maanantai 15. toukokuuta 2023

Frída Ísberg: Merkintä

Suomalaiset kärsivät mielenterveyspalvelujen resurssien riittämättömyydestä. Entä jos olisikin tilanne, että palveluja olisi saatavissa ylenmäärin? Psykologeja, psykiatreja, neurologeja ja muita asiantuntijoita olisi käytössä rajattomasti, suorastaan tuputtamalla, ja jokaisen kansalaisen mielenterveyttä seurattaisiin tarkasti?

Merkintä-teoksessa Islannissa ollaan tällaisessa tilanteessa, muutama vuosikymmenen nykyhetkeä edellä tulevaisuudessa. Maassa on otettu käyttöön empatiatestaus: ideana on se, että kun henkilö testataan, voidaan arvioida hänen myötätuntokykynsä ja siten pärjäämisensä yhteiskunnan jäsenenä ja tarttua epäilyttävyyksiin ehkäisevästi, niin ettei mielenterveyden ongelmien takia hänelle itselleen tai muille aiheudu vaaraa.

"Yksi rikkonainen yksilö voi rikkoa kymmenen muuta melko lyhyessä ajassa. Väkivalta aiheuttaa kustannuksia sekä terveydenhoitosektorilla että sairauskorvauksina. Meillä ei ole enää varaa tällaiseen."

Ja kaikki sujuu ja ollaan onnellisia? Entä ne, jotka eivät halua testiin tai hoidon piiriin?

"Myötätunto ja sääli voivat olla ihan yhtä sokaisevia tunteita kuin viha ja pelko tai kiukku ja rakkaus. Aivan yhtä sokaisevia kuin ennakkoluulot. - - - Toisinaan meidän on oltava kylmiä ja mietittävä loogisesti, mikä on kokonaisuuden kannalta parasta."

"- Sanopa minulle, mitä sille lähimmäiseen luottamiselle on tapahtunut? Aiotaanko tässä luopua luottamuksen käsitteestä kokonaan?"

Hyvin tarkoituksin lanseerattu käytäntö osoittautuu toiselta puoleltaan karmivaksi. Kun testituloksia, joiden piti alunperin olla vain testaajien tiedossa, aletaan julkaista, organisaatiot ja ihmiset alkavat jaotella ihmiset kahteen kastiin: merkittyihin eli testin läpäisseihin, ja merkkaamattomiin, jotka eivät saa minimirajan ylittävää tulosta tai eivät halua osallistua testiin lainkaan. Jakolinja vahvistuu, jopa asuinalueet tai yksittäiset talojen raput aletaan merkata. ("Merkitsemättömissä porraskäytävissä tapahtuu paljon murtoja.") Merkkaamaton saattaa saada yllättäen potkut työstään tai häädön asunnostaan. Empatia ei ulotu toiselle puolelle. Kansan kahtiajaosta ei seuraa koskaan mitään hyvää. 

Loistava tarinan idea, mutta riittääkö se kannattelemaan kokonaista romaania, mietin lukiessani. Kirjailija tiristää aiheesta hienosti kaiken irti ja kuvaa "pärjääjien" ja "häviäjien" yhteisöä monipuolisesti aina murha- ja itsemurha-alttiuksien pohtimisesta lintujen auramuodostelmalentojen taktiikkaan (jossa vahvin on edellä, mutta viisaimmat keskellä?). 

Hän tuo mukaan joukon erilaisia ihmisiä ja kuvaa näiden omia ääniä hienosti. Keskushenkilöiksi nousee muun muassa testauksia tekevässä Psykossa työskentelevä Talvi omine demoneineen, ja nuori Tristan, joka ajautuu huume- ja rikoskurimukseen ja jota suostutellaan hoitoihin. 

"Tristan? - Minä... ei" Tämä ei ole fucking reilua! - Tämä auttaa sinua. Minä lupaan. - Mikset jätä minua vain rauhaan? Miksen minä saa vain olla rauhassa. - Koska sinä elät yhteiskunnassa muiden ihmisten kanssa. Me kaikki joudumme tekemään uhrauksia voidaksemme nauttia sen hyvistä puolista. - Mutta jos minä en tahdo elää yhteiskunnassa? Mihin minä voin fucking mennä? 

Henkilöitä on niin monia, että heidän roolejaan ja yhteyksiään - jos niitä on - on haastava seurata, kirjaa ei voi vain lukaista. Tarinan hektisen nykyhetken kuvauksen lisäksi luemme rauhallisempaa kahden naisen kirjeenvaihtoa, josta käy ilmi kahtiajaon yllättäviä seurauksia, kuten vanhojen kaunojen esilletulo pitkässä ystävyyssuhteessa, kun merkinnän tarpeellisuudesta ollaan eri mieltä.

"- Toisinaan keskustelussa nimittäin unohtuu, miten olemme pohjimmiltamme laiskoja. Useimmat meistä tyytyvät likiarvoihin. Emme viitsi koota tietoja itse ja muodostaa omaa mielipidettä. On niin mukavaa seurata meidät vakuuttaneiden johtajien selän takansa. Se säästää meidät paitsi työltä myös pattitilanteelta, joka seuraa siitä kun ymmärtää kaikkien näkökannat."

Erimielisyys kasvaa kansan keskuudessa mielenosoituksineen ja mediakohuineen. Tilanteet  kärjistyvät. 

Kahtiajakautuneen yhteiskunnan dystopiaksi kasvava kuvaus on vaikuttava, ajatteluttava ja taidolla tehty: se nostaa esiin niin monta ajankohtaista asiaa niin sanotusta tunnepuheesta  mielenterveystilanteeseen, päättäjien osaamisesta ja vastuusta polarisaatioon. Kaikkine runsauksineen kirja jättää vaikutelman minulle siekaleiseksi. Kirjailija oli vieraana HelsinkiLit 2023 -tapahtumassa: oli hurjan kiinnostavaa kuulla hänen kertovan ajattelusta esikoisromaanin taustalla. Aiemmin hän on julkaissut runoja ja novelleja, eikä juoni ole hänelle tärkein, hän kertoi, vaan erilaiset hahmot ja äänet. Kääntäjän työ ei ole ollut helppo monien äänien ja kerrontatapojen vuoksi, mutta suomennos toimii erinomaisesti.

Kenelle: Päättäjille, mielipiteistään varmoille, tulevaisuusuteliaille, pohjoismaisesta ja islantilaisesta kirjallisuudesta kiinnostuneille. 

Muualla: Tuijata piti loppua hieman vesitettynä, mutta sanoo romaanin antavan kyllä ajateltavaa tulevaisuuden näkymistä. 

Frída Ísberg: Merkintä. WSOY 2023. Suomennos Tapio Koivukari. Kansi Martti Ruokonen.




2 kommenttia:

  1. Onpa kiinnostava kirja. Suomessahan testataan jo tosi paljon ihmisiä eri työpaikkojen valintatilaisuuksissa. Jotka ei läpäise niitä psykologien testejä, eivät pääse jatkohaastatteluihin tai sitten vaikka testit menee läpi, niin testaajat eli psykologit jakavat hakijat muiden kriteerien kautta joko jatkajiin tai putoajiin. Kaiken lisäksi he käyttävät tiedoissaan olevia myös aiempia testituloksia ja vertailevat niitä kun antavat vastauksensa. Olen seurannut näitä hakujuttuja miehen hakiessa eri työpaikkoja. Aivan sekoa puuhaa minun mielestä. Mies sanoi, että niihin kysymyksiin oppii vastaamaan, niin kuin testaajat haluavat, ei siten kuin itse vastaisi.

    Tykkäisin kyllä käydä juttelemassa omista murheista terapeutin kanssa, mutta murheetkin ovat ajan kanssa muuttuneet elämän eri vivahteiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon tuon miehesi kokemuksen: testeihin oppii vastaamaan "oikein". Hieman ollaan vielä jäljessä tuosta islantilaisten käytännöstä, siinä ei tarvitse kuin katsoa videoita, ja reaktiosi tallennetaan - ja sen perusteella määritellään empatiakyky. Jotenkin uskon ihan helposti, että näin voisi olla teoriassa mahdollista, jos päätettäisiin. Kunhan nyt päästäisiin edes siihen, että haavoittuvimmat pääsisivät oikeasti hoitojen piiriin. Eikä tekisi terapia varmasti haittaa muillekaan. Työelämässä on onneksi ollut aina mahdollisuus jutella asiantuntijoiden kanssa halutessaan, ja olen sitä hyödyntänyt.

      Poista