perjantai 26. helmikuuta 2021

Anu Patrakka: Häpeän aukio

Portugaliin reissulle? Sopii minulle!

Anu Patrakan Portugaliin sijoittuvat dekkarit ovat erinomaisia nojatuolimatkaan (ja paikkojen googlailuun). Koska kirjailija on itsekin sijoittunut kyseiseen maahan, autenttisuuden tuntu on vahva; merenrannat, vanhat ylväät rakennukset, kiviset kadut kujineen, portaineen ja kulkukissoineen sekä herkulliset ruuat tulevat kätevästi tarjolle rikostarinan ohessa.

Rikosetsivä Rui Santos selvittää jälleen murhatapauksia pohjoisessa Portugalissa. Hänen suhteensa entiseen kollegaan Ritaan on edennyt suotuisasti, mutta muiden ihmisten väleissä riittää selvittelemistä. Kun viisikymppinen, viiniinmenevä rouva löytyy kuolleena pienen kylän historiallisen häpeäpaalun juurelta, käynnistyy tapahtumaketju, jossa mahdollisia tekijöitä ja motiiveja sinkoilee poliisien tarkistaessa pienimpiäkin yksityiskohtia. Lukija saa yllin kyllin arvailla syyllistä - tai syyllisiä - matkan varrella, virusvapaasti ja muutenkin turvallisesti kotioloissa, veri ei lennä matkanojatuoliin saakka. 

Motiivit ja ihmisten käyttäytyminen ovat antoisia pohdittavaksi noin ylipäänsä: mikä lopulta on rikosten ja väärinkäytösten vahvin motiivi? Eivät portugalilaiset eroa muista pyrkimyksineen. Henkilöt ovat inhimillisiä, jopa arkkityyppejä, joita voi mielessään sijoitella vaikka omaan tuttavapiiriinsä. Vallanhimo, kateus, raha, pakit rakkaudessa, välinpitämättömyys, itsekorostuksen tarve, häpeä, johon kirjan nimikin viittaa; ainakin viimeksi mainittu on suomalaisellekin hyvin tuttu. 

Vaikka pääosin hommat sujuvat, kokee Rui Santos välillä riittämättömyyttä ja turhautumista, etenkin työn ja yksityiselämän yhdistämisessä. Tuttua ja inhimillistä sekin. 

"Omat huolet oli työnnettävä sivuun, työt oli hoidettava, tapahtui yksityiselämässä mitä tahansa. Sillä hetkellä poliisin työ tuntui rangaistukselta."

Patrakka kirjoittaa koukeroimatta fiksun sujuvasti ja tarjoaa lukijalle vaivatonta viihdettä, juuri tähän aikaan sopivasti. Kirja on jo viides dekkari sarjasta, josta olen lukenut muutaman aiemman, ainakin Syyllisyyden ranta -nimisen. 

Kenelle: Etelänmatkalle halajaville, aivolepoa kaipaaville, psykologisten dekkareiden ystäville. 

Muualla: Kirjojen kuisketta pitää Patrakan tunnelmanrakentamisesta ja sanoo olevan "ilo lukea tekstiä, joka on loppuun asti mietittyä ja josta näkee, että siihen on panostettu. Portugalinkieliset ilmaisut siellä täällä ovat kiva lisä tekstissä." Samaa mieltä, myös siitä, että sarja vain paranee edetessään. 

Anu Patrakka: Häpeän aukio. Into 2021. Kansi Perttu Lämsä.


Helmet-haaste 2021 kohta 46: kirjassa syödään herkkuja. 


2 kommenttia:

  1. Kiva, kun sinäkin olet tykännyt tästä. Sarja paranee osa osalta. Mukavaa viikonloppua sinulle !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anneli kun kerroit tästä ja kommentoit! Portugali on niin kiehtova minulle (turistina), että iskee ja osuu, ja fiksu kerronta on nautinnollista.

      Poista