Heitä ovat muiden muassa viehättävät siamilaiset kaksoset Zora ja Dora, parrakas nainen, maailman lihavin mies, akrobaatit, taikuri ja tämän outo apulainen, meedio, kissanainen eli viisas madame Zilevska (jota kohtaan Egonilla on selvittämättömiä tunteita) - ja tietenkin eläimet, kissat, ponit ja katsojia pelotteleva sirkusleijona.
"Kaikki olettavat, että kissat ovat viisaita, mutta ne ovat eläimiä, joille vuosituhantinen palvonta on noussut päähän ja ne luulevat itsestään liikoja."
Päteekö sama myös muihin kissaeläimiin, kuten leijoniin, miettii lukija huvittuneena. Hienovaraisen hillitysti pilkahtelevasta huumorista huolimatta tarina on surumielinen kuin saastesumu, sillä Egon ei voi hyvin. Rahaa ja tulevaisuudennäkymiä ei ole, terveyskin reistaa. Miten hän saisi pidettyä joukkonsa kunnossa ja hengissä?
Apu saapuu yllättävältä taholta. Korkea SS-johtaja lupaa viedä sirkuksen kiertueelle, kunnon korvausta vastaan. Jonkinlaiseksi armeijan viihdytysjoukoksi, arvelee Egon, ja sulkee korvansa pieneltä ääneltä sisällään, joka sanoo, ettei tästä välttämättä seuraa sirkukselle vain hyvää. Samaa uumoilee lukija. Tarina saa uhkaavia piirteitä. Mutta kiertueelle tosiaan lähdetään.
"Mukulakivikatujen viemärikansissa helisee sydämestään riemulla torilla hurraavien ihmisäänien kitkerä kaiku. Se saa Egonin sydämen painavammaksi ja painavammaksi kunnes hänen rinnassaan sykkii omaan, kummalliseen tahtiinsa jäinen lyijypallo. Vasta sitten hän nousee ja ontuu eteenpäin."
SS ei malta olla muokkaamatta sirkuksen ohjelmaa ideologiansa mukaiseksi. Näytökseen sisällytetään ei-arjalaisten "ihmiskummajaisten" esittelyä ja juutalaispilkkaa. Senkin Egon vielä jotenkin kestää, sillä hän on taitava sulkemaan paitsi korvansa myös silmänsä silloin, kun esillä on jotain vastenmielistä. Myös alkoholi auttaa pehmentämään kovaa todellisuutta. Vaikka Egon rakastaa sirkustaan, hän on kummallisen saamaton jahkailija, joka käyttää paljon aikaa pohdintoihin toimiin tarttumisen sijasta. Toisaalta, olisiko SS:n ohjauksessa mahdollista toimia toisin? Sota on asia, joka ei Egonia kiinnosta, samoin kuin politiikka. Tarinan ylle ne levittävät synkät varjot, joita ei voi sivuuttaa.
Ja kiertue jatkuu pohjoisessa Saksassa, jossa aletaan lähestyä Puolan rajaa ja viimeistä esitysiltaa...
"Mutta tänä iltana katsomo tulee olemaan tupaten täynnä."
Tarina sisältää paljon kuvailua, olosuhteiden ja ympäristön maalailua ja tunteellisuutta Egonin rönsyävien, joskus jankkaavien ajatusten kautta. Vaikka kuvaus on kaunista, tätä puolta on makuuni liikaa, niin että lukijakatseeni alkoi välillä harhailla. Mutta myöntää täytyy, että kirjoitustapa rakentaa kuvan kerrotusta eläväksi, tarina tarrautuu mieleen. Lukijan pelot ja ahdistava tunnelma kasvavat Egonin pelon ja ahdistuksen myötä. Loppuratkaisua ei ollut vaikea arvata.
Aihevalintaa ei voi sanoa omaperäiseksi. Sirkus on oiva symboli ja konkreettinen kohde erilaisuuden sietokyvystä puhumiseksi, natsiaika muistuttaa ääriajattelun ja ideologiaan hullaantumisen vaarallisuudesta. Molemmat teemat ovat ikiaikaisia, niiden ongelmat päättymättömiä.
Olisiko kirja paras kotimainen romaani tänä vuonna? Minä en sitä sellaiseksi nostaisi (olen lukenut satakunta vuoden kotimaista uutuutta), vaikka kelpo teos hyötyi heti Finlandia-ehdokkuudesta: tuli luetuksi, vaikkei spontaaneja kättentaputuksia tai wau-efektiä aiheuttanutkaan. Uskon kirjan joka tapauksessa saavan kohtuullisesti ystäviä ja ihailijoita niin aiheensa kuin tyylinsä ansionsa.
Sirkuksen ystäville suosittelen Maritta Hirvosen Komediantit-kirjaa viime vuodelta. Sekin kertoo Saksasta ja sirkuksesta lämmöllä. Vaikka olen näköjään valitellut senkin kohdalla tunteellisuudesta, pidin siitä Elstelän kirjaa enemmän: tytön kasvutarina lie läheisempi kuin vanhenevan miehen ajatukset. Ja huippukirja on näitä edeltänyt Leena Parkkisen Sinun jälkeesi, Max. Vuoden 2009 teos siamilaisista kaksosista sirkuksen ja Saksan maisemissa on edelleen yksi parhaista kotimaisista kaunokirjoista koskaan. Mahdollisesti vaikuttanut myös näihin seuraajiin?
Kenelle: Sirkuksen ystäville, natsiajasta kiinnostuneille, tunteikkuutta kestäville.
Muualla: En löytänyt muita blogijuttuja kuin Jorma Mellerin yleisen ihmettelyn siitä, miksi Finlandia-ehdokkaiksi on nostettu kolme palkinnon jo aiemmin voittanutta. Palkintospekulaatiota voisi itsekin hieman harrastaa vielä ennen keskiviikko-iltaa, palataan asiaan!
Tämä oli ehdokkaista siinä mielessä yllättäjä, etten ollut törmännyt kirjaan yhtään missään, vaikka kirjagramia ja blogeja seuraan tiiviisti. Ehkä tulee luettua, ehkä ei.
VastaaPoistaJuu, en löytänyt yhtään muuta bloggausta kirjasta, joten ei kyllä kovin näkyvä.
Poista