 

Siihen katsantoon sopisi Viikilän lisäksi Marjo Niemi ja Kuuleminen. Tämä saattaa hyvinkin olla voittaja, kirja on hillitön, hullu, terävä ja hauska. Mutta vielä enemmän tuota kaikkea (ja lisäksi pohjattoman surullinen) oli Marjo Niemen edellinen, intensiivisyyttään koko ajan kasvattava Kaikkien menetysten äiti. Se voisi saada palkinnon takautuvasti! Voisiko kategorioihin lisätä sarjan "Palkinnot, jotka olisi pitänyt jakaa"? 

Joel Elstelän Sirkusleijonan mielestä bloggasin juuri, ei lisättävää. Mutta mitä ehdokaslistalta puuttuu? Sillä onhan selvää, etteivät valitut kuusi ehdokasta voi olla absoluuttisesti parhaita - sellaiselle ei ole kriteereitä - vaan valinta riippuu aina valitsijoiden mieltymyksistä. Ja omat mieltymykseni sanovat, että:

Ihmettelen isosti Anneli Kannon Rottien pyhimyksen puuttumista listalta. Se on hurmannut lukijat, myynyt hyvin ja saatellut sadat lukijat fyysisesti Hattulan kirkkoa katsomaan. Mahtaako olla ketään, joka ei kirjan luettuaan olisi Pelliinan puolella ja hämmästelisi tuota historian aikaa ja sen meille edelleen näkyviä tuloksia? Yksi kuudesta vuoden parhaasta, jos ei parhain, jos minulta kysytään (ei kysytä).

Tilanne muistuttaa vuotta 2016, jolloin lukijoiden suosikki, Minna Rytisalon Lempi, ei päässyt ehdokkaaksi. Niin väärin sekin! (Lisätään edellä keksittyyn uuteen F-palkintojen kategoriaan.) 

Tämän vuoden ehdokkaisiin olisin nostanut Emma Puikkosen Mustan peilin. Se on viisas, ajankohtainen ja ajatteluttava, kaikin puolin pätevien romaaniominaisuuksiensa lisäksi. Pakenemmeko  historiaan - jota edustavat ehdokkaista Elstelä, Saisio, Liksom ja Riikonenkin tavallaan - kun emme uskalla katsoa nykyisyyttä tai tulevaa? 

Jos Finlandia-säätiö julkaisisi pitkän listan, vaikkapa 12 kirjaa, jo aiemmin, vaikka paria viikkoa ennen varsinaista, suurempi määrä kirjoja saisi näkyvyyttä. Keneltä se olisi pois? Media julkaisee ehdokkaat joka tapauksessa, ne saisivat lisää kirjoitettavaa, me lukijat enemmän jännitettävää, kirjat kysyntää. Toki valitsijoiden lukuaikataulu saattaisi tiivistyä, osa kirjoista jäädä kisasta pois, jos ilmestymisaika osuisi liian myöhään. Toisaalta, lukijoita ei haittaisi aikaisempi ilmestyminen. Joulumarkkinoilla parhaat kirjat olisivat silti kova sana, lisänäkyvyys buustaisi myyntiä. Kirja-alan sesongit ovat vanhat ja vakiintuneet, ehkä niitä voisi ravistella hieman. (Toinen, palkintoihin liittymätön toiveeni olisi kirjamessujen sijoittaminen pitkin vuotta nykyisen syyssuman sijaan.) 

Leikin, että pitkä lista on olemassa. Lisään sinne heti myös Katja Kallion Tämän läpinäkyvän sydämen. Mitä muita? Juha Itkosen Kaikki oli heidän ja Taina Latvalan Torinon enkeli ovat tekijöidensä parhaita. Esikoisista Joonatan Tolan Punainen planeetta ansaitsi jonkin palkinnon tai ainakin ehdokkuuden. Oliko siinä jo kaksitoista...

Mutta olen unohtanut täysin jännityksen ja dekkarit! Niin ovat kyllä Finlandia-valitsijatkin. Tuo kirjallisuudenlaji on jo niin suuri, että se ansaitsisi oman kategoriansa, jos sitä ei katsota sopivaksi kaunoon. Kirjailijoita löytyy kymmeniä tai satoja, lukijamäärää en tiedä, mutta somen ja muun median perusteella se on suuri. Suomalaiset dekkaristit ovat näyttäneet kyntensä kansainvälisestikin. Tälle listalle nostaisin ainakin Martta Kaukosen trillerin Terapiassa, ja vaikea olisi ohittaa Arttu Tuomista ja keitä heitä nyt on, tätä genreä en itse lue kovin paljon. Tuomas Niskakankaan Roihu koukutti alkuvuonna. 

Pirkko Saision Passiosta olen kuunnellut nyt hieman yli puolet. Se kulkee pitkin Eurooppaa, kertoo erilaisten ihmisten elämänkohtaloista (ja nimensä mukaisesti heidän kärsimyksistään, ehkä iloistaankin), pulppuaa tarinoita nuorista, vanhoista ja keski-ikäisistä, miehistä, naisista, rikollisista ja pyhistä, eri ammattien edustajista ja eri uskontojen tunnustajista. Tarinoita yhdistää sukupolvilta toisille siirtyvä koru, joka lähtee ajallisesti ja kilometrimäärällisesti pitkälle matkalleen 1400-luvun Firenzestä, kuulemma Suomeenkin päätyen.

Ihmisten ja kohtaloiden kirjo on laaja, mikä lienee yksi kirjan viesteistä. Heidän (meidän) syynsä toimia, kuten toimivat, ovat kirjavia kuin räsymatto. Raidat tässä matossa ovat suorassa, Saision määrätietoinen eteneminen, mutta erimittaisia, yllättävän värisiä (usein tummia) ja erilaisista aineksista kudottuja. Uskonnolla on suuri rooli, kuten ihmisten elämässä on ennen meidän aikaamme ollut. 

Koska minulla ei ole paperikirjaa, vaan kuuntelen sitä kirjailijan itsensä miellyttävällä, tummalla ja selkeällä äänellä luettuna, on pakko myöntää, että osa menee ohi. Kun joku keskeyttää välihuutelulla, kun oma ajatus ei pysy kuuntelussa, kun tarina vähänkin luiskahtaa epäkiinnostavan puolelle (ja pituudessaan se niin tekee välillä väistämättä). Mielipide ei ole niin paneutunut kuin paperikirjan kanssa. Aluksi ihmettelin erilaisia tarinoita ja etsin yhtymäkohtia, kunnes vain koukutuin kuuntelemaan enempiä miettimättä. Mutta pitkiä ja perusteellisia tarinat ovat, eikä keskittyminen aina pysy kirjassa, vaikka teksti on komeaa. Tällä kertaa rönsyävää ja komeilevaa, kuin näytteenä siitä, että ammattikirjailija hallitsee tyylin kuin tyylin. Eipä siihen ole vastaansanomista.  

Kenelle: Euroopan, historian, ihmisten ja runsaiden tarinoiden ystäville. 

Muualla: Saisio on kirjoittanut huikean romaanin, sanoo Satunnainen ohilukija.

Pirkko Saisio: Passio. Siltala 2021. Lukija: Pirkko Saisio. 



10 kommenttia:

  1. Kiinnostava kooste, Arja. Näköjään meillä on paljon samoja mieltymyksiä ja vaihtoehtoehdokkaita. Musta peili on minullakin ykkönen.

    Niemen ja Viikilän kirjat ovat minulta vielä lukematta Elstelää olen kuunnellut puoliväliin, enkä oikein syty. Saisiota ehdin eilen lukemaan puoliväliin: sytyn! Jännää on, kuinka tänään käy!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erittäin jännää! Siksi toivoisin jaettavaksi jännitystä (ja näkyvyyttä ja myyntimahdollisuuksia) suuremmalle joukolle kirjoja!

      Poista
  2. Tosiaan minustakin tämän vuoden ehdokasasettelu on turhan varovainen ja sovinnainen. Vähän tylsää, että joukossa on jo palkinnon ja ehdokkuuden saaneita. En kylläkään ole lukenut ainuttakaan ehdokasta, joten ehkä tämä on vain turhaa huutelua.

    Projektinani on lukea kaikki Finlandia-voittajat, ja kun virallisilta sivuilta näin myös muut ehdokkaat, huomasin miten unholaan ne usein olivat painuneet. Varsinkin palkinnon myöntämisen alkuajoilla. Tosin silloin ei ollut tätä nettimaailmaa buustaamassa kirjojen näkyvyyttä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuli vähän sellainen ajatus, että mehän tiedämme jo, miten upeita kirjailijoita ja alansa mestareita Rosa Liksom ja Pirkko Saisio ovat. He ansaitsisivat Finlandian vaikka joka vuosi (tai joka kirja). Mutta olisiko parempi antaa muillekin mahdollisuus tulla esiin? Toisaalta rajanveto on vaikeaa jos ei mahdotonta: Jukka Viikilän tosiaan ilolla näen ehdokkaana, vaikka hän on jo kerran voittanut - ehkä siksi, ettei hän ole vielä niin vakiintunut kansan mieliin, ja kirjat ovat hyvin erilaisia keskenään. Osa voittajista tosiaan jää unholaan, osa nousee jatkuvasti esiin parhaista kirjailijoista puhuttaessa, mutta kummin käy, ei voi valintatilanteessa vielä tietää.

      Poista
    2. P.S. Anki, hieno projekti sulla! Varmasti saat hienon käsityksen suomalaisesta kirjallisuudesta ja paljon elämyksiä sen myötä!

      Poista
  3. En ole lukenut yhtään ehdokkaista, mutta sillä perusteella mitä tiedän niiden aiheista, Saision Passio kiinnostaa eniten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon, Margit, että nauttisit Passiosta! Se on kuin kahdeksan historiallista romaania samojen kansien välissä (en tiedä, ovatko viimeiset historiallisia, koska vielä kesken).

      Poista
  4. En ole lukenut ehdokkaista vielä yhtään. Yhtään, mistään kategoriasta. Ja luen kuitenkin aika paljon. Väylän aion lukea, myös Passion tiedän upeaksi kuten kaiken, mitä Saisio kirjoittaa. Viikilän voittajan LUULEN tietäväni teokseksi, jonka taidokkuuden tunnistan, mutta joka ei ole ihan ominta minulle.

    Kaipaan sitä tunnetta, että yllättyisin, ihmettelisin, jopa pöyristyisin ehdokkaat kuultuani. Viime vuosina olen liian usein kohauttanut olkiani ja todennut, että joko taas. Ja haluan korostaa, että suon ilomielin Viikilälle voittonsa ja minun on helppo iloita niin hänen, kuin muidenkin F-voittajien ja ehdokkaiden puolesta. He ovat kaikki paikkansa ansainneet. Mutta uskon tuntevani kotimaista kirjallisuutta sen verran laajasti, että muutamien ”aina listalla” -kirjailijoiden lisäksi Suomessa on valtava joukko lahjakkaita kirjailijoita ja upeita teoksia, jotka myös ansaitsisivat paikkansa ehdokkaana.

    Onko oikea tapa sitten muodostaa pitkä lista, vai vaaditaanko esiraadilta enemmän pokkaa, laaja-alaisuutta tai jotain, en osaa sanoa. Mutta ainakin itseäni Finlandiat tuntuvat kiinnostavan vuosi vuodelta vähemmän. Toivon olevani tässä oppositiossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin minäkin toivon, Amma! Palkinnon tarkoitus kuitenkin on nostaa kirjatietoisuutta (ja edistää myyntiä), ja jos se kiinnostaa yhä vähemmän, ei suunta ole hyvä. Näkisin mieluusti pitkän listan, jotta keskustelu olisi laajempaa ja useampi, ehkä varovaisen raadin hyllyttämäksi muuten joutuva, teos ja kirjailija pääsisi esille. Kategorioita voisi olla lisää, mutta se lienee hankalampi toteuttaa (raha ym. syyt).

      Poista
  5. Onpa hienoa, että Joonatan Tola sai Kalevi Jäntin kirjapalkinnon! Sekin on merkittävä myös rahallisesti. Muutkin proosaehdokkaat, Sanna Puutonen ja Katri Naukari, kuulostavat kiinnostavilta. Ja runojen lukijoille varmasti Pauli Tapio.

    VastaaPoista