Kirjoja kirjailijan elämästä: Markku Aalto ja Roope Lipasti

Olen joskus nurissut kirjailijuudesta kertovien romaanien tylsyydestä lukijan kannalta. Aihe tuntui kalutulta samoine tuskineen ja mahdottomuuksineen, liian helpolta valinnalta kirjan mittaiseksi teemaksi. Mutta on tietysti luontevaa kertoa omasta työstä, koska sen tuntee parhaiten ja koska henkilö ammattinsa ja intohimonsa puolesta osaa ja haluaa pukea asioita sanoiksi. Ja emmekö me uteliaat muka halua tietää arkea luomistyön taustalla! 

Mutta nyt puhutaan pakinallisesta kerronnasta, ei raskaammasta sukelluksesta taiteelliseen työhön. Mikä nyt kenellekin sellaista on, kunnianhimoja on eritasoisia, kuten taitoja. Monenlaiset kirjat ovat tarpeen kirjoittaa, ehkä lukeakin. Mielenkiinnolla luin nämä kaksi.

Kohderyhmän näen melkoisen rajatuksi Turvallisen katastrofin kaltaiselle kirjalle. Sen lukemisesta saa nimittäin eniten irti, jos lukijalla on jonkin verran tietoa kirja-alasta ja sen vaikuttajista. Mutta jos kuvittelee osaavansa yhdistää nimet henkilöihin, varmasti viihdyttää. Ehkä myös heitä, jotka pyrkivät epätoivoisesti luomaan merkittävän romaanin, mutta matkalla on esteitä. Tietenkin esteet ovat ulkopuolisia, eivät kirjailijasta tai osaamisesta riippuvia. 

Kertojina on kaksi kirjailijaa: Pena Hopeavuori, joka haluaa kirjoittaa jotain merkittävää, saada tunnustusta ja nimeä, todisteen siitä, että hän ei ole epäonnistunut surkimus. Taidot eivät kuitenkaan riitä kunnianhimon tasolle, käsikirjoitus junnaa. Kustantaja Hanna-Riitta Jansson puuttuu tilanteeseen kannustavasti ehdottamalla teosta, jossa olisi vaihteeksi "huumoria, lämpöä ja vapauttavaa naurua." Feel good -romaani, herranjestas! Pena kauhistuu, mutta inspirointi onnistuu, ajatus jää itämään.

Kun tunnettu bestselleristi Antti-Kalevi Horttanainen heittää Penalle kutsun lähteä etelään yhteiselle kirjoitusmatkalle, mies tarttuu tilaisuuteen. Menestyvää mentoria hän tarvitsee, ja ehkä uusi ympäristö saa kässärin etenemään. Horttanainen huomaa pian tehneensä virheen. Pena on haastava mentoroitava.

"Hänen ainoa käyttövoimansa näytti olevan pinnan alla kupliva kiukku tai suoranainen viha, joka hetkittäin toi häneen toimintakykyä ja särmää hänen yleisen toivottomuutensa ja masennuksensa vastapainoksi."

Ystävällinen, säteilevästi hymyilevä, mutta alan bisnesmahdollisuudet tarkasti tunteva kustantaja Hanna-Riitta Jansson, kolmas kertoja, tuntuu kovin tutulta. Samoin monet mainitut kirjailijat, kuten lahjakas, runoilijapojasta alaa mullistavaksi neroksi kehitetty karismaattinen Jiri Tirkkonen tai kaikilla mahdollisilla koti- ja ulkomaisilla palkinnoilla kuorrutettu, omintakeisesta kampauksestaan tunnettu Rosi Honkanen.

Kirjailija tuntee alan työnsä puolesta (töissä Tammella), eikä ole aivan amatööri kirjailijanakaan. Viihdyttävä satiirinen teos, oikealle kohderyhmälle eli kirja-alaa tunteville, kirjailijoille ja alaa lähellä lähellä oleville tai sitä maanisesti seuraaville. Jälkimmäiseen kuulun itsekin, ja nauroin monesti. Mutta suurelta maksavalta yleisöltä menee ohi, uskon. Bestseller pienessä piirissä. 

Markku Aalto: Turvallinen katastrofi. Warelia 2023. Päällys Kari Jokinen.

Roope Lipasti on kokenut ammattikirjoittaja, mikä näkyy tekstin ilmavuutena ja sujuvuutena. Kirjailijan työn kuvailu on kepeää ja kipeääkin, mutta lukijan on helppo mennä mukaan. Taustoja ei tarvitse tuntea. Eikä luomistyön syvissä vesissä uida, vaan kuvataan kirjailijan arkea kirjasto- ja kouluvierailuilla sekä kirjamessuilla, jotka ovat näkyviä kenelle tahansa. Ei sillä, etteivätkö ne olisi todenmukaisia. Jännitystä luo yläkoululaisille esiintyminen Kuopiossa, jonne kirjailija matkustaa junalla ja avaa läppärinsä. 

"Tekstistäni pitäisi tulla romaani ja tuleekin. Kuuden kuukauden päästä se on kaupoissa, ja muutamat lehdet kirjoittavat siitä kohtuullisen myönteiseen sävyyn, parituhatta ihmistä ostaa sen ja jokunen lainaa kirjastosta ja sitten kirja jää historian alaviitteeksi. Ei siksi että olisi erityisen huono, vaan siksi koska vastaavia julkaistaan tuhansia joka vuosi ja lukijoita on alati vähemmän."

Ei tee töitä, sillä junassa hälisee. Kirjailija saa kuulla kokemuksia niin känniläisen miehen lukuidoleista - rocklyriikkaa - kuin Viron ja Venäjän Stalinin ajoista rouvaveteraaneilta. Ja pohtii, olisiko palkkatyö sittenkin parempi vaihtoehto, palavereista ja työajanseurannasta huolimatta.

"Ajattelen, kuinka suuri onni on, että on saanut elää tylsän elämän."

Pohjanmaata kirjailija ihailee: "Siellä ei asu ymmärtääkseni yhtään normaalia ihmistä." Tutustumme Suomen kouluihin rehtoreineen ja Sari-nimisine äidinkielen opettajiin (voisi olla myös Minna) sekä kirjastoihmisiin - joista ei ole pahaa sanottavaa kellään koskaan - ja järvi- ja meri-ihmisten erojen kautta kirjoittajan koulumuistoihin ja nykykoululaisiin, joiden koevastauksia siteerataan.

"Myös Väinö Linna saattaisi muljautella näille silmiään:

- Väinö Linnan elokuvasta on tehty myös kirja.
- Jussi kuivattelee suon.
- Akseli pääsee kestitysleirille.
- Jussi oli toppari."

Luonnollisesti nykyteoksessa on otettava kantaa arkkitehtuuriin, rakennustyömaihin ja esteellisyyteen sekä Hesarin kriitikoihin, takseihin ja sähkön hintaan samoin kuin sotilaisiin ja tekijän ammatin huomioiden kirjallisuuden tekemiseen ja kaupunkisuunnitteluun, josta hän hakee virkatyöpaikkaa. Monen muun enemmän tai vähemmän ajankohtaisen asian lisäksi, myös kirjailijan henkilökohtaisen puolen, kuten parisuhteen ja terveystilanteen, lisäksi. Mistä sen tietää, ehkä kirja kasvaa aikansa kuvaksi ja jää aikakirjoihin merkkiteoksena:

"Kirjallisuudessa on lopulta yleensä kyse juuri tuosta, muistamisesta. Ihan niin kuin historiassa. Perusongelma on, että kukaan ei muista oikein, vaan kaikki muistavat mitä sattuu."

Lipasti valottaa humoristisesti erään kirjailijan elämää, josta moni kollega varmasti tunnistaa paljon. Osaavana tekstintekijänä hän koostaa siitä tarinan, jota kenen tahansa kirjailijaelämästä kiinnostuneen on turvallista lukea. Ammatista huolimatta yhtymäkohtia keski-ikäisyyteen löytyy, kuin somea lukisi. 

Roope Lipasti: Porakonekirjoittaja. Otava 2023. Kansi Elina Warsta.

Muualla: Tuijata sanoo Aallon kirjasta: "Kirjaelämän raadollisuutta käsitellään hirtehisesti vailla illuusioita." Lipastia lukiessaan Kirjavinkkien Kini nauraa ääneen ja "riemastuu siitä, miten joku on vaan niin hyvin osanut sanottaa ihan arkisenkin jutun".