Riitta Jalonen: Kirkkaus

Riitta Jalosen kirjat tuovat mieleen salaperäisyyden, jopa mystisyyden, ja kauniin kuulaan tekstin. Kirkkaan sellaisen - joten romaanin nimi on osuva tässäkin mielessä. Enemmän oletan sen kuitenkin kuvaavan päähenkilönsä päänsisäistä maailmaa, jonka tämä kirkastaa kirjoittamalla.

Tarina kertoo kirjailija Janet Framesta, joka eli 1924 - 2004 Uudessa-Seelannissa. Framen kohtalo ei ollut kaksinen: hän oli kotoisin rutiköyhästä perheestä, jota ei todellakaan onni potkinut. Kaksi lapsista hukkui, yksi sairasti epilepsiaa. Janetin luovuus, valtaisa kuvitelmamaailma ja kirjoittamisen pakko ilmenivät jo varhain, mutta olosuhteiden paineessa asiat menivät väärään suuntaan: herkkyys johti itsemurha-alttiuteen. Nuori tyttö määrättiin mielisairaalaan, jossa hän vietti vuosia - turhaan, kuten myöhemmin diagnosoitiin. Skitsofreniaa hänellä ei ollut.

"Kauhu ei määrää enää elämääni. En kuitenkaan tahdo unohtaa. Katson taakseni vielä monta kertaa, ja katson tarkkaan."

Kaikesta huolimatta tai kaiken vuoksi hänen kirjoittamisensa jatkui ja kasvoi. Se pelasti hänet kurjuudelta, ehkä vakavalta mielisairaudeltakin, kannattelemalla häntä rikkaassa sisäisessä, muille näkymättömässä maailmassa, joka purkautui teksteinä. Hän inspiroituu luonnosta, elävistä ja kuolleista, tai vaikka essun nauhasta.

"Avoimesta ikkunastani näen, kuinka molemmat sisareni hukkuvat uudelleen, mutta nyt yhtä aikaa."

Ei ole ihme, että mieli on täynnä, ylitsevuotava, tuossa kaikessa havainnoinnin virrassa. Ajatukset leijailevat, ja välillä niistä tulee raskaita päähän laskeutuessaan, kuten hän miettii. Totta on tarina, jonka mukaan Janet säästyi lobotomialta, koska hänen kirjansa sattui saamaan palkinnon ja julkisuutta juuri oikeaan aikaan.

"Panen tekstin syrjään. Istun rauhassa, ajatuksilla on tapana tulla tyhjään, kuin kuoreen joka odottaa täytettä. En hae mitään kaukaa, kaikki tulee minulle sisältäpäin odottamatta, yhtäkkiä."

Onneksi hän sai oikeanlaista apua tärkeissä vaiheissa, niin lääkäreiltä kuin kirjailijoilta, etenkin Frank Sargesonilta, joka toimi hänen mentorinaan, tarjosi asunnon ja opetti kirjailijan elämänrytmiä. Myöhemmin Janet muutti Lontooseen ja vietti myös paljon aikaa Yhdysvalloissa. Kirjojen menestys kannusti, agentti oli osaava. Frame oli kuulemma useasti mukana jopa Nobel-ehdokasarvailuissa.

"Ajatukseni tulevat eriskummallisessa järjestyksessä, päättävät itse miten tulevat ilmi ja milloin. Minun pääni on se joka humisee, käteni on se joka kirjoittaa." 

Myös Janetin äiti on kiinnostava ja koskettava hahmo Jalosen tulkinnassa. Äiti kirjoitti runonpätkiä, joita hän myi pahvinpaloilla naapurustolle. Tytär epäili, ettei kyse ollut pelkästä rahanhankinnasta, vaan siitä, että äiti halusi jotain omaa ja teksteilleen perhettä isomman yleisön. Vaikka Janet on älykäs ja havainnoiva, taiteilija Janet - introverteistä introvertein - keskittyy kuitenkin eniten itseensä. Hän ei ole helppo eikä helpoiten rakastettava; hän osaa kuitenkin turvata toisiin ja pitää läheisiä tärkeinä. Introvertin ikuinen ristiriita?

"Ainostaan kirjoittaminen tekee elämästäni elämisen arvoisen. Ei sitä tehnyt äidin Jumalan salaperäinen valtakunta ja uudestisyntymisen odotus. Minä odotan sanoja, jotka oma mieleni on säilönyt ja joista se on pitänyt huolta."

Koskettava tarina Jalosen kauniin kirkkaalla tavalla kerrottuna. Jalosen ajatukset kirjoittamisesta muuttuvat Janetin ajatuksiksi, tai toisinpäin. Kirjailija on kertonut tunteneensa Janetiin outoa kohtalonyhteyttä; tämä ikään kuin alkoi elää hänen sisällään. Näin uskon parhaissa autofiktioissa tapahtuvan. Ja silloin on hyvin vaikea sanoa, missä tosi loppuu ja kuvittelu alkaa. Jalonen ei suoraviivaisesti itketä lukijaa - vaikka siihen olisi aineksia - vaan jättää tilaa, joka voi jopa ahdistaa selitystä kaipaavaa lukijaa. Hän ei todellakaan ole kirjailijana tyrkky.

Kirjoittamisesta elämäntapana vakuuttuneille Jalonen tarjoaa paljon herkullisen nautinnollisia lauseita, meille realismin lapsille osa niistä jää ehkä vieraammaksi. Hyvin henkilökohtaisen aiheen kanssa käy helposti näin, kun itse on siinä syvällä, syvemmällä kuin lukija voi kuvitella. Olen varma, että kirja viehättää suuresti myös kirjanystäviä ja ei-kirjailijoita. Minä olen kiitollinen saatuani lukea Janetin tarinan, joka ansaitsi ehdottomasti tämän kirjan, enkä osaa kuvitella, kuka sen olisi tehnyt Jalosta paremmin, paneutuvammin ja kauniimmin. Kiitos Riitta Jalonen!

"Sanoilla on kyky toimittaa kahta asiaa samanaikaisesti: pelkällä läsnäolollaan ne hoitavat mutta ne myös poimivat tuskan esille elettäväksi uudelleen."

Janet Framen kirjoja ei ole suomennettu. Jane Campion teki vuonna 1990 hänen elämästään elokuvan An angel at my table, Enkelin kosketus, joka on kai nähty meilläkin, en muista? Älä sotke tätä samannimiseen uskonnolliseen minisarjaan! Sen tekijänimissä ei näy sen enempää Framea kuin Campioniakaan. Muistaako joku, onko tuo elokuva nähty meillä, teattereissa tai tv:ssä?

Kenelle: Sanojen voimasta vakuuttuneille, kirjoittamisesta innoittuville, kirjailijaelämäkertoja ahmiville, mielenterveyden rajoja miettiville, vaikuttavan tarinan ja kauniin tekstin ystäville.

Muualla: No, But I Read the Book -blogi löysi Framen teokset matkallaan.

Riitta Jalonen: Kirkkaus. Tammi 2016.