Luulisi, että jännitystä ilmassa riittäisi nyt muutenkin, mutta ehei, niin yksinkertaista ei lukijan elämä ole. Vielä pitää lukea dekkareita lisäksi.
Tiedätte varmasti ruotsalaisen dekkaristin Viveca Stenin. No, hänen tyttärensä Camilla Sten seuraa äidin jalanjälkiä, ja nyt häneltä on ilmestynyt ensimmäinen suomennos. Kadonnut kylä on trilleri kaivoskylästä, jonka kaikki 900 asukasta katosivat mystisesti 1950-luvulla. Poliisi ei pystynyt selvittämään tapausta, joka kiehtoo dokumenttiohjaajaksi opiskelevan Alicen mieltä niin, että hän haluaa tehdä siitä lopputyönsä. Alice saa haalittua rahaa sen verran, että pääsee paikalle pienen kuvausryhmän kanssa tekemään esittelyä varsinaisen dokumentin pohjustamiseksi ja varojen keräämiseksi rahoittajilta.
Autiossa kylässä tapahtuu kummia, saa Alice ryhmineen pian huomata. Kuvaaminen ei olekaan helppoa eikä etenkään vaaratonta! Tyylikkään sujuva ja jännitteensä säilyttävä tarina, jonka lukee ahmien ja ahkerasti arvuutellen, mitä aikoinaan tapahtui ja miten se liittyy tähän päivään. Hyvää jännitysviihdettä. Sopivasti pelotti, jopa kauhistutti.
Taitto Jukka Iivarinen. Arvostelukappale. Kaupoissa 5.5.2020 alkaen.
Jotain uutta: kiinalainen psykologinen dekkari! Vieras kulttuuri, outo kirja. Nuori mies päättää tehdä murhan ja kadota. Oikeussalidraamaksikin osin kääntyvä tarina yrittää arvailla ja availla miehen motiivia: Kurja lapsuus? Pettymys elämään? Valtionhallinnon ankaruus? Silkka tekemisen puute?
"Pelottava tylsistyneisyys ilmeni minussa kahdella tavalla: ensinnäkin halusin lähteä ulos käytännössä heti sisään tultuani, ja toisekseen sitten kun olin lähtenyt, mieleni valtasi palava halu palata takaisin sisään. Minne ikinä meninkin ja mitä teinkin, tunsin aina tekeväni kaiken turhan päiten. Maailmalla ei ollut minulle käyttöä, eikä minun ja maailman välillä ollut minkäänlaista yhteyttä."
Antiikkitorikaupan kuvaus iskee aikaamme kuvaamalla paikallista bisneskulttuuria ja tuomalla mieleen eräät hengityssuojainkaupat.
"Kauppiaat mainostivat kylteissään tekevänsä 'rehellistä kauppaa' tavaralla, joka oli 'aitoa, tai ostaja saisi rahansa kymmenkertaisena takaisin.' Silti tiesin hyvin, että täällä juuri rehellisyys oli asia, joka herkemmin kuin mikään muu tilaisuuden tullen uhrattaisiin; uhrauksen välttämättömyys oli myös yleisesti tiedostettu tosiasia, josta ei puhuttu ääneen. Kauppiaat viilasivat asiakkaitaan sumeilematta linssiin, mutta tekivät niin vain siitä yksinkertaisesta syystä, että myös asiakkaat yrittivät keinoja kaihtamatta hyötyä heidän kustannuksellaan."
Yhteiskunnallista kritiikkiä huokuva teos on kuulalta tekstiltään helppo ja nopea lukea, sisällöltään häiritsevä, kuten varmasti on tarkoituskin. Siinä mielessä kirja teki tehtävänsä, vaikkei siitä voi sanoa kovin pitävänsä. Ja uteliaisuus on tyydytetty: nyt voin nyökytellä tietäväisesti, jos sattuu tulemaan puhe kiinalaisesta nykykirjallisuudesta tai dekkareista, olenhan perehtynyt aiheeseen peräti yhden kirjan verran.
Ruotsalainen kirjailija tekee trilogiaa 1700-luvun lopun Tukholmasta: ensimmäinen osa teki ansaitsemansa vaikutuksen, toinen jatkaa tiukasti samaa vahvaa linjaa. Väkevä ja aistivoimainen teksti vyöryy lukijan tajuntaan vastustamattomasti ja vie kaupungin köyhien ja kurjien joukkoon kujille ja toreille, hirsipuulle, lastenkoteihin, mielisairaaloihin ja vankiloihin - nurjalle puolelle niillä kauniilla rannoilla, joita mekin Ruotsin-reissuillamme laivoista ihailemme.
"Kaupunginvahdit kuulevat kaiken mutta kohauttavat vain harteitaan, itsekin humalassa ja välinpitämättöminä liitupiippujensa hehkussa. On varkaiden yö, ja sen joka hakeutuu tyhmyyttään sen huvien pyörteisiin, on paras sopeutua sen sääntöihin ja syyttää vain itseään. Tukholmassa hallitsee hulluus, ja on pelkkää turhuutta vastustella sitä."
Ensimmäisestä osasta tuttu kruununraakki Jean Michael Cardell selvittää jälleen poliisille arvoitukseksi jäänyttä kuolintapausta ystävänsä Wingen kanssa. Isälleen pettymyksen elämällään aiheuttanut aatelispoika Erik Tre Rosoria syytetään rakastettunsa verisestä murhasta, mutta asiassa on epäilyttäviä piirteitä. Erittäin epäilyttäviä, käy ilmi!
"- Etsimme Erik Tre Rosoria. Kauppias nyökkää. - Hän ei ole enää täällä. Missä hän sitten on? - Hänet on viety hullujenhuoneelle. Cardell karjahtaa tyrmistyneenä. - Minkä helvetin takia? Kauppiaan kasvoilla paistava alakulo lähentelee epätoivoa. - Ei keksitty muuta neuvoa. Poika ei enää ollut oma itsensä, edes entiseen verrattuna."
Pääjuonen ohella tapahtuu paljon muutakin. Cardellin suojatti Anna Stina Knapp ilmestyy miehen elämään yllättäen kateissaolon jälkeen. Erikin ystävän Johan Axel Schildtin kohtalo kummastuttaa. Ruotsin ja muiden siirtomaavaltojen pahimmat ja julmimmat puolet piirtyvät elokuvantarkasti lukijan silmien eteen. Vieläkö joku haikailee vanhoja hyviä aikoja? Kirja on hullunrohkea sukellus historiaan ja mielikuvitukseen, ja kuljettaa lukijan tehokkaasti nykyhetkestä erilaiselle Ruotsin-reissulle. Kirjan loppuessa on hieman pökertynyt olo. Onneksi muistin, että tulossa on vielä kolmas osa. Arvannette nimen - kyllä, se on 1795.
Tiedätte varmasti ruotsalaisen dekkaristin Viveca Stenin. No, hänen tyttärensä Camilla Sten seuraa äidin jalanjälkiä, ja nyt häneltä on ilmestynyt ensimmäinen suomennos. Kadonnut kylä on trilleri kaivoskylästä, jonka kaikki 900 asukasta katosivat mystisesti 1950-luvulla. Poliisi ei pystynyt selvittämään tapausta, joka kiehtoo dokumenttiohjaajaksi opiskelevan Alicen mieltä niin, että hän haluaa tehdä siitä lopputyönsä. Alice saa haalittua rahaa sen verran, että pääsee paikalle pienen kuvausryhmän kanssa tekemään esittelyä varsinaisen dokumentin pohjustamiseksi ja varojen keräämiseksi rahoittajilta.
Autiossa kylässä tapahtuu kummia, saa Alice ryhmineen pian huomata. Kuvaaminen ei olekaan helppoa eikä etenkään vaaratonta! Tyylikkään sujuva ja jännitteensä säilyttävä tarina, jonka lukee ahmien ja ahkerasti arvuutellen, mitä aikoinaan tapahtui ja miten se liittyy tähän päivään. Hyvää jännitysviihdettä. Sopivasti pelotti, jopa kauhistutti.
Camilla Sten: Kadonnut kylä (Staden). Bazar 2020. Suomennos Jänis Louhivuori ja Risto K. Träff.
Taitto Jukka Iivarinen. Arvostelukappale. Kaupoissa 5.5.2020 alkaen.
Jotain uutta: kiinalainen psykologinen dekkari! Vieras kulttuuri, outo kirja. Nuori mies päättää tehdä murhan ja kadota. Oikeussalidraamaksikin osin kääntyvä tarina yrittää arvailla ja availla miehen motiivia: Kurja lapsuus? Pettymys elämään? Valtionhallinnon ankaruus? Silkka tekemisen puute?
"Pelottava tylsistyneisyys ilmeni minussa kahdella tavalla: ensinnäkin halusin lähteä ulos käytännössä heti sisään tultuani, ja toisekseen sitten kun olin lähtenyt, mieleni valtasi palava halu palata takaisin sisään. Minne ikinä meninkin ja mitä teinkin, tunsin aina tekeväni kaiken turhan päiten. Maailmalla ei ollut minulle käyttöä, eikä minun ja maailman välillä ollut minkäänlaista yhteyttä."
Antiikkitorikaupan kuvaus iskee aikaamme kuvaamalla paikallista bisneskulttuuria ja tuomalla mieleen eräät hengityssuojainkaupat.
"Kauppiaat mainostivat kylteissään tekevänsä 'rehellistä kauppaa' tavaralla, joka oli 'aitoa, tai ostaja saisi rahansa kymmenkertaisena takaisin.' Silti tiesin hyvin, että täällä juuri rehellisyys oli asia, joka herkemmin kuin mikään muu tilaisuuden tullen uhrattaisiin; uhrauksen välttämättömyys oli myös yleisesti tiedostettu tosiasia, josta ei puhuttu ääneen. Kauppiaat viilasivat asiakkaitaan sumeilematta linssiin, mutta tekivät niin vain siitä yksinkertaisesta syystä, että myös asiakkaat yrittivät keinoja kaihtamatta hyötyä heidän kustannuksellaan."
Yhteiskunnallista kritiikkiä huokuva teos on kuulalta tekstiltään helppo ja nopea lukea, sisällöltään häiritsevä, kuten varmasti on tarkoituskin. Siinä mielessä kirja teki tehtävänsä, vaikkei siitä voi sanoa kovin pitävänsä. Ja uteliaisuus on tyydytetty: nyt voin nyökytellä tietäväisesti, jos sattuu tulemaan puhe kiinalaisesta nykykirjallisuudesta tai dekkareista, olenhan perehtynyt aiheeseen peräti yhden kirjan verran.
A Yi: Täydellinen rikos. Aula & Co 2020. Suomennos Rauno Sainio. Kansi Perttu Lämsä.
Ruotsalainen kirjailija tekee trilogiaa 1700-luvun lopun Tukholmasta: ensimmäinen osa teki ansaitsemansa vaikutuksen, toinen jatkaa tiukasti samaa vahvaa linjaa. Väkevä ja aistivoimainen teksti vyöryy lukijan tajuntaan vastustamattomasti ja vie kaupungin köyhien ja kurjien joukkoon kujille ja toreille, hirsipuulle, lastenkoteihin, mielisairaaloihin ja vankiloihin - nurjalle puolelle niillä kauniilla rannoilla, joita mekin Ruotsin-reissuillamme laivoista ihailemme.
"Kaupunginvahdit kuulevat kaiken mutta kohauttavat vain harteitaan, itsekin humalassa ja välinpitämättöminä liitupiippujensa hehkussa. On varkaiden yö, ja sen joka hakeutuu tyhmyyttään sen huvien pyörteisiin, on paras sopeutua sen sääntöihin ja syyttää vain itseään. Tukholmassa hallitsee hulluus, ja on pelkkää turhuutta vastustella sitä."
Ensimmäisestä osasta tuttu kruununraakki Jean Michael Cardell selvittää jälleen poliisille arvoitukseksi jäänyttä kuolintapausta ystävänsä Wingen kanssa. Isälleen pettymyksen elämällään aiheuttanut aatelispoika Erik Tre Rosoria syytetään rakastettunsa verisestä murhasta, mutta asiassa on epäilyttäviä piirteitä. Erittäin epäilyttäviä, käy ilmi!
"- Etsimme Erik Tre Rosoria. Kauppias nyökkää. - Hän ei ole enää täällä. Missä hän sitten on? - Hänet on viety hullujenhuoneelle. Cardell karjahtaa tyrmistyneenä. - Minkä helvetin takia? Kauppiaan kasvoilla paistava alakulo lähentelee epätoivoa. - Ei keksitty muuta neuvoa. Poika ei enää ollut oma itsensä, edes entiseen verrattuna."
Pääjuonen ohella tapahtuu paljon muutakin. Cardellin suojatti Anna Stina Knapp ilmestyy miehen elämään yllättäen kateissaolon jälkeen. Erikin ystävän Johan Axel Schildtin kohtalo kummastuttaa. Ruotsin ja muiden siirtomaavaltojen pahimmat ja julmimmat puolet piirtyvät elokuvantarkasti lukijan silmien eteen. Vieläkö joku haikailee vanhoja hyviä aikoja? Kirja on hullunrohkea sukellus historiaan ja mielikuvitukseen, ja kuljettaa lukijan tehokkaasti nykyhetkestä erilaiselle Ruotsin-reissulle. Kirjan loppuessa on hieman pökertynyt olo. Onneksi muistin, että tulossa on vielä kolmas osa. Arvannette nimen - kyllä, se on 1795.
Nähtävästi kuvitteellista jännitystä tarvitaan, että pystyy unohtamaan tosielämän jännitykset! Itsekin olen lukenut tässä kuussa ehkä kolme tai neljä dekkaria. On se jotenkin niin rentouttavaa!
VastaaPoistaTuo Camilla Sten kuulostaa tosi lupaavalta, ja myös kiinalainen dekkari kiinnostaa. Pidän nämä mielessä!
Näin se varmaan juuri on. Mielikuvitus on kutsuvampaa kuin todellisuus. Minustakin Sten on lupaava, ja tuo kiinalainen kiinnostavan, no, outo. Itse pidin näistä kolmesta eniten historiasta. Tukholma on kuitenkin vähän kuin Helsinki ja suomalaisten entinen pääkaupunki, joten kuin omaa historiaa lukisi. Vaikka nyt poikkeusaikana erot kansalaisuuksien välillä ovat korostuneet. Hyvässä vai pahassa, selvinnee tulevasta historiasta.
PoistaSinulla onkin ollut dekkarivaihde päällä. Kadonnut kylä koukutti minut, oli sellaista mukavan kalseaa tunnelmaa. Aion kyllä lukea jatkoakin. Kiinalainen dekkari - kiinnostavaa! - Mukavaa vappuviikkoa sinulle!
VastaaPoistaHyvän jutun teit Kadonneesta kylästä; nyt kaikessa kiireessä en linkitellyt mihinkään, mutta luin kyllä muutamat blogit, kuten Kirjojen kuisketta. Kiinnostava kiinalainen, vähän kyllä näinä aikoina ei halua ehkä altistua... Kiitos samoin iloista viikkoa ja vappua sinulle, Anneli!
PoistaTämä kirja on kyllä esittelyiden perusteella vaikuttanut mielenkiintoiselta. Onneksi on kuulemma äänikirjakin tulossa!!
VastaaPoistaKadonnut kylä siis? Juu, hyvää jännitysviihdettä ja taattua ruotsalaista laatua se on! Hyviä lukuhetkiä!
Poista1794 jumittaa kirjastossa, mutta A Yi vakuutti:
VastaaPoistaeleetöntä, erinomaista ja osuvaa tekstiä,josta tunnelma ja ilmapiiri välittyvät vahvasti.
Rauno Sainiolta kuten Mai Jian kohdalla jälleen erinomainen suomennos. Toteava tyyli miellytti, toimi ja puri!
Kiitos, kiva kuulla mielipiteesi kiinalaisesta. Siinä tosiaan on oma tunnelmansa ja tyylinsä. Hieman ilkeästi mietin, että kun tiedämme kiinalaisten tavan jäljitellä (menestyksekkäästi) asioita - jotkut sanovat jopa kopioinniksi - miten ehtaa tavaraa tämä teksti mahtaa olla. Mutta eipä syytä epäillä, etteikö olisi taiteilijan omaa työtä ja ideaa. Ja eikös kaikki taide tavallaan ole vaikutteiden ottoa muualta. (Kaikkea sitä tuleekin mieleen!)
Poista