Helmi Kekkonen: Vieraat

Senja järjestää juhlat. Tai oikeastaan illalliset, ihan pienet vain, muutamalle läheiselle. Koska hän tarvitsee iloista hetkeä ja "tunteen siitä, että ihan tavalliset ja hyvät asiat ovat vielä mahdollisia, myös hänelle."

Illalliset ovat kuin polttopiste, johon osallistujien kipeät kohdat tiivistyvät. Episodiromaani kertoo Senjan vieraista asioita, joita he eivät toisistaan tiedä. Lukija saa tietää paljon enemmän kuin yksikään osallistujista. Pidän episodiromaanin tavasta esittää tilanteita ja tunnelmia, joiden palasista muodostuu mosaiikkia, epäsäännöllisyydessään yllättävää ja kirjavaa.

"Ei mitään draamaa, ei tänään, ei nyt."

Senja on järjettömän ihastunut Toivoon. Toivo on Annan vauva, naapurista. Alva taas on Senjan paras ystävä, jonka mies Daniel... No, ystävykset tietävät tämän tavat. Illallisille on tulossa myös muita, kuten Senjan äiti nykyisen miehensä kanssa. Yllättäen mukaan on lupautunut myös Senjan miehen, Laurin, isosisko Iiris, joka ei ole vuosiin käynyt Suomessa.

"Lapsi jota ei koskaan ole ollut olemassakaan on jättänyt alleen kaiken muun, kokonaisen parisuhteen, kokonaisen elämän. Naisen, johon rakastuin."

Helmi Kekkosen teksti on todella taitavaa ja kaunista, kuten aina. Se on täyttä, ilman mitään turhaa, mutta kulkee silti kepeästi ja kuljettaa lukijaa pehmeästi, suojelee tätä niiltä isoilta kipeiltä asioilta, joita tarina kuvaa. "Lyyristä proosaa", sanottiin jossain Kekkosen aiemmista. Sitä varmaan, mutta ei liian lyyristä ollakseen ymmärrettävää, jos joku sellaista arkailee (kuten minä). Tarinan loppu pisti pohdiskelemaan, mutta mielestäni sain selkeän kuvan siitä, mitä tapahtuu.

Vaikka tarina kertoo monesta nuoresta ihmisestä, väleissä vilahtaa myös vanhemman sukupolven näkökulmaa. Aivan loistava lisä, ja tässä lohdullinen. Ja oman kokemukseni perusteella sanoisin myös, että tosi.

Pidän myös lainausmerkittömästä puheesta, joka kulkee kuin ajatus, ilman viivaa. Eikä se tarvitse edes huutomerkkejä ollakseen painokasta.

"...ja missä helvetissä Lauri on?"

Hassua kyllä, mitä enemmän tätä kirjaa ajattelen, sitä enemmän siitä pidän. Ja mietin henkilöiden tilanteille jatkoa, heidän keskinäisissä suhteissaan. Mutta en käy spekuloimaan, jotta jokainen saa tehdä sen itse. Lopusta olisi kyllä kiinnostavaa kuulla kirjan lukeneiden kommentteja, oliko se sinulle päivänkirkas heti? Olinko hieman hitaalla? Kekkonen on hieno, selkäpiitä väräyttävä kirjoittaja, kuten jo Valinta osoitti. Ja minulla on jotenkin sellainen hytinä, että hänen päätuotantonsa on vielä edessäpäin. Noilla taidoilla voi odottaa mitä tahansa.

Kenelle: Laatuproosan ystäville. Sukupolviromaaneista kiinnostuneille. Hiottua tekstiä kunnioittaville.

Muualla: ...ihana ja kipeä ja kaunis ja taidokas ja lohduton ja toiveikas, sanoo kirjasta Sinisen linnan kirjaston Maria. Paljon suurta, paljon suuria tunteita ja isoja asioita, sanoo Lukutoukan kulttuuriblogin pitäjä Krista.

Helmi Kekkonen: Vieraat. Siltala 2016. Upea kansi jälleen Elina Warstalta.