Linda Olssonin kirjoihin olen suhtaunut varovaisesti ylitunteellisuutta peläten, mutta ensimmäinen, Laulaisin sinulle lempeitä lauluja, selätti ennakkoluuloni.Toinen lukemani, Kaikki hyvä sinussa. puolestaan ei. Näköjään olen lukenut joka toisen suomennetun Olssonin, ja jälleen kehuvien arvioiden vetämänä tulin uusimman lukeneeksi. Lukukokemuksena se oli kahden edellisen välimaastoa. Tunnelma on vahva, käsiteltävät aiheet tosia ja kipeitä - kuten aiemmatkin, tämäkin kuvaa käsittelemättömiä tunteita ja niiden vaikutuksia.
Päähenkilö Maria asuu Espanjassa Cadaquésin kylässä, jossa kirjailija on kirjan kirjoittanut. Olsson on muuten alunperin ruotsalainen, mutta asunut suuren osan elämästään Uudessa Seelannissa. Ilmeisesti kirjojen tarinat peilaavat jotain omaa tarvetta tehdä tiliä menneen kanssa.
Maria on itsellinen nainen, joka säikähtää kovin kuullessaan nuoremman sisarensa Emman tulevan vierailulle. Sisarukset ovat etäisiä, mutta Emma ottaa yllättäen tosissaan äidin hautajaisissa Marian heittämän huolimattoman vierailukutsun.
"Ei ole aina kovin helppoa tietää jälkeenpäin, mitä joskus on toivonut tai aikonut."
Vierailu johtaa keskusteluihin lapsuudesta, juuri niihin asioihin, joita Maria on ikänsä vältellyt. Tyttöjen tarina piirtyy lukijan silmiin pikku hiljaa.
"Mutta eiväthän pelkät tapahtumat elämässä tee ihmisestä sitä, mitä hän on. Vähintään yhtä paljon vaikuttaa hänen suhtautumisensa niihin."
Mutta teksti ja etenkin dialogi on kovin kirjallista ja epäluontevan oloista, vaikka sisältääkin tärkeitä havaintoja. Sisarukset henkilöinä, etenkin Maria, vaikuttavat epäuskottavilta. Vaikka ymmärrän Marian paontarpeen ja hänen käytöksensä, vaikeuksia tuottaa naisen suhtautuminen Emman muistelemiin asioihin. Ikään kuin hän olisi tarinassa vain sivuhenkilö, jolla ei ole mitään vastuuta tekemistään, saati perheenjäsentensä tekemisistä tai oloista. Mutta juuri tätäkö Olsson halusi kuvata?
"Miksi sinä pakenet, Maria? Mikset odota vähän ennen kuin teet päätöksen? Miksi et anna ihmisten selittää, mistä on kyse? Miksi kuvittelet ymmärtäväsi heidän sisimmät tunteensa? Tietäväsi heidän ajatuksensa?"
Myös Emma ärsytti: hänen tilanteessaan olisi kuulunut huutaa, sättiä ja solvata, purkaa katkeruutta ja kaunoja. Mutta hän vain lausuu kauniisti muotoiltuja, kuin psykologin suusta tulevia lauseita. Toisaalta, hän lienee jo elänyt katkeruus- ja sättimisvaiheen yli, eikä hänellä ole muuta vaihtoehtoa, jos ja kun hän haluaa saada kontaktin Mariaan. Vaikka Emma on aina ollut myötäilijä, eikö edes aikuisena pientä omanarvontuntoa olisi normaalia omata?
Kaunis maisema, merimatkat ja loputtomat herkulliset lounaat ja illalliset kuorruttavat kakkua, joka ei oikein minulle maistnut. Tarina on surullinen, ei edes toivoa antava (ja tämä on tietysti täysin oma tulkintani, joku muu voi ymmärtää sanoman toisin tai jopa päinvastoin): sen mukaan ihminen ei muutu tiedon lisääntyessä.
Linda Olsson: Sisar talossani. Gummerus 2017. Suomennos Anuirmeli Sallamo-Lavi.
Helmet-haaste 2017 kohta 41: Kirjan kannessa on eläin - lasken kyyhkyset eläinkuntaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti