Jää hyvästi

Anne Tyler ei petä, vaan ylittää odotukset. Olen aina pitänyt kovasti hänen kirjoistaan, mutta edelliset, Nooan kompassi ja Amerikan lapset, jäivät minulle aiempia vieraammiksi: vaikka luin kirjat innolla, en oikein pystynyt eläytymään niiden henkilöihin, tyylilajikin oli totuttua vakavahenkisempi. Mutta Jää hyvästi tuntuu jälleen tutummalta Tylerilta, joka onnistuu koskettamaan pienin, arkisin asioin ja lämpimällä huumorilla.

35-vuotias, lapseton Aaron jää leskeksi yllättäen. Hän kaipaa vaimoaan Dorothya suunnattomasti, ja suru on musertava. Eikä liene spoilausta, jos kerron saman minkä takakansi: hän tapaa vaimoaan vielä tämän kuoleman jälkeenkin. Surutyöstä siis on kyse. Tarina ei ole mitenkään mystinen - no, tämän yhden asian osalta tietysti hieman - eikä saa muita metafyysisiä tai hengellisiä sävyjä, vaan Tylerin tapaan kuvaa tarkoin erään vaiheen erään ihmisen, tässä Aaronin, arkielämästä. Aaron ei ole hullu, ei tunteiluun taipuvainen eikä menneessä eläjä, vaan enemmänkin "jatketaanpa eteenpäin" -tyyppiä, kuten hän itse sanoo.

Ilmestyypä Dorothy sitten oikeasti tai miehensä mielessä, Aaronin suru on todellista ja se liikuttaa, samoin hänen lähipiirinsä ponnistelut miestä auttaakseen. Kaikki tuntuvat hyvin inhimillisiltä ja eläviltä - ja fiksuilta. Ehkä kirjoissa ihmisten pitää mielellään olla hieman fiksumpia kuin elävässä elämässä normisti ollaan, vähän kuin lehtien kansissa täytyy aina olla vähän normaalia paremman näköisiä ihmisiä, jotta heihin haluaa samaistua?

Tyler ei sorru hempeilyyn, eikä kirja synkästä aiheesta huolimatta masenna, vaan mukana on paljon lohtua ja huumoria, jota tuottaa etenkin Aaronin ammatti "Beginners"-tietokirjasarjan yhtenä toimittajana. Tämäkin on kirjailijalta tuttua: olihan myös Onnellinen matkamies tietokirjasarja. Tyler-bingoon (vertaa Katjan Haahtela-bingo) olisi ammatin lisäksi jo monta palasta koossa: yksinäinen mies, jolla on jokin ruumiinvamma tai muu vaiva, menetys, avioliiton äkillinen päättyminen, vieraantuneet aikuiset lapset, yllättävä ystävyys, perusperheenäidin normista poikkeava tai siihen pyrkivä nainen... Näitä kaikkia on tässäkin kirjassa, aikuisia lapsia lukuunottamatta. Jotenkin mielsin Aaronin paljon vanhemmaksi kuin hän kertoo olevansa; ehkä hänen lievä invaliditeettinsä ja surukokemuksensa vanhensivat häntä, tai ehkä muistelin liikaa Tylerin iäkkäämpiä sankareita.

Suomennos on sujuvasti puhekielinen ja helppolukuinen, muutamaa sanavalintaa jäin pyörittelemään mielessäni ja arvailemaan alkuperäistä tekstiä, mutta en moittivassa mielessä, vaan uteliaisuudesta - hyväksyn kääntäjän valinnat ja tyylin täysin. Kannen kuvavalinta on erikoinen, mutta jipponsa siinäkin.

Kirja on siitä ärsyttävä, että se piti lukea yhtä kyytiä suurinpiirtein saman tien, onneksi sivuja on vain parisataa. Mutta hyvä ja hieman haikea mieli siitä jäi, enemmän itse tarinasta kuin sen lopetuksesta, joka on minusta jotenkin irrallinen, ikään kuin haettiin vähän väkisin jonkinlaista selittävää loppulausetta.

Muualla blogeissa: Luettua ja P.S. Rakastan kirjoja.

Anne Tyler: Jää hyvästi.Otava 2013. Suomennos Jaana Kapari-Jatta.