Chigozie Obioma: Kalamiehet

Kun Suomessa lapset lähtevät kalaan, ilahdumme ja kiittelemme reippautta. Ja voi sitä riemua, jos saalista sattuu tulemaan! Kun nigerialaiset veljekset Ikenna, Boja, Omembe ja Ben lähtivät kalaan, heidän piti tehdä se salaa, sillä joen rantaan oli ehdottomasti kielletty menemästä. Vettä pidettiin saastaisena, rantoja vaarallisina, joilla saattoi liikkua mitä vain.

Mutta kiinni pojat jäivät, ja vanhemmat pöyristyivät. Pojista pitää kasvaa lakimiehiä, lääkäreitä ja professoreja, ei surkeita kalastajia! Isä pitää juhlallisen puheen siitä, millaisia "kalastajia" hän pojista tahtoo.

"Sellaisia, jotka eivät kalasta Omi-Alan kaltaisella saastaisellä rämeeellä vaan henkisillä vesillä."

Mahdoton tehtävä, hallita kasvavien poikien jokaista hetkeä! Varsinkin, kun äiti jää viikoiksi yksinhuoltajaksi isän lähtiessä kauas töihin ja nuorempiakin sisaruksia on hoidettavana. Pojat touhuavat omiaan ja tutustuvat asioihin, joita vanhemmat eivät varmasti toivoisi. Eräs sellainen on kylähulluna tunnettu Abulu.

"Se on Abulu, se hullu joka näkee näkyjä."

Abulua inhotaan ja pelätään, sillä hänen näkynsä ovat monesti käyneet toteen.

Benin, neljästä mainitusta veljeksestä nuorimman, minä-muodossa kertoma tarina kuvaa perhettä ja veljesten välistä kiinteää suhdetta. Se kuvaa myös eri heimojen ja kielien - joruba, igbo, englanti - yhteistä arkea, paikallisia tapoja ja uskomuksia ja niiden näkymistä tässä päivässä Nigeriassa, todentuntuisesti. Taikausko kohtaa kirkon, aikuisilla on vankka usko siihen, että rankasti työtä tekemällä he saavat nostettua perheen elintasoa ja pojilleen hyvät olot koulutuksen avulla. Sota ja levottomuudet maassa ovat edelleen arkea aikuisille, lapsilla ne jäävät taustalle. Vertauskuvat todellisuuteen kirjailija kertoo lopussa. Brittivalta on arvaamaton ja pelottava.

Vanhin veljeksistä, Ikenna, saa Abululta ilkeän ennustuksen kiusattuaan tätä. Poika ei saa sitä mielestään, vaan se kasvaa hänen mielessään sekä tulevaisuudenpeloksi että vihaksi Abulua kohtaan.

"Viha on iilimato: Otus, joka tarrautuu ihmisen ihoon, joka ottaa hänestä ravintonsa ja valuttaa hänestä mahlat. Se muuttaa ihmisen eikä lähde ennen kuin on imenyt hänestä rauhan viimeistä pisaraa myöten."

Ikennan rauha on mennyttä: osansa siitä varmasti on murrosiällä ja mellakoilla uhkaavan ympäristön läheisyydellä. Isän poissaoloa korostetaan paljon - oliko se syy poikien ajautumiseen uhkaaville teille? Nuorimpien veljesten luottamus vanhempiin on liikuttavaa, samoin solidaarisuus. Ikenna oli veljilleen jopa isän sijainen, ja kun nämä lapsen vaistollaan aavistivat, ettei nyt mene kuten pitäisi, tilanne on moninkertaisesti pelottava.

"Lopuksi Omembe kysyi: - Miten Benille ja minulle käy, kun Ikenna ja Boja tulevat vanhoiksi ja kuolevat?"

Isä on kaukana, vanhin veli lipuu pois kaikesta opetetusta. Enää ei ole kyse vain lasten kolttosista, vaan perustavamman laatuisesta muutoksesta. Vanhemmat haluavat lähettää pojat turvaan, Kanadaan, joka siintää heidän mielessään onnenmaana. Mutta ilmapiiri ei voi olla vaikuttamatta. Sama vihan ja surun iilimato tarttuu Omembeen ja jopa Beniin, jota raastaa veljeys mutta joka on silti nuorimpana lähinnä äitiä, vähiten aikaa levottomuudessa viettänyt.

Surullinen, koruttoman kauniisti ja länsimaiselle lukijalle helposti luettavaksi ja ymmärrettäväksi tehty tarina, joka ei julista vaan näyttää, ei kaunistele vaan uskaltaa. Vanhempien tunnot voi lukija itse kuvitella, niitä pieni Ben ei osaa eritellä. Erityistä valoa ainakin minulle toivat nuoremmat sisarukset, joilla on omat taistelunsa vielä edessä. Taas aivan toisenlaisessa maailmassa.

Sitä jäin miettimään, miten nopeasti sukupolvien muutokset tapahtuvat ja sukupolvet vanhenevat, etenkin sotia ja levottomuuksia kokeneissa maissa. Ja sitä, miten vähän tunnen maailman arkea Suomen tai Euroopan ulkopuolelta. Siksi on hyvä lukea tämänkaltaisia kirjoja. Tarinaa totta kai, mutta joitakin asioita avautuu väistämättä.

Kenelle: Sukupolvi- ja perhetarinoiden ystäville, sisaruussuhteista kiinnostuneille, itsestäänselvyyksiä karttaville, Euroopan ulkopuolelle kurkistaville.

Muualla: Obioman kieli on kaunista, selkeää ja ajoittain tyylikkään vertauskuvallista, sanoo Kartanon kruunaamaton lukija. Mari A sanoo kirjaa armottomaksi; se ei yritä olla kenenkään mieleen. Rehellisen romaanikerronnan juhlanäytös, sanoo Omppu. Piristävä ja juureva poikkeus bulkista, sanoo Mummo matkalla.

Chigozie Obioma: Kalamiehet. Suomennos Heli Naski. Atena 2016.

Helmet-haaste 2016: afrikkalaisen kirjailijan kirjoittama kirja.