Kuuluisa näyttelijä saa henkisen jumin; hän ei pysty enää näyttelemään. Miksi? Miksi juuri nyt? Mies on iäkäs, lähenee seitsemääkymmentä ja on tottunut vuosikymmenien ammattimaiseen esiintymiseen. Mihin taito äkkiä katoaa, hän ei voi ymmärtää.
Näytteleminen loppuu siihen, mutta naissuhteet eivät. Mies ei näköjään millään voi hyväksyä vanhenemistaan, muutosta, vaan yrittää paeta sitä epätoivoisin keinoin - kuten mahdottomalla suhteella. Itsetuntoa hivelee nuoremman naisen kiinnostus, ja seksi tuntuu sujuvan. Kunnes taas tapahtuu käänne.
Olen ennenkin lukenut Rothia ja ärsyyntynyt; en näe hänen kirjojensa mestarillisuutta, josta puhutaan, jopa Nobel-veikkauksiin asti. Minusta hän esittää sisäänkäpertyneitä itsestäänselvyyksiä ja ukkofantasioita. Eikä niitä höystä minkäänlainen irrottelu tai ironia, vaan kirjat ovat tiukkoja ja vakavia. Ukkofantasialla tarkoitan keskittymistä miehen elämään, paljon seksiä tai siitä fantasiointia, suoraviivaista oman onnen ja hyvän olon tavoittelua, fyysistä toimintaa, vaikeutta päästä itsensä ulkopuolelle tai nähdä naisia muina kuin oman olon välikappaleina.
Amerikassa kun ollaan, lisätään tähän vielä ahkera aseen käyttö tai vähintään sen tiivis läsnäolo. Haulikkoa ladataan heti kun ikkunan takana vilahtaa vieras hahmo. Hyvin amerikkalainen Rothin katsantokanta on muutenkin - muuta maailmaa ei ole olemassa ja kuten jo mainitsin, vanheneminen on mahdottomuus. Jos Rothin tarkoitus on osoitella näitä amerikkalaisia arvoja, siinä hän totisesti onnistuu. Tämä arvomaailma ja tämä kirjallisuuden laji ei ole minulle tarkoitettu.
Virallisemman ja vähemmän ärtyneen arvion voi lukea vaikka Savon Sanomista.
Philip Roth: Nöyryytys. WSOY 2011.
Mielenkiintoista. Minä en ole vielä lukenut Rothia (paitsi olenpas pätkän Portnoyn tautia jossakin antologiassa), mutta päätin aloittaa pian ja olen ostanut nyt kaksi Rothia hyllyyn odottamaan.
VastaaPoistaHuomasin vasta nyt, että ne ovat kaksi ensimmäistä osaa Nemeses-kvartetista, jonka kolmas osa puolestaan tämä Nöyryytys on. Tuohtumus minulla on suomeksi ja Everyman (Jokamies) englanniksi. Saa nähdä, miten minulle käy Rothin kanssa. Ihmisen tahra ei elokuvana jäänyt mieleeni mitenkään vahvasti, vaikkei se huonokaan ollut.
Minuakin muuten aina välillä huvittaa ja ärsyttää mieskirjailijoiden pakkomielteenomainen seksistä kirjoittaminen: pyöriikö niiden elämä ihan oikeasti niin paljon ko. aiheen ympärillä?
Niin, tuota ilmiötä näkee suomalaisillakin mieskirjoilijoilla. Roth ei kyllä tosiaan ole minun teekuppini, muistakaan syistä. Jokamies taisi olla se aiemmin lukemani kirja, joka herätti samanlaista ärtymystä, olin vain unohtanut sen.
VastaaPoistaIhan täältä sivusta piipitän, että Ihmisen tahra Rothilta on minusta äärettömän hyvä kirja. Voiko ihminen pakoilla omaa itseään identiteetin taakse.
VastaaPoistaKiitos vinkista Caro, tuo kuulostaa kiinnostavalta. Pitää antaa Rothille vielä mahdollisuus ja lukea lisää, ennen kuin täysin lokeroi kirjailijan.
VastaaPoistaMinäkin innostuin lukemaan tämän kirjan. Pidin myös sinun tekstistä, hyvin samanlaisia ajatuksia koin.
VastaaPoistaKiitos Ulla. Eipä muuten ole tämän jälkeen tullut Rothiin tartuttua.
PoistaKiitos Ulla. Eipä muuten ole tämän jälkeen tullut Rothiin tartuttua.
Poista