Melkein äiti

Kirjan nimi ja aihe ovat erinomaisia. Ennen kuin tiesin kirjan sisällöstä, mietin, mitä "melkein äiti" tarkoittaa. Ajattelin sen olevan äiti, joka on menettänyt lapsensa syystä tai toisesta tai ei ole lasta saanutkaan, valmiuksista huolimatta. Tai ehkä kyse on adoptiosta? Leena Paasio kuitenkin yllätti myönteisesti: hän kertoo tilanteesta, jossa naisesta tulee kasvattaja lapselle, joka ei ole omatekemä eikä oma valinta. Vaan lapsi tulee miehen myötä. Uusperheen äidistä.

Esikoiskirjailija Paasio on saanut lentävän lähdön: näkyvyyttä medioissa, somesta puhumattakaan. Tosin mediaa tuntuu enemmän kiinnostavan aihe kuin kirja kirjana. Onhan aihe mitä terävin, ajankohtaisin ja myös minulle henkilökohtaisesti osuvin. Uusvanhemmuudesta ei kirjoissa juuri kerrota, ainakaan uusvanhemman näkökulmasta, vaikka aihe koskettaa suurinta osaa nykyaikuisia, kuten Paasio huomauttaa. Olen varma, että sinäkin tunnet monta melkein äitiä. Erittäin hyvä syy kirjan kirjoittamiseen.

Ei ole opasta eikä testiä, jolla testattaisiin sopivuus vanhemmaksi. Ja vielä vähemmän uusvanhemman tutkintoa. Mitkä ovat rajani? Voinko komentaa lasta pesemään hampaat, vai annanko olla? Otanko kantaa koulukysymyksiin, seurusteluasioihin, harrastuksiin, siihen, ostetaanko hömppävaate vai käytännöllisempi - ja miten sen teen niin, ettei toinen osapuoli koe sitä reviirilleen tunkeutumiseksi? Kuitenkin teen eväät kouluretkelle, katson Muumit ja leikin leikkipuistossa (vaikka inhoan sitä), maksan hammaslääkärilaskun, myöhemmin kuuntelen itkut ja ilot, kun se poika teki sitä tai tätä. Ja kiinnostaako minua, Punavuoressa ja Kalliossa nuoruuteni viettänyttä, katsoa Muumeja. Milloin, kuka ja miksi valitsee sen, mikä kiinnostaa? Asiat täytyy oppia käytännön kautta, ja siinä kiitän syvään kumartaen Paasiota, joka tuo arkea näkyväksi.

Kirjan uusperheen äiti Anu yrittää kovasti. Hänellä on ihana, tukea tarjoava mies ja miehen tytär, Siiri, edellisestä avioliitosta. Mutta erovanhemman kohtaaminen on rankkaa eikä suju ongelmitta, kun Siiri vaihtelee kotia isän luota äidille. On kateutta, mustasukkaisuutta ja keljuilua. Tunnistan detaljit vaatteiden ostokiellosta tapaamisaikojen yllättävään vaihteluun. Ja isä on kirjassa ihana, kuten oma mieheni: hän pisti asiat tärkeysjärjestykseen ja opetti suhtautumaan niin, että lapsi kärsii vähiten. Oman edun on jäätävä taka-alalle, kun pienistä lapsista kyse, ja sitä Paasio viisaasti painottaa. Vaikka myönnän, että Anu on paljon minua kypsempi tuona ajankohtana. Olin mustasukkainen - lapselle! - epäilevä ja taitamaton.

Lapsen näkökulmaa ei kerrota. Hyvä niin, koska se on oman kirjansa aihe. Nyt puhutaan hänestä, joka tulee perheeseen "ylimääräisenä". Ja törmäyksistä, joita uusperheessä väkisin tapahtuu, hyvistä aikeista huolimatta. Anu on jopa liioitellun korrekti: hän ei pistä nyrkkiä pöytään, mutta raivaa tilansa omalla tavallaan. Ja pienet lapset: hehän sopeutuvat mihin vain. Uusperheongelmat ovat aina aikuisten luomia.

Mutta itse kirjasta: se on esikoiskirja. Tämä vaikeasti määriteltävä laatusana sisältää jokaiselle eri merkityksiä. Minulle se tarkoittaa pientä hioutumattomuutta ja epätasaisuutta, jonka takia lukija joutuu jännittämään: kestääkö tämä? Jonkin verran ilmiötä myös Paasion kirjassa on havaittavissa, mutta tärkeän ja rohkean aiheen takia lukija antaa paljon myönnytystä. Ja tekstin edetessä myös taipuu sen mukana, sillä se kasvaa samaa tahtia kuin uusäidin ajattelu.

Rehelliset kohtaamiset ovat kirjan parasta antia. Ja moni meistä uusvanhemmista voisi viedä niitä paljon pidemmälle, mutta Paasio pysyy kohteliaan välimatkan päässä, vaikka tulee antaneeksi Anusta suorastaan ärsyttävän kiltin ja hössöttävän kuvan. Miran, Siirin äidin, blogi on herkullinen lisä tarinaan. Äidinkielen palkittuna opena Paasio taitaa kielen ja kokeilee eri taktiikkoja. Hän tuo myös tarinaan koukkuja niin purjehduksen kuin opetuksen asiantuntijoille sekä voimistelijoiden vanhemmille. Lasten harrastuksiin joutuu osallistumaan koko perhe, uusvanhempia myöten.

Miten meille kävi? Taas eksyn ulkokirjallisiin asioihin, sillä aihe tulee liian lähelle. Minä sain miehen mukana perheen ja kaikki sen tuomat ilot ja huolet, ja olen siitä syvästi kiitollinen. Onnistuimme, mutta ei se helposti tapahtunut, vaan vaati paljon kaikilta osapuolilta. Nyt kun lapsi on jo aikuinen, asiaa voi tarkastella välimatkan päästä.

Kirjan myötä toivotan erityisen hyvää äitienpäivää melkein äideille - olemme sen ansainneet - sekä kaikille muillekin äideille. Sekä heille, joilla on tai on ollut äiti tai melkein äiti.

Kenelle: Sanon sen itsestäänselvyyden: uusperheeessä eläville ja vastaavaa suunnitteleville. Bonusäideille ja -lapsille, kun he ovat riittävän vanhoja. Heille, joille ainakaan ei käy näin. Perheistä kiinnostuneille.

Muualla: Toistaiseksi kirja ei ole herättänyt suurta keskustelua tai tunnemyrskyjä. Ydinperhekupla on vahvarakenteinen! Hesari ei kerro kirjasta, vaan uusperheestä. Lumiomena sanoo kirjan toimivan romaanina hyvin, vaikka se paikoitellen tuntuu tekstilajiharjoitukselta. Näppärä kirja, sanoo Ilselän Minna. Kirsinbookclub menee syvemmälle aiheeseen.


Leena Paasio: Melkein äiti. Kosmos 2015.
Kustantajan lukukappale.