Mirja ja Mikko ovat olleet yhdessä kouluajoista alkaen, ja he ovat hyvä tiimi, miettii Mirja. Mutta kaikesta ihanuudestaan huolimatta Mikko ei malta asettua, vaan haksahtaa syrjähyppyihin, jotka Mirja on tähän asti pystynyt antamaan anteeksi."Mirja valahti kalpeaksi. Hän ei enää itkenyt. Se, mitä Mikko oli juuri pahempaa kuin hän oli osannut odottaa. Miksi Mikko halusi olla niin julma?"
Kun Mikko tapaa Sirun, sekä Mikolle että Mirjalle selviää pian, että nyt kyseessä on vakavampi tapaus. Sirulla on poika Topi, joka kaipaa isähahmoa, mutta olisiko Mikosta sellaiseksi? Ainakin hän on hyvä isä kahdelle pienelle tyttärelleen. Onnistuisiko uusperhe, niin monen ihmisen ja tarpeen ristipaineissa?
"Kesäloma oli oivallinen hetki panna koti kuntoon ja elämä järjestykseen. Sellaiseen järjestykseen, johon Mirja nyt kykeni."
Vellingillä on taito kirjoittaa kepeästi painavista asioista. Hän kuvaa tilannetta monesta näkökulmasta, sekä aikuisten - jopa anopin - että lasten. Välillä naurattaa, välillä riipaisee, mutta todelta maistuu.
"Ihan eppää! Mä en saa edes yhtä koiraa. Isikään ei haluu enää asua meillä. Eihän kukaan halua enää tässä pissakakkaräkätalossa, jossa ei saa edes yhtä koiraa! - No, pyydä sitten, että isäs ostaa sulle koiran sinne uuteen kotiinsa. - Mä kysyin jo, mutta isi sano, että sen kaveri Siru ei ehkä tykkää koirista, kun niistä lähtee karvaa. - Ja isäsi nyt ilmeisesti sattuu tykkäämään siitä Sirusta enemmän kuin koirista. Sun pitää vaan odottaa, että kasvat aikuiseksi ja otat koiran omaan kotiisi."
Arjen hankaluudet ja tunnemyrskyt kuvataan realistisesti, ja mukavaa kontrastia tuo median käsittely: Mirjan leivontablogi ja Sirun sisustusaiheiset jutut näyttävät, miten tavallisesti näemme vain pintaa ihmisten elämästä. Toisaalta, sellaistakin tarvitaan, jotta selvitään. Mirjalle blogi on henkireikä ja itsetunnon kohottaja, Siru tarvitsee ansiot jutuistaan ja yrittää freelancer-töiden vähenemisestä huolimatta pitää yllä mielikuvaa itsenäisestä uranaisesta, ainakin itselleen. Myös lukujen nimet ovat hauskan täpäköitä, ja tarina etenee kronologisesti vuodenaikojen mukaan.
Pidän Vellingin inhimillisestä otteesta: hän ei neuvo saati saarnaa, vaan kuvaa lämpimästi henkilöitään, jotka kaikessa pyörityksessä yrittävät pärjäillä. Uskaltaisin arvata, että pärjäävätkin. Mutta lue itse, mitä mieltä olet - tuleeko tuosta mitään? Mukavan mielen jättävä arkiromaani.
Kenelle: Ihmissuhteita pohtiville, toista kierrosta harkitseville, sujuvan arkiluettavan ystäville.
Muualla: Ei vielä muita blogijuttuja.
Hanna Vellingin ensimmäinen romaani Kirjasieppo kuvaa nuorta perhettä, jossa Annasta tulee yksinhuoltaja.
Onko liitot tarkoitettu kestämään eliniän, pohtii myös Riikka Suomisen kirja Suhteellisen vapaata ja kertoo oman ratkaisunsa. Nyt tekisi muuten mieli kovasti lukea Philip Teirin uusin, jossa hän kertoo rakastumisesta toiseen naiseen, miehen näkökulmasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti