Mitä tiedän Vera Candidasta

Tiedän Vera Candidasta sen, että hän on kaunis ja rutiköyhä. Että hän syntyi saarella, jossa asuivat myös hänen äitinsä Violette ja isoäitinsä Rose - joka muuten oli aikoinaan Vatapunan kaunein huora.

Että hän jätti saaren tultuaan raskaaksi 15-vuotiaana, meni töihin tehtaaseen, kasvatti lastaan ja itseään miten parhaiten taisi, löysi rakkauden ja lopulta palasi saarelleen.

Vera Candida on niin riipaisevan nuori joutuessaan selviämään yksin. Mutta hän ei ole tyhmä, vaikka hänen äitinsä oli hidas, kuten sanottiin. (Liekö johtunut siitä, että isoäiti oli yli neljänkymmenen ainoan lapsensa saadessaan, tai siitä, että odotusajan terveysasioita ei noissa oloissa kukaan miettinyt.) Äiti viihtyi viinan ja miesten kanssa, ja isoäiti kasvatti Vera Candidan siihen asti, kunnes tyttö karkasi kotoa, häpeissään, kertomatta kenellekään raskaudestaan.

Hän on hyvin varovainen ja järkevä, ja pystyy elättämään itsensä ja lapsensa. Vera Candidasta kasvaa vahva mutta tunteva nainen, joka kantaa huonoa omaatuntoa lähdöstään ja muistelee isoäitiään lopun ikäänsä. Hän osaa mukautua olosuhteisiin kovettumatta, uskaltaa jopa rakastua, vaikka hänen lapsuuskokemuksensa voisivat tehdä hänestä ikuisesti katkeran ja kiukkuisen.

Naisten viisaus ja pärjääminen on kirjan teema, vastuunotto omasta elämästä, ja lapsista. Miehet ovat julmia, tyhmiä ja ahneita, paitsi yksi.

”Rose Bustamente oli aina sanonut että kannatti valita itseään huomattavasti vanhempi mies, koska he ovat jo ratkaisseet omat ongelmansa ja voivat keskittyä sinun ongelmiisi, hän ei koskaan sanonut mitä Vatapunan naiset hokevat hokemasta päästyään, että miehen piti olla ahkera, naistaan rakastava ja kunnioittava, koska kuullessaan sen Rose Bustamente käänsi katseensa taivaaseen, kohautti olkapäitään ja huudahti, Yhtä hyvin voi odottaa sadetta aasin perseestä.”

Vera Candida ei ajelehdi kohtalon armoilla, vaan ottaa ohjat käsiinsä, päättää luoda itselleen ja lapselleen erilaisen elämän kuin aiemmilla sukupolvilla. Neljäs sukupolvi, Monica Rose, elää jo uudenlaisessa maailmassa, ja vaikka kirja ei hänestä kerrokaan, uskon, että hän pärjää äitiäänkin paremmin - eväät eivät hänelläkään ole kummoiset, mutta paremmat.

Tarina on todenmakuinen, vaikka keksitty tapahtumapaikkoja myöten, ja saa välillä maagisia piirteitä, jotka tuntuvat tässä ympäristössä hyvin luonnollisilta. Vahva tunnelma kantaa alusta loppuun, ja karibialainen (tai sellaiseksi kuviteltu) aistillisuus on väkevästi läsnä, kuten muutkin arvioijat toteavat.

Karoliina asetti eurooppalaisten kirjojen haasteen, mikä osui nappiin - olin miettinyt, että on aika laventaa lukemisen maantiedettä, vahvasti suomalaisen syksyn jälkeen. Mukaan haasteeseen!

Myös tämän kirjan arvio löytyy Karoliinalta, sekä mm. Suketukselta, Leena Lumelta, ja Voima-lehdestä.

Véronique Ovalde: Mitä tiedän Vera Candidasta. WSOY 2011.