F.M. Dostojevski: Vanhan ruhtinaan rakkaus. Klassikkohaaste 11.

Venäläisiä klassikoita ahmin parikymppisenä. Jostain syystä se oli painavien kirjojen aikaa (muun muassa Kalle Päätalon Iijoki-sarjan luku osui samoihin aikoihin). Mutta nyt lukemani teos jäi avaamatta, joten kirjabloggarien klassikkohaaste - jo yhdestoista! - on oiva paikka ruhtinaalle.

Ruhtinas-parka! Hän on satumaisen rikas, peräti neljäntuhannen sielun omistaja, mutta vanhenemiseen ei omaisuuskaan auta. Tekokarvat hieman kyllä: herra uskoo, että niiden ja viimeisen muodin mukaisen asun ja huolella käsitellyn ihon ansiosta hänen loppuunkuluneisuutensa jää salaisuudeksi.

"Kaikki taituruus ja kaikki keinot on käytetty tämän muumion pukemiseksi nuorukaiseksi. Peruukki, poskiparrat, viikset ja leukaparta ovat loistavan mustat väriltään ja peittävät puolet kasvoista. Kasvot on puuteroitu ja maalattu harvinaisen taidokkaasti, eikä niissä juuri lainkaan näy ryppyjä. Minne ne ovat joutuneet? - Tietämätöntä."

Ajatella, että noin mahtava herra elää ilman vaimoa! Se kuohuttaa etenkin seurapiirien naisia, ja kun käy niin, että ruhtinas saapuu yllättäen vierailulle Mordasoviin, Maria Aleksendrovnan arvoisaan kotiin, herää ankara sipinä, supina ja hämmennys: mistä on kysymys? Sillä kaikki haluaisivat tavata ruhtinaan, jota pidetään äärettömän miellyttävänä miehenä, vaikka ehkä vanhoilla päivillään hieman seonneena. Vierailua emännöivä rouva näkee oitis tilanteen mahdollisuudet, onhan hänellä kuvankaunis tytär Zina, joka ei ole vieläkään naimisissa, vaikka on jo 23-vuotias.

"Emme salaa, että jokin selittämätön rauhattomuus sai Maria Aleksandrovnan yhä enemmän valtoihinsa. Sellaista tapahtuu todellisillekin sankareille, nimenomaan hetkinä, jolloin he alkavat saavuttaa päämääränsä."

Rouva ymmärtää kyllä suunnitelmansa riskit; vanhan miehen taivuttelu avioon ei olisi vaivatonta, mutta mahdollista. Tyttären taivuttelu saattaa olla kovempi pala. Ja kävi niin tai näin, juoruja ja puheita varmasti asiasta nousisi. Sellaiset rouva osaa kyllä hoitaa.

"Maria Aleksandrovna uskoi, että ylimmässä seurapiirissä ei voida juuri milloinkaan välttää häväistysjuttuja, ei ainakaan naima-asioissa; että sellaiset kuuluivat hyviin tapoihin vaikkakin ylimpien piirien häväistysjuttujen hänen käsityksensä mukaan täytyi aina olla jollakin tavoin erikoisia, suurellisia, samantapaisia kuin 'Monte-Cristossa' tai 'Paholaisen muistelmissa'." 

Mihin mahtanee viitata jälkimmäisellä kirjalla? En tiedä, mutta kuten arvaatte, parhaansa rouva tekee, jotta väistämättä syntyvän draaman tulos olisi mahdollisimman suotuisa, ehkä suurellinenkin. 

Odotetusti koominen ja henkilöidensä inhimillisiä piirteitä ilkeän lämpimästi kuvaava teos helpon klassikon etsijälle ja venäläisen kirjallisuuden ystäville. Vaikka Dostojevski tunnetaan paremmin ihmisyyttä tutkiskelevien vakavien tiiliskivien luojana, tämä pienoisromaani tuo mieleen niin Jane Austenit kuin myöhempien aikojen Pokka pitää -sarjan Hyacinth Bucketin (lausutaan Bouquet). Se naureskelee ihmisten ahneudelle, näyttämisen halulle ja itsekkyydelle. Sekä teeskentelylle, joka someaikana ei ole ainakaan vähenemään päin. Ja onhan mukana kenties myös rakkautta... Hallitsevat piirteet lajissamme ovat ajattomia.

Muualla: Jokke postasi kirjasta vuonna 2018 ja suosittelee sitä seurapiirifarssien ystäville.

F.M. Dostojevski: Vanhan ruhtinaan rakkaus. Suomennos Juhani Konkka. Gummerus 2013. Kansi Tuomo Parikka. 

Venäjänkielinen alkuteos Djadjuskin son ilmestyi vuonna 1859. Ensimmäinen suomennos on vuodelta 1939. 

Postaus on osa kirjabloggaajien klassikkohaastetta 11, jonka vetää blogi Kirjan jos toisenkin.