Siskosten välit ovat hyvin kiinteät; he eivät voi kuvitellakaan elävänsä kaukana toisistaan. Isä Charlie on rakastava ja viisas, vaikka elää pitkälti omissa maailmoissaan. Häneltä tytöt kuitenkin saavat perusitseluottamuksen - "kaunokainen" on isän kutsumanimi kaikille - ja oppivat välittämisen taidon ja arvon, hieman myös elämän rentoutta, mikä auttaa suhteessa äitiin. Rose-äiti on ankarampi, tarkkoine sääntöineen ja ohjeineen. Tytöt oppivat pitämään omana tietonaan paljon asioita, äidiltä salassa. Vanhin sisar, Julia, on heidän mestarineuvojansa, joka keksii jokaiseen ongelmaan ratkaisun, on käytännöllinen ja selkeä suunnitelmissaan.
"Rose huokaisi. - Ei kai sillä niin väliä. Ei isäsikään minua fiksumpi ole, ei lähimainkaan. Julia ymmärsi, että fiksu oli hankala sana: miten se oikein määritetään, varsinkin kun kumpikaan hänen vanhemmistaan ei ollut juuri opiskellut, mutta äiti oli silti oikeassa."
Toiseksi vanhin, Sylvie, on ollut ikänsä töissä kirjastossa. Hän viihtyy sisätiloissa ja haaveilee.
"- Sitä paitsi sellaista rakkautta, jota sinä haet, ei ole olemassakaan. Niissä kirjoissa, Humisevassa harjussa, Kotiopettajattaren romaanissa, Anna Kareninassa, rakkaus on voima, joka lopulta tuhoaa kaiken. Mieti nyt, kaikki päättyy epätoivoon tai kuolemaan.
Sylvie oli huokaissut syvään. - Murheellisuus ei ole asian ydin, hän oli sanonut. - Niitä kirjoja luetaan koska niiden rakkaustarinat on niin valtavia ja tosia ettei me voida muuta."
Cecelia ja Emeline ovat kaksosia, jotka jäävät taustalle Julien, Sylvien ja Williamin silmin katsotussa kasvutarinassa - sellainenkin tämä on, sillä 1970-luvun lapsuudesta edetään tukevaan keski-ikään. Williamin lapsuus on karmea, suorastaan itkettävä; kylmä ja välinpitämätön koti jättää jälkensä.
"Ja niin, neljän yliopistokuukauden jälkeen, William huomasi saaneensa ensimmäisen tyttöystävänsä ja uuden perheen."
Siskojen ja Williamin väliset suhteet muuttuvat ja kehittyvät, ja sitä on mielenkiintoista seurata. Tarina tuntuu todelta pikkutarkkoine havaintoineen, vaikka on tyyliltään "lukuromaani", kuten sanotaan - vetävä, ehkä osin hieman siloinen, muttei haittaavasti, pientä Pikku naisia -silausta on. Ja aika lailla koripalloa! Cecelia suuntautuu taiteeseen, ja perheen kodin alueella Chicagon Pilsenissä on oikeastikin paljon muraaleja, jotka mainitaan. Yhdysvaltalaisen kirjailijan esikoisromaani jää kohtaan, josta voisi mielestäni hyvin jatkaa toisella kirjalla, sillä seuraava sukupolvi on jo nousemassa, mutta entisetkin henkilöt vielä pääosin voimissaan.
Kenelle: Perheromaanien ystäville, siskoparvesta haaveileville, sisaruussuhteita pohtiville, lapsuuden merkitystä miettiville.
Olen puolessa välissä.
VastaaPoistaPidin paljon, no, koripallo-osuus oli tylsähkö, mutta muuten. Tytöt ja naiset ovat virkistäviä otteissaan!
PoistaTaidan olla vähän myöhässä. Mutta viimein oli hetki aikaa hengähtää. Tämä teki vaikutuksen!
VastaaPoista