WSOY ja S-ryhmä järjestivät taannoin romaanikilpailun, johon saivat osallistua sekä uudet että jo julkaisseet kirjailijat. Marja Kangas voitti kisan esikoisellaan, joka kertoo huumorilla avioerosta ja pariutumisen vaikeudesta. Kirjan nimi (ja kansi!) provosoi chick-litin suuntaan, jonka miellän hieman nuorempien parisuhdeviihteeksi. Tässä Sirkku on jo aikuinen ja ollut pitkään naimisissa, onnellisesti, hän luulee, kunnes mies ilmoittaa ottavansa hänestä eron.
Sirkku turvaa ystäviinsä, enkeliparantaja Almaan ja taiteilija-Margarethaan, jotka hän on tuntenut pikkutytöstä saakka, vaikka tiet ovat olleet kovin erilaiset.
"Miksi edes kerroin Margarethalle? Olisihan minun pitänyt aavistaa, ettei hän pysty empatiaan, vaan haluaa kauhistella turvallisen etäisyyden päästä heteronormatiivisen parisuhteen haaksirikkoa. - Ootko sä mun ystävä, mun on pakko kysyä. - Tietysti. Totta kai muru. - Jalo on jättänyt mut ja nyt mä en saa koskaan lasta. - Tota mä just tarkotan. Ja just ton takia mun pitää tehdä teos, jolla me saadaan tää patriarkaattipaska loppumaan. Tässä kaupungissa on takuulla useita hyvin varusteltuja julleja, joilla on tänään vapaa ilta ja halu paritella just sun kanssa. - Tota mä just tarkotan, minä sanon puolestani ja lusikoin crme bruleen loppuun."
"- Sun pitää visualisoida sun seuraava mies, ja sitten laittaa universumille viesti, että tilaat sellasen, Alma sanoo. - Voi kun se meniskin noin, sanon. - Mutta mä olen jo melkein neljäkymmentä, en mä voi uskoa enää keijuihin."
Jalo kieltämättä toimii törkeästi jättämällä Sirkun selityksittä epätietoisuuteen siitä, mikä meni pieleen. Mies suostuu pariterapiaan äitinsä Varpun painostuksesta, mutta Jaloa tuntuu kiinnostavan ainoastaan hieno hifi-laitteisto, joka jäi yhteiseen kotiin. Sentään Sirkusta kirpeyttä löytyy sen verran, ettei hän pelkkään ulinaan vaivu.
"Jos jokin asia tässä maailmassa on varma, niin se, että Jalo ei tule koskaan saamaan kotiteatteriaan."
Sirkku ei halua olla reipas ja itsenäinen, vaan haluaa perheen: ystävät eivät tunnu ymmärtävän, ettei hän halua ketä tahansa, vaan Jalon. Tai mahdollisimman samankaltaisen.
"Minkälainen tulevaisuus on varattu meille, joilla ei ole nelikymppisenä lasta, parisuhdetta, uraa eikä omistusasuntoa? Kaikki mitä ympärilläni näen, kaikki, elokuvat, mainokset ja muu kulttuuri on kohdistettu pariskunnille, ruotsalaisen huonekalujätin huonekalujen kokoamisohjeista lähtien, eikä minulla ole ketään jakamassa arkea. Miksei kukaan mainosta vain sinkuille mitoitettua näppärää minimargariinipakettia perhekoon sijasta? Halvemmalla saa vähemmän, siinä olisi valmis mainoslause."
Painostettuna, hieman uteliaanakin hän kuitenkin suostuu tapailemaan myös toisenlaisia miehiä. Jopa luokanopettajaa, mistä Margaretha on pöyristynyt. Onhan Sirkku sentään itsekin taiteilija, vakikiinnityksellä Turun kaupunginteatterin näyttelijänä, missä hän joutuu tekemään töitä sekä outojen ohjaajien että erilaisten näyttelijäkollegoiden kanssa.
"- Sinun Pirinen täytyy alkaa sydämen urheilijaksi. Sinun täytyy kiihottua pelkästä mahdollisuudesta, että saat avata itsesi minun teatterini hypnoosille. Kaikki naiset eivät koskaan saa sellaista mahdollisuutta. Antautua Juha Kasperin pyhälle alttarille... Mutta sinä olet erityinen, sinä olet naisen atomi hiukkaskiihdyttimessä ja nyt me aloitamme solutason yhtymisen. Kiihotu nainen! Sinun pitää nähdä unia minusta ja tästä esityksestä!"
Virkeää viininjuontiviihdettä, jonka lukee sujuvasti ja jopa nauraa hörähtelee parissa kohtaa, kelpo suoritus esikoiselta siis. Etenkin teatteriosuus huvitti: tätäkö taiteilijuus on? (Ja yritin arvailla, keihin todellisiin teatteripersooniin mahdollisesti viitataan - tuskin kehenkään yhteen, vaan henkilöissä on piirteitä sieltä täältä).
Sitä ihmettelen, että vaikka parisuhde ja sen etsintä ja kehittyminenkin ovat mitä arkisinta ja yleisintä toimintaa ja vaikuttavat naisen elämään ehkä yhtenä vahvimpana tekijänä, jostain syystä niistä kirjoittaminen viihteellisesti ja sen lukeminen tuntuu aina liian kevyeltä, miksi? Ehkä siksi, että juuri tuotahan elämä on: ei ehkä aivan yhtä dramatisoitua tai karikatyyrimäistä, mutta monta ilmiötä jokainen nainen varmasti tunnistaa, ja se saa aikaan hieman epämukavan olon - jos ei naurua ole riittävästi. Onko vai ei, jokainen lukija päättää omalta kohdaltaan. Lälly ei kirja ole, mistä pisteitä, ja ne muutamat suuret oivallukset matkan varrelta tulevat lukijalle selviksi, mikä on myös etu. Toisaalta, jos ne on itse läpikäynyt joskus, haluaako niistä muistutusta? Hmm...
Mieleen tuli myös sana hömppä, mitä se sitten itse kunkin mielestä onkaan. Itse ajattelen aika lailla samoin kuin Amma, joka oli vieraana Takakansi-blogin hömppäaiheisessa jaksossa. Hyvä hömppäkirja on mielestäni selkeäjuoninen, henkilöiltään ja asenteiltaan reippaasti tyypittelevä ja tyyliltään vetävä, kaunokirjallisia keinoja rajoitetusti käyttävä ja helppo siten, ettei se edellytä lukijaltaan ennakkotietoa (oikeastaan mistään) - mutta sen pitää ehdottomasti herättää tunteita. Kyseistä kirjaa en sanoisi hömpäksi kuin osittain, viihteeksi kokonaisuudessaan.
Kenelle: Vastentahtoisesti sinkuille, eroa harkitseville, parisuhdeviihteen ystäville.
Muualla: Kirsin Book Club suosittelee myös kaikille turkulaisille ja piti teatteri- ja sänkykuvauksia loistavina. Innoitun lukemaan kirjan saatuani sen kustantajalta arvostelukappaleena; olin jo kirjan lukenut, kun näin Ilta-Sanomien jutun kirjailijasta, omakohtainen tarinahan siinä on taustalla.
Sirkku turvaa ystäviinsä, enkeliparantaja Almaan ja taiteilija-Margarethaan, jotka hän on tuntenut pikkutytöstä saakka, vaikka tiet ovat olleet kovin erilaiset.
"Miksi edes kerroin Margarethalle? Olisihan minun pitänyt aavistaa, ettei hän pysty empatiaan, vaan haluaa kauhistella turvallisen etäisyyden päästä heteronormatiivisen parisuhteen haaksirikkoa. - Ootko sä mun ystävä, mun on pakko kysyä. - Tietysti. Totta kai muru. - Jalo on jättänyt mut ja nyt mä en saa koskaan lasta. - Tota mä just tarkotan. Ja just ton takia mun pitää tehdä teos, jolla me saadaan tää patriarkaattipaska loppumaan. Tässä kaupungissa on takuulla useita hyvin varusteltuja julleja, joilla on tänään vapaa ilta ja halu paritella just sun kanssa. - Tota mä just tarkotan, minä sanon puolestani ja lusikoin crme bruleen loppuun."
"- Sun pitää visualisoida sun seuraava mies, ja sitten laittaa universumille viesti, että tilaat sellasen, Alma sanoo. - Voi kun se meniskin noin, sanon. - Mutta mä olen jo melkein neljäkymmentä, en mä voi uskoa enää keijuihin."
Jalo kieltämättä toimii törkeästi jättämällä Sirkun selityksittä epätietoisuuteen siitä, mikä meni pieleen. Mies suostuu pariterapiaan äitinsä Varpun painostuksesta, mutta Jaloa tuntuu kiinnostavan ainoastaan hieno hifi-laitteisto, joka jäi yhteiseen kotiin. Sentään Sirkusta kirpeyttä löytyy sen verran, ettei hän pelkkään ulinaan vaivu.
"Jos jokin asia tässä maailmassa on varma, niin se, että Jalo ei tule koskaan saamaan kotiteatteriaan."
Sirkku ei halua olla reipas ja itsenäinen, vaan haluaa perheen: ystävät eivät tunnu ymmärtävän, ettei hän halua ketä tahansa, vaan Jalon. Tai mahdollisimman samankaltaisen.
"Minkälainen tulevaisuus on varattu meille, joilla ei ole nelikymppisenä lasta, parisuhdetta, uraa eikä omistusasuntoa? Kaikki mitä ympärilläni näen, kaikki, elokuvat, mainokset ja muu kulttuuri on kohdistettu pariskunnille, ruotsalaisen huonekalujätin huonekalujen kokoamisohjeista lähtien, eikä minulla ole ketään jakamassa arkea. Miksei kukaan mainosta vain sinkuille mitoitettua näppärää minimargariinipakettia perhekoon sijasta? Halvemmalla saa vähemmän, siinä olisi valmis mainoslause."
Painostettuna, hieman uteliaanakin hän kuitenkin suostuu tapailemaan myös toisenlaisia miehiä. Jopa luokanopettajaa, mistä Margaretha on pöyristynyt. Onhan Sirkku sentään itsekin taiteilija, vakikiinnityksellä Turun kaupunginteatterin näyttelijänä, missä hän joutuu tekemään töitä sekä outojen ohjaajien että erilaisten näyttelijäkollegoiden kanssa.
"- Sinun Pirinen täytyy alkaa sydämen urheilijaksi. Sinun täytyy kiihottua pelkästä mahdollisuudesta, että saat avata itsesi minun teatterini hypnoosille. Kaikki naiset eivät koskaan saa sellaista mahdollisuutta. Antautua Juha Kasperin pyhälle alttarille... Mutta sinä olet erityinen, sinä olet naisen atomi hiukkaskiihdyttimessä ja nyt me aloitamme solutason yhtymisen. Kiihotu nainen! Sinun pitää nähdä unia minusta ja tästä esityksestä!"
Virkeää viininjuontiviihdettä, jonka lukee sujuvasti ja jopa nauraa hörähtelee parissa kohtaa, kelpo suoritus esikoiselta siis. Etenkin teatteriosuus huvitti: tätäkö taiteilijuus on? (Ja yritin arvailla, keihin todellisiin teatteripersooniin mahdollisesti viitataan - tuskin kehenkään yhteen, vaan henkilöissä on piirteitä sieltä täältä).
Sitä ihmettelen, että vaikka parisuhde ja sen etsintä ja kehittyminenkin ovat mitä arkisinta ja yleisintä toimintaa ja vaikuttavat naisen elämään ehkä yhtenä vahvimpana tekijänä, jostain syystä niistä kirjoittaminen viihteellisesti ja sen lukeminen tuntuu aina liian kevyeltä, miksi? Ehkä siksi, että juuri tuotahan elämä on: ei ehkä aivan yhtä dramatisoitua tai karikatyyrimäistä, mutta monta ilmiötä jokainen nainen varmasti tunnistaa, ja se saa aikaan hieman epämukavan olon - jos ei naurua ole riittävästi. Onko vai ei, jokainen lukija päättää omalta kohdaltaan. Lälly ei kirja ole, mistä pisteitä, ja ne muutamat suuret oivallukset matkan varrelta tulevat lukijalle selviksi, mikä on myös etu. Toisaalta, jos ne on itse läpikäynyt joskus, haluaako niistä muistutusta? Hmm...
Mieleen tuli myös sana hömppä, mitä se sitten itse kunkin mielestä onkaan. Itse ajattelen aika lailla samoin kuin Amma, joka oli vieraana Takakansi-blogin hömppäaiheisessa jaksossa. Hyvä hömppäkirja on mielestäni selkeäjuoninen, henkilöiltään ja asenteiltaan reippaasti tyypittelevä ja tyyliltään vetävä, kaunokirjallisia keinoja rajoitetusti käyttävä ja helppo siten, ettei se edellytä lukijaltaan ennakkotietoa (oikeastaan mistään) - mutta sen pitää ehdottomasti herättää tunteita. Kyseistä kirjaa en sanoisi hömpäksi kuin osittain, viihteeksi kokonaisuudessaan.
Kenelle: Vastentahtoisesti sinkuille, eroa harkitseville, parisuhdeviihteen ystäville.
Muualla: Kirsin Book Club suosittelee myös kaikille turkulaisille ja piti teatteri- ja sänkykuvauksia loistavina. Innoitun lukemaan kirjan saatuani sen kustantajalta arvostelukappaleena; olin jo kirjan lukenut, kun näin Ilta-Sanomien jutun kirjailijasta, omakohtainen tarinahan siinä on taustalla.
Luin tämän ja tykkäsin rempseästä otteesta. Onko chic litiä vai turkey litiä. Mitä mieltä olet?
VastaaPoistaJälkimmäistä, jos näistä pitää valita. Onhan jo yksi avioliitto takana, eikä ihan kainosti hihitellä mieskokemuksissa, vaan on jo kokemusta. Rempseä on hyvä sana tälle!
Poista