perjantai 25. helmikuuta 2022

Karin Smirnoff: Viedään äiti pohjoiseen

"Ajattelin että mitä joutavia. Nyt se on myöhäistä kaikki. Tuohon ajatukseen sisältyi anteeksianto. Ymmärsin etten voisi herättää muorin syyllisyyttä henkiin ja muuttaa sitä tomuksi."

Jana Kipon tarina ei päättynyt kirjaan Lähdin veljen luo, lukijan suureksi onneksi. Seuraava osa vie yhä syvemmälle tuohon vinksahtaneeseen mutta realistisuudessaan hätkäyttävään maailmaan, jossa nainen elää, toimii ja hoitaa asioita omaan omituiseen, kumman toimivaan tapaansa. Lukija on myyty - jos sellaisia ehtisi miettiä tarinan edetessä. Henkeä pitää pidätellä. Muori-asian tajuavat ensimmäisen osan lukeneet.

Muori oli, no, oli mitä oli. Isäkysymys kai jo melkein käsiteltiin ensimmäisessä osassa. Jäljellä ovat siis Jana ja hänen veljensä, ja sisäsiittoinen pohjoisen kylä. Josta Jana ei pääse irti, koska veli ja jotain, niin, mitä? Kun ei ole paljon, mihin kiinnittyä, kiinnittyy siiheen vähään, mitä on. Ja onko se huono? 

Kylän ihmisillä on ongelmia. Myös Janalla on ongelmia. Kotitalon kohtalo on epäselvä. Oikeastaan kaikki on epäselvää. Silti kertomus etenee, vaikkei sen pitäisi olla loogisesti mahdollista. Jotenkin kirjailija tekee sen, vie tarinaa eteenpäin. Ja tuo siihen myös romanttisia sävyjä!

"Se olin minä minä sanoin. Minä tein sen. Minkä hän olisi voinut kysyä ellei olisi jo nukahtanut. Yritin tappaa kimmorantatalon."

Väkivallalta emme voi välttyä, mutta emme myöskään tekevyydeltä ja aikaan saamiselta. Lukija ällistyy yhä uudestaan tilanteista, joissa kaikki on jo menetetty, mutta ei kuitenkaan. Mistä tämä nainen, Jana Kippo janakippo, ammentaa taidon ja kyvyn luovia eteenpäin? Ja vaistoaa omat tarpeensa ja uskaltaa pyrkiä täyttämään niitä? Tulee mieleen Lisbeth Salander ja muut sankarittaret, vaikka nyt ollaan köyhissä ja kouluttamattomissa oloissa, kaukana kaupunkien ytimistä. 

Smirnoffin ilmaisu on omanlaistaan, teksti hämmästyttävää: se hellii lukijaa, hidastaa tarvittaessa mutta rientää kiihkolla eteenpäin ja on sisällöltään armotonta ja julmaa. Tarina sitoo kaiken yhteen ja pysyy omalla tiukalla tasollaan järkähtämättä. Ehdottoman suositeltava luettava kaikille, jotka eivät hätkähdä tai jotka haluavat hätkähtää. Olen myyty, voiko tällaista olla? Menee yli kaikkien pisterajojen. Ehkä iskee mustimpiin omiin paikkoihin, viiltää terävästi kipukohtia. En tiedä, en ole psykologi, mutta toimii - ja uskon toimivan myös monelle muulle.

Kolmas osa suomeksi, Sitten menin kotiin, on tulossa syksyllä 2022.

Kenelle: Rujoa rakastaville, aitoa hakeville, hämmästymään haluaville, eläytyville ja erilaista etsiville, pikimustaa huumoria sietäville, rankkuutta vierastamattomille hyvän tekstin ystäville. 

Muualla: Samaa kiihkeyttä ja tummuutta kuin aloituksessa, eikä ihmiskuvakaan ole kauniimmaksi muuttunut: Kirjakaapin kummitus.


Karin Smirnoff: Viedään äiti pohjoiseen. Suomennos Outi Menna. Tammi 2022.

8 kommenttia:

  1. Rakastuin tähän kirjasarjaan ensimmäisen kirjan ensimmäisestä lauseesta. Voisin itsekin lähteä veljen luo pohjoiseen, tosin niitä on kolme. Eikä suku ole noin paha kuin näissä kirjoissa. Kirjailija on kirjoittanut reippaalla tavalla ylilyöden, mutta tykkään siitä tavasta. Rujoa kerta kaikkiaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ylilyöden mutta linjakkaasti! Toivottavasti matkasi pohjoiseen ei ole yhtä rankka, jos päätät veljiä lähteä katsomaan :-)

      Poista
  2. Railakasta kerrontaa, jossa myös surumielisyyden ja koomisenkin sävyjä.
    Luin hiljattain trilogian kolmannen osan ruotsiksi, kun en malttanut odottaa. Kakkososa jäi niin jännittävään tilanteeseen.
    Kolmas kirja on ehkä jopa paras. Ykkösosa hurmasi, koska lapsuuden kuvaus on aina niin väkevää (ja tässä erityisesti) ja tämä kakkososa syventää Jana Kipon persoonaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marjatta, nyt jännittää se kolmas kirja todella! Vielä vain parantaa?!

      Poista
  3. Tämä maailma on vielä kokematta. Mahdollinen rankkuus on saanut pysyttäytymään loitolla, mutta vähän ehkä kuitenkin kiinnostaisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rankkaa on, mutta kummasti riemastuttavaa myös. Samaa outoa yhdistelmää kuin Joonatan Tolalla.

      Poista
  4. Tämä on kyllä mainio trilogia. Kuuntelin kaksi ekaa osaa putkeen äänikirjoina ja tajusin vasta sen jälkeen tuon kerronnan eityispiirteen, janakipot ja muut. Ei ole muuten kaukaa haettu tuo Lisbeth Salander, onhan Karin Smirnoff kirjoittamassa jatkoa Stieg Larssonin Millenium-sarjaan. Minulla on alkuperäinen sarja vielä lukematta, mutta Smirnoffin myötä alkoi kyllä kiinnostaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitä, onko? Kiitos tästä tiedosta, Tiina! Varmaan luettava sekin - en juuri innostunut Lagerkranzin jatkoversioista, mutta tältä voi odottaa muuta!

      Poista