Judith on uskovaisen isän ainoa lapsi, jonka äiti on kuollut. Isä ja tytär asuvat kahdestaan talossaan: arkeen kuuluvat uskonnolliset kokoukset, isän töissäkäynti tehtaalla ja Judithin koulunkäynti.
Hän on hyvin yksinäinen ja eristäytynyt - tosin hän ei oivalla sitä itse, koska ei muusta tiedä - joka uskontonsa takia eroaa luokkatovereistaan. Joten tietysti häntä kiusataan, koska hän on erilainen.
Tytöllä on oma maailmansa, kirjaimellisesti. Hän on rakentanut huoneeseensa roskista - tyhjistä keksipurkeista, kankaanpaloista, karkkipapereista - Ihanan maan, täydellisen maailman, jossa on järviä ja taloja, vuoria ja maatiloja, laivoja ja ihmisiä. Hän on maailmansa jumala, ja pakenee pelottavaan leikkiinsä yhä useammin, kun kiusaaminen yltyy. Sitä edistää opettajan vaihdos; uusi opettaja yrittää saada yhteyden Judithiin, jolla hän vaistoaa olevan ongelmia, ja laittaa kuriin pahimman kiusaajan, mistä seuraa tytölle vain lisää vaikeuksia. Tehtaan lakko ja isän rikkorius saa aikaan pienelle perheelle hankaluuksia myös aikuisten kanssa.
Tapahtumat etenevät ikävään suuntaan. Ihanassa maassa ja oikeassa elämässä ne alkavat kammottavasti muistuttaa toisiaan. Isä ei huomaa tyttären hätää, eikä kukaan muukaan. Judith ja isä ovat niin erillään muista, ettei kukaan täysin näe tilannetta; isä ei voi hyvin henkisesti, ja tyttö saa pärjätä yksikseen. Se on hänelle liian suuri vastuu kannettavaksi - lisänä vielä huoli isästä. Judith elää yhä enemmän oman päänsä sisällä, jossa häntä ohjaa Jumala.
"Minulla ei ollut montakaan ihmistä jolle puhua - paitsi isä - joten aloin puhua Jumalalle. Ajattelin asina että on pelkkä ajan kysymys, milloin hän vastaa minulle. Suhtauduin siihen kaukopuheluna. Linja oli huono ja langoilla istui lintuja; sää oli kehno, joten en saanut selvää mitä henkilö toisessa päässä sanoi. Mutten koskaan epäillyt sitä, että lopulta kuulisin hänet. Sitten eräänä päivänä linnut lensivät pois, sade väistyi ja minä kuulin."
Kiusaaminen laajenee jo isän ja tyttären kotiinkin. Mutta on jotain vielä pahempaa kuin fyysisen koskemattomuuden loukkaaminen. Judith epäilee, että isällä on Masennus. Ja se on syntiä heidän ajattelunsa mukaan. Sillä se merkitsee toivon menettämistä Jumalan suhteen.
"Päättelin siis, että oviin koputtelu ja rikkinäiset ikkunat ja pään työntäminen vessanpönttöön ja tulipalot ja jopa hakatuksi tuleminen eivät olleet mitään verrattuna tähän, sillä mitä tahansa tämä oli, sitä ei voinut nähdä eikä sitä voinut saada kiinni eikä sitä voinut paikata. Sitä ei voinut korjata niin kuin ovea tai silmää tai hammasta tai taloa."
Tilanne kärjistyy ja käy suorastaan hengenvaaralliseksi. Tarinan loppu on sietämättömän jännittävä. Kirjailija on sanonut tarinaa omaelämäkerralliseksi: ainakin se on hyvin todentuntuinen ja koskettava. Ja hyvin ahdistava. Tätä ei kannata lukea iltaisin unikirjana.
Lapsen ajatukset ovat riipivän loogisia ja uskottavia. Ne jopa toivat mieleen omasta lapsuudestani leikkien rakentelun; miten täysillä siinä elikään mukana ja pystyi näkemään aarteena vaikka kiven. Koulukiusaaminen on ajankohtainen asia, ja Judithin selviytymiskeinot ovat sydäntäsärkeviä. Vahva tarina, joka ei mielestäni kuitenkaan osoittele ja syyttele sen enempää uskonlahkoja kuin koululaitostakaan, vaikka molempien vaikutusta lapseen tietysti käsitellään, vaan lähinnä osoittaa ihmisen erehtyväisyyden ja tuen tarpeen, oli kyseessä sitten lapsi tai aikuinen.
Muualla: Sinisen linnan kirjasto, Kirjainten virrassa, Lukutuulia ja Luetut, lukemattomat, josta löytyy lisää linkkejä - tätä onkin luettu blogeissa paljon! Onnistuin välttelemään kuvaukset niin, etten tiennyt jutun kertovan kiusatusta lapsesta, siksi vähän säikähdin alkua - pelkään onnettomia lapsikuvauksia, näen niistä herkästi painajaisia. Mutta pakko se oli lukea, kun olin aloittanut, eikä kirja mässäile pahuuksilla, vaikka onkin erittäin rankan lapsuuden kuvaus.
Grace McCleen: Ihana maa. Otava 2013. Suomentanut Marianna Kurtto.
Voi, kuulostaa riipivältä! Minullakin tämä jo hyllyssä odottelee lukuvuoroaan.
VastaaPoistaHuh, kuulostaapa hurjalta ja hurjan kiinnostavalta toisaalta myös. Minulle tuli kuvauksestasi mieleen Gaétan Soucyn Tulitikkutyttö, oletko lukenut?
VastaaPoistaLaitan tämän kyllä itselleni muistiin, tosin juuri nyt en haluaisi lukea mitään ihan näin raskasta. Herätit kyllä kiinnostuksen!
Tämä on tosiaankin rankan lapsuuden kuvaus, mutta kuitenkin niin hieno eikä kirjasta jää kauhean paha olokaan. Pidin kovasti, pieni Judith on kertakaikkisen mainio romaanihenkilö!
VastaaPoistaRiipivää, kyllä - en ole lukenut Tulitikkutyttöä, enkä taida lukeakaan... Kumma kyllä, kuten Katja sanot, ei tarinasta jää liian paha mieli kuitenkaan, mutta kyllä välillä tuntui, ettei tätä kestä. Judith on juuri sellainen kuin voisi kuvitella tuossa tilanteessa - lähes tynnyrissä - kasvaneen tytön olevan; joissakin asioissa varhaiskypsä, joissakin täysin tietämätön. Liikuttava, ihana tyttö.
VastaaPoistaHuojentavaa kuulla, että kirja ei aiheuta sitten mielipahaa. Tulitikkutyttö oli melko hurja ja se aiheutti sitten ehkä sitä ahdistusta enemmän, vaikka se kirjana olikin toisaalta todella kiinnostava. Pitää kokeilla tätä.
VastaaPoistaKoulukiusaaminen oli kyllä kuvattu tässä varsin raastavasti. Oikein tuli suru päähenkilön puolesta. Mielestäni tässä kirjassa toimi harvinaisen hyvin lapsikertoja!
VastaaPoistaTyttö ja tilanne ovat hyvin uskottavia, uskonlahkon vaikutus sekä hyvässä että pahassa tuli myös hyvin ja kiinnostavasti esiin. Ei mitenkään mustavalkoista. Surua, mutta myös toivoa.
VastaaPoistaMinulla on tämä pian lukuvuorrossa ja odotan kyllä innolla tätä! Vaikuttaa todella kiinnostavalta ja koskettavaltakin :).
VastaaPoistaBlogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoista