Mistä kevät alkaa

Otsikko on suorastaan tuskastuttavan ajankohtainen kysymys juuri nyt, joten se houkutteli lukemaan. Samoin kuin tieto siitä, että Annamari Marttiselta on ilmestynyt monta lukematonta, tänäkin vuonna uusi kirja, jota en ole vielä saanut käsiini - hyvä aika muistutella mieleen kirjailija, jonka työstä on jäänyt myönteinen mielikuva, vaikkei lähtemätön muisto. Ainakin Kuun huoneessa muistan lukeneeni.

Mistä kevät alkaa on sitä parempi kirja. Päähenkilö on viittäkymppiä lähestyvä Leila, joka elää sitä elämänvaihetta, jossa roolit muuttuvat ja rutiinit järkkyvät: vanhemmat muuttuvat hoidettaviksi, lapsi aikuistuu ja oma ikääntyminen osoittaa ikävät merkkinsä. Leilan äiti Helena sairastuu kammottuun Alzheimeiriin, tytär Kia kirjoittaa ylioppilaaksi, alkaa seurustella ja suunnittelee muuttoa kotoa.

Leila ottaa näistä asioista suuret paineet: minua ärsytti alkuun hänen kitinänsä. Mitä valitat, nainen, normaaliin elämänmenoon kuuluvia vaiheita, kun sinulla on kaikki hyvin: rakastavat aviomies ja tytär, terveyttä, ystäviä, työpaikka ja materiaalisella puolellakin asiat kunnossa, talot ja kesämökit. Mutta pikku hiljaa lämpenin ja aloin tuntea myötätuntoa Leilan suurta tuskaisuutta kohtaan - hän on niin todellinen, vaikka vähän höpsö eikä millään haluaisi päästää irti entisestä. Hän on luonut kodin, perheen ja kuvan itsestään siinä, ja on vaikeaa ja pelottavaa joutua muutosten eteen. Muutosten, joita itse ei saa valita.

Leila on ikäpolvea, joka on tottunut tekemään, suorittamaan, hoitamaan asiat kuten kuuluu. Mutta entä, kun tulee tilanne, jossa oma tekeminen ei riitä tai ei tiedä, mitä pitäisi tehdä, jotta tekisi "oikein"? Itsensä pitää asettaa uuteen valoon niin vaimona, äitinä kuin tyttärenäkin. Ja olisi hyväksyttävä monenlaista, kuten se, että seuraava sukupolvi toimii eri tavoin. Mietittävää ja sulateltavaa riittää. Äiti viedään hoitokotiiin, tytär saa ylioppilasjuhlat ja poikaystävän, Leila järjestelee ajatuksiaan uuteen uskoon.

Tuntuu hassulta sanoa, että Marttinen kuvaa arkea, kun juuri edellisessä väitin Anne Tylerin tekevän niin: eivät nämä sentään ole ihan verrattavissa - no, Tyler kirjoittaa tietysti amerikanarkea ja Marttinen suomiarkea. Arkiarkea. Tunnemyrskyt Leilan sisällä ovat tarinan suurimmat myrskyt, vaikka joitakin hölmöjä tekoja ja perheriitoja niistä aiheutuukin.

Helenaa Marttinen kuvaa sydämeenkäyvästi: juuri tuolta voi kuvitella muistisairaasta tuntuvan. Hirvittäviä pelkoja, outoja mielleyhtymiä, ohivälähtäviä selkeitä hetkiä. Hoitajat puhuvat lapsikieltä, suuhun tungetaan ruokaa vaikkei ole nälkä, omat tavarat pidetään lukkojen takana. On joko raivottava tai annettava periksi. Lohdullista oli se, että omat verhot hoitokodin huoneessa saivat Helenan nukahtamaan, hän tunsi olevansa kotona.

Tärkeitä aiheita, ja Marttinen kirjoittaa sutjakasti, joskin turhan tarkasti - pitkästi - välillä. Pidin tavasta yhdistää aikatasoja limittäin, muistoja nykyisyyteen, näin juuri ihmisen ajatuskin kulkee. Kun näet tutun nuoren ihmisen, voit nähdä hänessä samalla kaikenikäiset lapset, joita hän on ollut. Tai uuden talon lisäksi myös sen paikalla olleen entisen.

Muualla: Järjellä ja tunteella,  Lumiomena, Leena Lumi.

Annamari Marttinen: Mistä kevät alkaa. Tammi 2005.