Antti Tuuri ei periaatteesta matkusta lentokoneilla, vaan käyttää sanomansa mukaan sivistyneitä matkustusmuotoja, junia ja laivoja. Matkoistaan hän on kirjoittanut ennenkin, ja tässäkin kirjassa junaillaan; Wienin ja Budapestin kautta Belgradiin ja siitä Bospor Express -junalla Istanbuliin, jossa pidettävät kirjallisuusmessut ovat matkaajan määränpää (Tuuria on julkaistu myös turkiksi). Kirja on nimensä mukaisesti kertomus matkasta sinne ja takaisin: suorastaan kaimaansa Hyryä tai Kalle Päätaloa muistuttavalla pikkutarkkuudella Tuuri kertoo matkan alkamisen, sujumisen ja päättymisen. Hän kuvaa vaiheet syömisineen ja nukkumisineen, pienine kommelluksineen ja odottamisineen juuri sellaisina kuin ne oletettavasti ovat tapahtuneetkin. Siten hän saa lukijan ujutettua oikeaan tunnelmaan ja matkalleen mukaan.
Vaikka Tuuri on tunnettu tarinoitsija, tässä ei hersytellä tarinalla, vaan pysytään tiukasti dokumentissa. Lakoninen tyyli on välillä suorastaan koominen, vai mitä sanotte lukujen otsikoista tyyliin "Lähdin avaamaan Istanbulin kirjallisuusfestivaalit" tai "Kaksi päivää Budassa ja Pestissä" tai "Torstai on lähtöpäivä". Toisaalta, on myös uteliaisuutta herättävämpiä otsikkoja, kuten "Häpäisin itseni vegaaniravintolassa" tai "Velika Plana on olemassa".
Kirjailija matkustaa pääosin yksin, joten kaikenlaista pohdiskeltavaa tulee mieleen matkan varrella. Mikään suuri (elämän)filosofinen teos tai kattava matkaopas tämä ei ole, valottaa kuitenkin vähän kirjailijan arkea ja ajattelua, joka on hyvin järkiperäinen, vaikka uskontoa ja mahdollista kuolemanjälkeista elämääkin tulee mietittyä. Nuorille ja/tai kärsimättömille lukijoille ja paljon matkanneille luulen menon olevan aivan liian tylsän rauhallista, mutta muut voivat lukea kirjan turvallisena nojatuolimatkana tai rohkaisuna itse lähteä junamatkailemaan. Tuurin matkantekoa helpottaa hyvä kielitaito, etenkin sujuva saksa.
Mukavatunnelmainen ja helppo välipalakirja, saattaa olla sitä kirjailijalle itselleenkin. Syksyllä saadaan taas uutta tarina-Tuuria, kun 1700-luvulla seikkaileva Alkemistit ilmestyy.
Antti Tuuri: Bospor Express. Otava 2013.
Tämä vaikuttaa kiinnostavalta. Pidän pikkutarkoista matkakuvauksista ja lakoninen tyylikin on mieleeni.
VastaaPoistaMinäkin usein haaveilen matkustavani vain "sivistyneillä liikennevälineillä". Mutta aina on olevinaan niin kiire, ettei ole sitä aikaa, joita nämä matkustusmuodot edellyttävät.
Mielenkiintoista, Bospor Ekspress oli omasta mielestäni leppoisa, helppolukuinen ja ihan kiva kertomus, mutta ehkä vähän liian matkapäiväkirjamainen: siinä oli enemmän Tuuria itseään (hänen omia syntyjen syviä ajatuksia siis) kuin uusia maisemia, olisin toivonut enemmän tuurimaista paikkojen kuvailua... Mitä mieltä olet Reeta Paakkisen Kotona Istanbulissa -kirjasta? Sehän käsittelee Istanbulia myös, ymmärtääkseni enemmän sisältäpäin kuin ulkopuolisen tarkkailijan näkökulmasta. Aloitan sen lukemisen tänään.. Sekin on siis Otavalta tullut tänä keväänä.
VastaaPoistaAnnu
Jaana, pitäisit tästä varmasti, ja Tuurin edellisestäkin matkakirjasta, jos se ei ole vielä tuttu. Annu, en tunne Reeta Pakkisen kirjaa. Istanbul on kyllä paikka, jossa olisi kiinnostava käydä! Orhan Pamukin Viattomuuden museossa ainakin, olin innoissani siitä kirjasta.
VastaaPoistaKotona Istanbulissa -kirjassa olen nyt sivulla 23.. se vie mukanaan. Suosittelen! Pamukin museo on muuten hieno, antoi kirjan tarinoille "kasvot", kävin siella syksyllä.
VastaaPoistaAnnu
Niinpä että uskaltaisiko ilkeästi sanoa, että joutilaat luokat matkustelevat sivistyneesti junissa viipyillen (junamatkaan ja hotelliöihin menevää aikaa ei lasketa turhaksi kulutukseksi).
VastaaPoistaKöyhempi väki, työssäkäyvät joilla on lomaa viikko tai kaksi, joutuu sivistymättömästi lentämään lentokoneilla jotta ehtisi takaisin töihin.
Maailma ei ehkä sittenkään ole muuttunut Mika Waltarin ajoista jolloin eliitillä on aikaa sauhutella pitkin Eurooppaa.
Vai onko sittenkin?
Tuurin perusteluja junamatkailulle oli enemmän edellisessä matkakirjassa, tässä hän vain toteaa asiantilan näin. Hän ei kyllä matkailekaan Eurooppaa kauemmaksi jos työasioissa ei ole pakko, näin olen ymmärtänyt, eli viikossa tai kahdessa ehtii jo nähdä aika lailla, jos matkaa laivalla suoraan Saksaan. Joutilaaksi Tuuria ei ainakaan voi sanoa, hänen tuotteliaisuutensa on hämmästyttävä: syksyllä häneltä on tulossa paitsi tuo romaani, myös tietokirja Mannerheimin ritareista, kuulin juuri. Tosin kyseessä on täydennetty laitos aiemmin tilaustyönä tehdystä kirjasta, mutta silti kolme kirjanjulkaisua samana vuonna on aika harvinaista! Matkailusta tuli mieleen Marco Kosonen, joka myös inhoaa lentämistä. Muistaakseni se oli hän (vai sittenkin Tuuri?) joka sanoi, että sielu ei ehdi mukana lentäessä paikasta toiseen - ihmistä ei ole tarkoitetu liikkumaan niin nopeasti. Keho siirtyy, mieli ei. Jotain samaa filosofiaa nämä kaksi noudattavat... ympäristöomatunnon lisäksi tietysti. Annu, taidan tarttua suositukseesi kirjan osalta. Ja olen kade museokäynnistä!
VastaaPoistaNiinpä, mutta jos sinulla on perheen kanssa kaksi viikkoa lomaa ja haluat vaikka Kreetalle tai Aurinkorannikolle, niin ei se junalla onnistu, oikein - paitsi jos haluat että koko perhee istuu kaksi viikkoa junassa eikä leikki uimarannalla ja maistelee tuurimaisesti näkymiä jotka ovat sivistyneempiä kuin oleilu auringossa.
PoistaEihän tämä vakava pointti ole, mutta jos ihan vakavissaan mittaa nelihenkisen perheen kulutuksen parin viikon junamatkan aikana (syömiset, hotellit, taxit jne), niin saattaapi olla että lentäminen olisi ekologisempi vaihtoehto, olipa Tuuri mitä mieltä tahansa.
Mietin tuota matkustusjuttua ja Tuurin huimaa tuotteliaisuutta. Onhan se niin että jos osaa kirjoittaa niin sitten sitä juttua suoltaa melkein mistä tahansa kokemuksesta. Voi olla että Tuuri valitsi junamatkan tarkoituksenaan kirjoittaa siitä kirja, silloinhan se maksaa itsensä monin kertaisesti takaisin. Kokenut kirjoittaja pystyy pitämään matkasta kirjamaista päiväkirjaa ja työstämään jotain ihan muuta projektia samaan aikaan, tuloksena voi ollakin monta kirjaa vuodessa. Että kun on kokenut kirjailija kyseessä tuo junamatka ja siihen kulunut aika on varmasti ollit sijoitus ;)
VastaaPoistaAnnu
Ja Tuuri kirjassa usein yöpyikin junassa. Mutta tietenkään tuollainen ei onnistu lapsiperheelle ainakaan helposti, aikuisen on yksin tai kaksin helpompi tehdä valintoja niin määränpäästä kuin matkustustavasta tai yleensä ajankäytöstä. Aikansa kutakin ja kukin elämäntilanteensa ja mieltymystensä mukaan. Eri vaihtoehtojen ekologisuutta en osaa lähteä vertailemaan. Työmatkahan tuokin tosiaan oli Tuurille, ei pelkkää lomaa, vaikka hän junamatkaharrastuksensa siihen pystyikin yhdistämään.
VastaaPoista